keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Jean Shirt Mix

En ole muistini mukaan koskaan aiemmin omistanut farkkupaitaa. Jostain syystä innostuin siitä kuitenkin juuri tänä keväänä ihan älyttömästi. Innostus lähti mahdollisuudesta yhdistää farkkupaita ostamaani pitsihameeseen: hahmottelin ideoita heti hameen ostettuani. Tässä muutama ajatus siitä, miten voisin käyttää paitaani yhdistettynä myös muulla tavoin. Kaikki nämä ideat sopivat niin täydellisesti juuri tähän vuodenaikaan, kun tarvitaan päälle jotain vähän enemmän kuin vain kesämekko, mutta ei kuitenkaan enää kovin paksusti mitään. Kevät onkin pukeutumisen suhteen lempivuodenaikani: vaihtoehtoja tuntuu olevan loputtomasti :)! Siksi olin niiiin tuskainen vielä kuukausi sitten, kun kevätsäät eivät millään tuntuneet tulevan.

Setissä on ensin inspiraationa käyttämäni kuva ja sen jäkeen Polyvoressa koottu kollaasi samantyyppisestä kokonaisuudesta, jonka loisin omasta vaatekaapistani löytyvillä vaatteilla ja asusteilla (tai niitä lähinnä vastaavilla).


Kuva: popyeacht.blogspot.com


Jean Shirt Part 1

Luomassani kollaasissa hahmoteltu asu on inspiskuvaansa hiukan juhlavampi ja sopisi mielestäni loistavasti esimerkiksi drinkeille tai leffaan jonain kevätiltana. Hmmm, minulla saattaisikin olla yksi sopiva tilaisuus tulossa muutaman viikon kuluttua...


Kuva: indulgy.com


Jean Shirt Part 2

Tämän asun voisin pukea vaikkapa viileään kevätpäivään kaupungilla kiertelyä varten. Tai yhdistää pelkän yläosan eli bleiseri & huivi -kombon esimerkiksi ensimmäiseen asuun.


Kuva: theimmortalrose.blogspot.com



Jean Shirt Part 3

Tämä asu sopisi melkein minne vain kenkiä vaihtamalla: tällaisenaan esimerkiksi terassille. Eri kengillä töihinkin, jos pukeutusmiskoodi ei ole kovin konservatiivinen.


Kuva: chicktopia.com


Jean Shirt Part 4

Tämä viimeisin look on lähinnä omaa mukavuusaluettani ja omaa rentoa jokapäiväntyyliäni. Tässäkin asussa voisin mennä oikeastaan minne tahansa. Esimerkiksi tapaamaan ystäviä picnicille  :)

Onhan tämä nyt hiukan pöhköä, innostua tällä tavalla farkkupaidasta. Mutta mä olen ihan fiiliksissä siitä huolimatta :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!