sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Dogs

Pahoitteluni pitkäksi venähtäneestä postaustauosta: viime viikolla painoivat dead linet päälle, joten blogi joutui hetkeksi hiukan väistämään. Päivän asu-postausta ei tosin tule nytkään, sillä lauantain vietimme Jämillä treenaamassa koiria ja tapaamassa muita harrastajia, varsin ei-muodikkaissa tunnelmissa...


Meidän tytöt odottavat kuvassa vielä vuoroaan ja ihmettelevät menoa. Paikalla oli satoja innokkaasti odottavia koiria ja meteli oli korvia huumaava... Jämillä järjestettiin Suomen valjakkourheilijoiden liiton kärry SM-kisat, mutta me olimme vain treenailemassa. Ainakaan omistajan kunto ei tällä hetkellä riitä kisamatkaan ;)



Etenkin yhden koiran kick bike-luokassa näkyi paljon muitakin koiria kuin huskyja. Vauhdikasta oli meno!


Tai no: näkyy tässä kuvassa miehen päivän asu ;) Mun asu oli samanlainen, paitsi takki oli punainen. Ja kerroksia puvun alla oli MONTA. Oli koirien kannalta ihanan kirpeä syyspäivä, me omistajat jouduttiin näkemään hiukan enemmän vaivaa, että pysyttiin lämpiminä.

Me ollaan vasta päästy aloittamaan treenikausi joitakin viikkoja sitten, mutta olin kovin ylpeä- tytöt jaksoivat hienosti muiden mukana :) Kuvia lenkistä tosin ei ole, koska olin itse samaan aikaan apuna ajamassa toista valjakkoa. Pitäisi hankkia sellainen action-kamera, minkä uskaltaisi ottaa lenkille mukaan :)



Meitä oli paikalla iso lössi: kymmenkunta ihmistä ja laskujeni mukaan reilu nelisenkymmentä koiraa. Me kahden koiran omistajat ollaan ihan amatöörejä tässä porukassa ;) Me ei tällä kertaa pystytty leiriytymään, mutta muut olivat paikalla koko viikonlopun ja varustus oli sen mukainen. Valitettavasti kuvasaalis jäi hiukan laihaksi päivällä alkaneen sateen takia, mutta muutaman räpsäyksen sentään ehdin ottaa ennen kuin kamera piti pakata autoon suojaan. Kun kaikki koirat oli saatu ajettua meteli hiljeni ja joka puolella näkyi lähinnä eri kokoisia koirakeriä. Silloin me ihmiset ehdittiin rauhoittua nuotiotulen ääreen tarinoimaan. Kyllä oli mukavaa, ensi vuonna taas!

Tänään ollaan väsyneitä sekä koirat että me ihmiset. Ensi viikolla palaan taas hiukan muodikkaampiin aiheisiin, nyt toivotan rentouttavaa sunnuntain jatkoa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!