keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kevätlahja itselle

Olen jo pidempään suunnitellut kullanväristen Marc by Marc Jacobsin korvakorujen hankkimista, mutta jostain syystä en vain ole raaskinut. Perjantaina päätin vihdoin hankkia korvikset itselleni pieneksi kevätlahjaksi.

IMG_6078
Yksi syy hankinnan viivästymiseen oli, että en oikein ole osannut päättää minkä mallin ostaisin. Mietin alunperin Turnlock-mallia, mutta päädyin lopulta kuvassa näkyvään Logo Disciin Cream- värissä.

IMG_6088
Gorjanan rannekoru tarttui koriin samalla kerralla. Olen aika monta vuotta kantanut röykkiöllistä isoja rannekoruja ja pidän niistäkin edelleen, mutta myös sirompi koru alkanut viime aikoina houkuttelemaan. Alunperin suunnittelin ostavani jonkin ohuen rannekorun jo Lontoosta, mutta jotenkin menin lukkoon Topshopin liian runsaiden valikoimien edessä, joten koko juttu jäi. Tämä on minusta tosi kiva ja oranssi koriste mukavan kesäinen myös :) Erityisen hieno varmasti rusketuksen kanssa (toivoa sopii että sellaisen tänä kesänä onnistuisi hankkimaan..).

Tämä oli ensimmäinen tilaukseni ShopBopista ja vaikka olinkin kuullut nopeista toimituksista, niin hämmästyin silti: tullimuodollisuuksista (maksoin tullit jo tilauksen yhteydessä, oli tosi helppoa) soitettiin jo lauantaina ja ensimmäisen kerran pakettia yritettiin toimittaa maanantaina. Ja tein siis tilauksen Jenkkeihin perjantaina! Ukomatonta. Ovelle toimitettu paketti sen sijaan tuottaa aina hankaluuksia, jos on niin liikkuvaa sorttia niin kuin minä olen. Nytkin jouduin vähän säätämään, mutta onnistuin kuin onnistuinkin olemaan vastaanottamassa pakettia eilen. Jei! Korvikset pääsivät saman tien myös käyttöön: siitä asusta ei tullut otettua kuvaa, mutta loppuviikosta varmaankin. 

P.S. Totaalinen mysteeri sen sijaan on, miksi kuvista tuli tuollaista pikselimössöä. Argh. 

2 kommenttia:

  1. Kaunottaret! :) Tuo kevätlahja onkin loistava konsepti, otettiin kuules käyttöön heti täälläkin suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kovin tyytyväinen itsekin :) Mielessä pyörii useampi noiden korujen ympärille suunniteltu asu, näitä varmaan tullaan näkemään aikan paljon... Ja kyllä, kevätlahjakonseptin saa oikein mielellään kopioida käyttöön, suosittelen lämpimästi :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!