tiistai 6. maaliskuuta 2012

How to Make My Own Day?

Eilinen oli taas oikein maanantai. Mikään ei tuntunut onnistuvan, jokainen pikkujuttu tökki ja koko päivästä jäi jotenkin tyhmä fiilis. Edes ihana aurinkoinen ilma ei pystynyt pelastamaan päivää. 

Niinpä päätin tehdä tästä tiistaista luksusta arjen keskellä ja aloittaa koko viikon uudelleen, paremmilla fiiliksillä. Ainakin sään jumalat suosivat suunnitelmaani: aurinko paistaa taas täydeltä terältä :) Ja tällä kertaa aurinko toimii jälleen ja saa suuni väkisinkin hymyyn. (Taidanpa myös ottaa askeleen kohti niitä uusia aurinkolaseja tänään...)

Onneksi minulla oli vapaa aamupäivä, joten sain aloitella päivää kaikessa rauhassa ja hemmotella itseäni hiukan.


Olen aika tylsä aamiaisen syöjä: syön arkiaamuina aina muroja, tapa jonka opin vaihto-oppilasvuotenani Yhdysvalloissa. Luksusta arkeen toi tänä aamuna kuitenkin eilen ostettu Tropicana- herkkumehu, joka tekee aina arjesta juhlaa.



Pohjustin tätä aamua eilen kaupassa toisellakin tavalla: ostin aamukahvini seuraksi vähän suklaata. Mmmmm.



Auringon kunniaksi kaivoin myös esille jo monta kevättä sitten ostamani Diorin 5 couleurs Dolce Vita-luomiväripaletin, jossa on jälleen tänä keväänä ajankohtaiset värit. Hiukan tavallista huolellisemmin tehty silmämeikki tekee minun arjestani juhlaa.



Yksi eilen ärsyttäneistä pikkujutuista oli vasta edellisenä päivänä lakattujen kynsien lakan lohkeaminen  (se Chanel ei tosiaan ole suosikkini). Rumaksi mennyt kynsilakka tekee minusta kiukkuisen, joten päätin myös lakata kynteni uudelleen vielä ennen töihin lähtöä. Onneksi ostin sen pikakuivattajan!

Olen ihastellut Isadoran uutta Marzipan- sävyä jo siitä lähtien kun se jokunen aika sitten tuli kauppoihin. Kaivoin kuitenkin ensin esiin varastoistani ikivanhan Lumenen NE-ON-IN- nimisen lakan (onneksi Lumenen tuotteiden nimissä on viime vuosina tapahtunut kehitystä...) ja päätin kokeilla tätä jo omistamaani lakkaa. Väri on kuitenkin makuuni liian keltainen ja läpikuultava, joten saattaa olla, että pitää käydä katsomassa tarkemmin noita Isadoran lakkoja... Kuvaa etsiessäni löysin Marzipanin lisäksi Vintage Mint- nimisen sävyn. Kuvassa on molemmat (enkä enää ole varma kumpi on kumpi...). Marzipan on shimmer-sävy, Vintage Mint- creamy, saattaa olla että olen sittenkin enemmän matan kannalla. Katsotaan nyt...



Vielä etsin päälleni keväiset vaatteet (farkkuleggarit/Pieces, Paita/American Eagle, Kaulakorut/Pieces).


Rannekoru/Desigual, Korvakorut/Merry-Go-Round.

Ja sitten menoksi. Eiköhän se viikko tästä parane :) Ihanaa päivää kaikille muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!