sunnuntai 31. elokuuta 2014

Häätunnelmia Tampereella

Viime viikonloppuna pääsimme mukaan viettämään superrentoja ja hauskoja kaupunkilaishäitä Tampereella. Tässä pieniä tunnelmapaloja teillekin, olkaas hyvät :)

Vihkiminen tapahtui korkealla kaupungin kattojen yllä.

vihkiminen
Juhlapaikalle siirryttiin maailman suloisimmalla vanhalla bussilla. Kaupungin läpi körötellessä ihmiset kerääntyivät katsomaan ja ottamaan valokuvia :)

20140823-IMG_6758
20140823-IMG_6761
Juhlaa vietettiin kauniisti koristellussa, tunnelmallisessa kulttuuritalo Telakassa erinomaisen ruuan, hauskan seuran ja, muusikkosulhasen juhlissa itsestäänselvästi, runsaan live- musiikin saattelemana. Kaikki hauskan juhlan elementit siis koossa :)

asetelma
20140823-IMG_6769
20140823-IMG_6771
ikkuna
herkut
20140824-IMG_6792
20140824-IMG_6796


Juhlissa oli hauskaa, vaikka flunssaisena vetäydyimmekin hotelliin nukkumaan jo puolen yön maissa: juhlat olivat jatkuneet pitkälle yöhön saakka.

Hääparin kasvoilla koko juhlan ajan viihtyneet leveääkin leveämmät hymyt ja onnelliset ilmeet lämmittävät vieläkin <3 Kiitos mahtavista bileistä ja lokoisaa oloa sinne lämpimään, missä häämatkailette parhaillaan :)

Itse olen viettänyt tätä viikonloppua lähinnä ja yhä vain sitkeää flunssaa parannellen. Eilen tosin käväisin mökillä venetsialaisia juhlistamassa (kuvia ei ole, kun en hölmöyksissäni ottanut kameraa mukaan matkaan). Tänään illalla saadaan vielä vieraita ja grillaillaan, kenties kesän viimeistä kertaa. Ensimmäisiä kesäkalusteita on viety varastoon ja kohta taitaa olla kesäkukkien vuoro väistää. Pikkuhiljaa siis tehdään tilaa syksylle.

Mitäs teidän viikonloppuunne on kuulunut?

4 kommenttia:

  1. Aivan mieletön hääpuku morsiamella!

    Täällä on myös siivoiltu kesäkukkia pois, fiilis on aika syksyinen. Nyt just pojat lähtivät ulkoilemaan ja minä jäin kotiin pesemään ikkunoita. Kröhöm, voisi auttaa ikkunanpesun edistymistä kun laittaisi koneen kiinni. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö, morsian oli kyllä upea ilmestys :)

      Joo se on jännä miten ajatus siivoushommista on aina niin tehokas, mutta jotenkin sitä ilmaantuu kaikkea muuta tähdellistä kun toteuttamisen aika tulee ;)

      Poista
  2. Minä rakastan häitä, ja niitä onkin saatu vietellä ahkerasti pari kolme kesää. Itse kotiuduin Lontoon pikalomalta, ja huomenna alkaa arki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös :)! Meilläkin on mooooonen kesän hääputki takana ja nyt alkaa jo olla vähän jännää mahtaako ensi kesäksi vielä innostua joku järkkäämään juhlat :)

      Oih, Lontoo... kyllä sitä taas jaksaa arkea kun on saanut vähän tankata suurkaupungista energiaa :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!