lauantai 1. marraskuuta 2014

Vauvan pesä

Tänä vuonna tässä blogissa ei tunnelmoida Halloweenia tai edes pyhäinpäivää. Halloween -juhlia en kaiken muun keskellä ehtinyt edes ajatella (vaikka itse lukeudunkin siihen porukkaan, jonka mielestä karnevaalihenkinen Halloween on ihan tervetullut tulokas Suomeen ja mukava piristys keskelle synkintä syksyä) ja pyhäinpäivä tuntuu tänä vuonna liian raskaalta vietettäväksi. Tämän vuoden aikanahan omalle kohdalleni on osunut kaksi valtavaa menetystä ja olen vasta aika hiljattain päässyt sen ensimmäisen surukauden yli. Minulla ei vielä ole voimia palata sen surun luokse. Olenkin päättänyt antaa itselleni tänäkin viikonloppuna luvan keskittyä vain onnelliseen odotukseen ja sytyttää tänäänkin kynttilän ennenkaikkea tuomaan iloa ja valoa syksyn pimeyden keskelle. Siis niihin iloisen onnellisiin asioihin :)

On kuulkaas päässyt käymään niin, että meidän vauvasta on vaivihkaa tullut täysiaikainen. Hui :) Edelleen toivotaan, että hän vielä pari viikkoa malttaisi kasvaa yksiössään. Kaikki on kuitenkin valmiina, mikäli hän päättäisikin että nyt riittää :)

Vauvan pesä on äitiyspakkauslaatikko pinnasängyssä, meidän makuuhuoneessa.

2
20141030-IMG_7460

Pinnasängyn ostimme käytettynä yhdeltä tutulta perheeltä. Samasta paikasta löytyi muuten myös vaunut, Manduca ja itkuhälyttimet. En oikein vieläkään voi uskoa että päästiin niin helpolla asiassa: melkein aloin jo näkemään painajaisia itsestäni kyttäämässä viikkotolkulla vaunuja Torista ja Huutonetistä ja sitten meitä ajamassa ympäri maakuntaa niitä ihmettelemässä... Yhdeltä toiselta ystävältä löytyi äitiyspakkauslaatikolle tarkoitettu reunasuojus: olin alunperin ajatellut etten raaski sellaista hankkia, kun ei tullut mieleen että sellainenkin saattaisi joltain käytettynä löytyä. Onneksi ystäväni tajusi tuota minulle tarjota, sillä onhan laatikko nyt paljon kivempi reunustettuna ja pehmustettuna. Nätimpi ja varmaan pienelle myös suojaisamman tuntuinen. Vauvan on tarkoitus aloittaa ainakin nukkumalla unipussissa. Viileinä aikoina tarvittaessa päälle voidaan lisätä Elodie Detailsin unelmanpehmeä luomupuuvillainen peitto (meillä kuosissa Retro Revolution Light). Ihastuin peitossa pehmeyden lisäksi raikkaaseen kuvioon, joka sopii myös vauvan huoneen väreihin kuin nenä päähän, kun pinnis jossain vaiheessa sinne siirretään.   

20141030-IMG_7466
Nukkujaa odottelee lisäksi tulevalta papalta lahjaksi saatu unirättipupu, sekä By Nordin supersuloinen bambityyny (joka kylläkin taitaa eniten ilahduttaa äitiä vielä tässä vaiheessa;)).

Tervetuloa vauva, sinua odotellaan jo kovasti <3

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että Hän tulee nukkumaan siellä hyvin <3

      Poista
  2. Kyllä beben kelpaa tuolla koisia! Ihanan hempeän ja pehmeen oloinen pesä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että bebe itse on samaa mieltä :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!