keskiviikko 10. joulukuuta 2014

All Organized for 2015

Arjen sujuvaksi järjestäminen on itselleni hirmu tärkeä juttu, sillä arkeahan sitä pääasiassa eletään. Ja itse ainakin myös tykkään kovasti arjesta: nuoruudessani sain ilmeisesti remuta riittävästi, sillä nykyisin olen aikamoinen kotihiiri. Kodin viihtyvyyden lisäksi panostankin mielelläni päivittäisessä käytössä oleviin asioihin: mukaviin ja laadukkaisiin vaatteisiin sekä arjen apuvälineisiin, jotka omalla kohdallani tarkoittavat ennen kaikkea tietokonetta, kännykkää ja kalenteria. Tämä kolmikko muodostaa sekä opiskelun, työnteon että vapaa-ajanviettoni pyhän kolminaisuuden. 

Tietokoneeni on vuoden ikäinen MacBook Air -kannettava, jota en vaihtaisi mihinkään. Juuri täydellinen omiin tarpeisiini. Uudesta kännykästä sen sijaan olin haaveillut jo yli vuoden verran: reilu neljä vuotta vanha iPhone4 -puhelimeni on hidastellut ja jumitellut jo pitkään, jonka lisäksi ostohetkellä huikean tuntuisen kuvanlaadun tarjonnut puhelimen kamerakin oli jo jäänyt kehityksessä  pahasti jälkeen uudempia malleja. Puhelin kuitenkin toimi edelleen, joten en millään raaskinut hankkia uutta; uudeksikin puhelimeksi halusin hyväksi havaitsemani iPhonen, jonka hinta on todella suolainen. Mies oli tästä haaveestani hyvin tietoinen (olin saattanut muutamaan kertaan valittaa vanhasta puhelimestani myös ääneen...) ja jossain vauvahuurujen aiheuttamassa höpsöyskohtauksessa mennyt ja ostanut minulle uuden puhelimen kotiutumislahjaksi (enkä tämän jälkeen odota kyllä erillistä joululahjaakaan saavani...)

20141202-IMG_7884
Kaunokainen! Nyt kelpaa: appsit toimivat taas ilman jumitteluja ja kameralla saa aivan huikean hyviä kuvia -en tiedä onko joku instagram -seuraaja huomannut kuvanlaadussa eroa, mutta ainakin livenä vanhalla ja uudella puhelimella otettujen kuvien ero on kuin yöllä ja päivällä. Puhelimen hieman suurempi näyttö tekee lisäksi esimerkiksi blogien selailusta huikean paljon aiempaa mukavampaa. Silkkaa rakkautta siis <3 

Kuoret kävin ostamassa itse itselleni lahjaksi: olin näihin ihastunut Sonera -liikkeessä jo ennen kuin minulla oli niihin sopivaa puhelinta ;) Joten heti kun sain uuden luurin käsiini tiesin minkälaiseen asuun sen pukisin. Kuoret ovat ihanan pehmeää nahkaa (puhelinta on nyt siis entistäkin kivempi hipelöidä...) ja jostain syystä ihastuin niin ikään pehmeään roosaan sävyyn, joka on mielestäni hirmu tyylikäs. Vähän hillitympää meininkiä pitkän pupunkorvakauden jälkeen ;) Pehmeää nahkaa oleva kuori on tietenkin hirveän herkkä naarmuille (ja rasvalle: rasvailen usein kuivia käsiäni ja yritän muistaa antaa rasvan kunnolla imeytyä ennen puhelimeen koskemista) ja ensimmäiset raapaleet onkin jo näkyvissä. No, hankin sitten uudet kun näistä aika jättää: yleensä olen käytännöllisempin tällaisissa asioissa, mutta syystä tai toisesta vakuutin itseni siitä etten pysty elämään ilman näitä ;)

Palasin hillittyyn ja tyylikkääseen linjaan myös kalenterin suhteen ja tilasin Ordning & Redan kalenterin liikkeen nettikaupasta kotiin. Minulla on ollut näitä samanlaisia kalentereita (eri väreissä vain) jo useampana vuonna. Tämä kalenteri on tarkoituksiini aivan täydellinen; olen ennenkin tainnut kertoa olevani supernirso kalenterin suhteen. Sen pitää ehdottomasti olla A5 -kokoa, joustavakantinen jotta se mukautuu hyvin laukkuun ja sisältä kalenterinäkymän on oltava aukeamalle levittyvä yksi viikko, jossa päiväkohtaisen muistiinpanotilan lisäksi on oltava jonkin verran tilaa yleisille muistiinpanoille. Lisäksi arvostan myös kalenterin lopusta löytyviä tyhjiä sivuja. Kännykän kalenteria en käytä, sillä jotenkin hahmotan ajan paremmin nimenomaan tuon viikkonäkymän avulla ja tykkään konkreettisesti kirjoittaa menoni ylös paperille. Tämän Ordning & Redan kalenterin ainut huono puoli on suomenkielisten pyhäpäivien puuttuminen, mutta googlettelen seuraavan vuoden pyhät ja lisään ne kalenteriin aina heti ennen muita merkintöjä -minusta ei liian iso vaiva kun kalenteri muuten on juuri sellainen mitä haen. Toiminnallisuuden lisäksi yksinkertaisen tyylikäs ulkonäkö vetoaa minuun. 

Vaikka siis pukeutumisessa menen usein erittäin rennolla linjalla, pidän näissä arkea rytmittävissä apulaisissa minimalistisen sleekistä meiningistä. Jotenkin se kai saa olon tuntumaan ryhdikkäämmältä, kun tekee merkintöjä tyylikkääseen kalenteriin -tai jotain ;D

Millainen filosofia teillä on kalenterin suhteen: kännykässä vai paperiversiona? Onko joku muu yhtä tarkka kalenterin ominaisuuksien suhteen..? Entäs ulkonäkö kalenterin, kännykän tai muiden vastaavien laitteiden suhteen: leikkisä vai yksinkertaisen tyylikäs? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!