perjantai 6. maaliskuuta 2015

Sweat baby sweat

Eh, mistähän näitä hassun oivaltavia ja omaperäisiä otsikoita riittää ;)? No, anyways: tämän perjantain parhaana mainittakoon, että olen päässyt taas treenaamaan!!!! Jälkitarkastuksessa heltisi lupa jo reilu kuukausi sitten, mutta erinäisten syiden takia pääsin itse asiaan vasta viime viikolla.

Mä olen tosi huono menemään mukaan mihinkään "hullutuksiin", mutta tällä kertaa hullutus sopi myös minulle. Kyseessä on tietty australialaisen supermimmi Kayla Itsinesin (nettisivut täällä) kotitreenit. Ekan kerran taisin lukea näistä BBG- treeneistä fitness -trendit aina etunenässä löytävän Monan blogista jo reilu vuosi sitten. Muistan ajatelleeni että tämmöistä tällä kertaa ;)

kayla

Kuva/photo credit: http://www.kaylaitsines.com.au

No, tässä jokunen kuukausi sitten eräs ystäväni innostui Kaylan treeneistä ja alkoi intoilla asiaa myös minun suuntaani. Tehokkaan aivopesun lisäksi tällä kertaa aika oli otollisempi, sillä olin suunnitellut salille paluuta jo jonkin aikaa. Tässä elämäntilanteessa aivan maksimimäärä sali/jumppakertoja viikossa on kuitenkin kaksi, mutta pää kaipaisi treeniä muutaman kerran enemmänkin (ja lisäksi halusin hiukan testailla etukäteen mitä kroppa tykkää tiukemmasta treenistä: lenkkeily tuntui jo ihan tavalliselta, mutta silti oli ihan mysteeri miltä esim. vatsalihaksten tekeminen tai hyppiminen tuntuu, sillä synnytyksestä on kuitenkin vasta vajaa 4 kuukautta. Onneksi kaikki tuntuisi toimivan ihan normaalisti). Olen aina ollut hirmu huono treenaamaan kotona (en saa aikaiseksi + uteliaat koirat on tosi ärsyttäviä...), mutta nyt konsepti on sen verran hyvä, että ajattelin että ehkä tämä toimisi jopa minulla.

Hommahan menee niin, että oppaassa (BBG=bikini body guide) on 4 + 12 viikon treenit. Yksi treenikerta sisältää 2 x 7 min kuntopiirityyppisen treenin ja jokainen treeni sisältää tuttuja perusjumppaliikkeitä. Homma onnistuu tosi helposti kotona. Muutaman välineen voi halutessaan hankkia: meiltä löytyi jo valmiiksi jumppamatto, käsipainot ja hyppynaru, penkin/steppilaudan meinaan ostaa. Bosua suositellaan myös, mutta en tykkää yhtään tehdä vatsoja jumppapallolla tai bosulla, joten se jää minulta väliin ja sovellan ne liikkeet itselleni paremmin sopiviksi.

20150224-IMG_8450
Treenin kokonaiskesto on siis aina 28 min (tai puoli tuntia jos pitää puoli minuuttia taukoa jokaisen rykäisyn välissä), joten edes minulla ei ole tekosyytä väittää että en ehdi.

Ja  nyt pari viikkoa huhkineena voin kertoa että jumprahuiti mutta on tehokasta!!! Vaa'alla en käy ja valokuvia aion vertailla vasta 2 viikon kuluttua, mutta lihaksissa tuntuu!!!! Aloitin suosiolla oppaassa mukana tulevasta 4 viikon ns. esitreenistä, joka nimenomaan on tarkoitettu sellaisille, joilla on taustalla pidempi tauko treenaamisesta esim. raskauden/synnytyksen takia. Ja kyllä tuntuu.... en enää ihmettele instagramin #deathbykayla -hashtagia ;D onneksi saan kaveriltani hyvää whatsup -vertaistukea. Ekan viikon jälkeen valitin että aion reklamoida kaylalle oppaasta, joka lupaa että sen avulla muuttuu terveemmäksi ja vahvemmaksi. No, itse tunsin itseni lähinnä isoäidiksi ;D Vatsalihakset esimerkiksi olivat niin kipeät, että jo itsensä kunnolla oikaiseminen tekee pahaa...

20150227-IMG_8476
Mutta AI HITSI miten kivalta tuntuu rehellinen, treenistä johtuva lihaskipu <3 Tätä on ollut ikävä. Ensi viikon aikana yritän palata lisäksi salille spinnin ja pumpin pariin, mutta myös kaylan aion pitää kuvioissa ainakin tämän ekan oppaan ajan. Katsotaan sitten miltä kesän kynnyksellä tuntuu: kesällä usein pidän treenitaukoa, mutta voi olla että olen niin koukussa että pitää hommata BBG 2.0 :)

Täältä siis vahva suositus kaikille tehokasta kotitreeniä etsiville. Homma on tosi helppo ainakin kaikille, jotka ovat aiemminkin tehneet jotain jumppaa: tällöin tietää tekevänsä liikkeet oikein. Toki oppaassa neuvotaan kuvien avulla oikea tapa, mutta itse olen ainakin tosi tarkkaa oikeasta suorituksesta, ettei vahingossa onnistu loukkaamaan itseään. 

Jos kiinnostuit, niin nettisivuilta voi ladata viikon ilmaisen kokeilusetin (täältä). Lisäksi Kaylan instagram on aika koukuttava: Kaylan söpöt huskyt saivat minut ensin tilaajaksi (heh, ihan kuin omissa ei olisi tarpeeksi ;)) mutta lähes päivittäin jaetaan myös mm. motivoivia kuvia siitä millaisia muutoksia ihmiset ovat onnistuneet oppaan avulla tekemään. (Katsotaan kehtaanko jossan vaiheessa jakaa omani.) Kayla painottaa nimenomaan hyvää oloa, terveellisiä elintapoja ja vahvaa kroppaa, mikä tuntuu minusta mukavan tervehenkiseltä ideologialta. 

Että hommiin vaan :)! Onko tämä jollekin teistä jo tuttu juttu?

Eikä siis ole maksettu mainos tämäkään ;)

2 kommenttia:

  1. En ole tippaakaan kotitreenaajatyyppi, mutta sait kyllä tämän kuulostamaan tosi innostavalta. Ennen-jälkeen-kuvia olisi hienoa nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mäkään ollut, mutta nyt oltiin tilanteessa, jossa treeniä joko on harvoin tai sitten opettelen kotitreenaajaksi. Lisäksi tää paketti on musta niin nerokas, siis noinniinkuin markkinoinnillisessa mielessä: simppelit liikkeet kivaan, helppoon ja nättiin pakettiin pakattuna :) (Ja tietty voimakkaasti some-kanavia hyödyntäen, tästä vois varmaan moni isompikin yritys ottaa mallia ;)) Ja ihmeiden ihme: olen saanut tehtyä treenit myös tällä viikolla, vaikka olen ollut vauvan ja koirien tilapäisenä yksinhuoltajana miehen työmatkan vuoksi.

      Katsotaan niitä kuvia sitten EHKÄ kesemmällä ;) Mutta ainakin sattuu, joten jotain tehoa tällä täytyy olla ;D

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!