perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kiireitä

Tästä tuli näköjään tasan kuukauden mittainen blogitauko, oho. Ajattelin tulla nopeasti huikkaamaan että täällä ollaan, hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, vaikka en olekaan ehtinyt antaa kuulua itsestäni.

tulppaanit
Sen sijaan olen

- lukenut tenttiin, kirjoittanut esseitä -ja tehnyt niitä tenttejä
- käynyt pulkkamäessä beben kanssa
- aloittanut graduprosessin (jaiks!)
- juonut litroittain kahvia ja teetä
- istunut koiran kanssa eläinlääkärillä (murtunut tassu, pitäisi parantua hyvin)
- metsästänyt bebelle ensi talven ja kesän vaatteita alesta ja nettikirppareilta
- kuunnellut mielenkiintoisia luentoja ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluja
- stressannut
- ihaillut miten se pieni vauva muuttuu päivä päivältä taitavammaksi pikkutytöksi
- tehnyt vähän töitä
- ostanut tulppaaneita
- ihaillut huikaisevan kauniita lopputalven aurinkoisia päiviä ja saanut niistä valtavasti energiaa
- haaveillut minilomasta Suomessa ja vähän ulkomaillakin
- suunnitellut tulevaa

kevät
EN ole

- siivonnut
- vieläkään raivannut tietokoneestani tilaa uusille valokuville
- edelleenkään saanut aikaiseksi varata kirppispöytää
- liikkunut tarpeeksi
- nukkunut tarpeeksi
- syönyt terveellisesti
- juurikaan tavannut ystäviä (onneksi yliopistolla sentään)
- lukenut juuri ollenkaan edes blogeja tai katsonut telkkaria, saati sitten avannut yhtään kirjaa

Muutama viikko jatkuu vielä hulluinta kaaosta: minulla on reilun viikon kuluttua ratkaisevan tärkeä dead line, jonka onnistuminen määrittää koko loppuvuoden ohjelman. Senkin jälkeen meininki jatkuu aika kreisinä aivan toukokuun alkuun saakka, mutta tahti inhimillistyy. Mitään kovin aktiivista postauskevättä en siis lupaa sen jälkeenkään, mutta joka viikko nyt sentään jotain. Olen ensimmäistä kertaa jopa pohtinut blogin lopettamista muiden kiireiden takia, mutta koska ajatus tänne palaamisesta tuntuu edelleen mukavalta, en ole mitään niin dramaattista suunnittelemassa sitten kuitenkaan. Vähän tavallista rauhallisempaa vain on tiedossa. Instagram päivittyy useammin, joten seuratkaa @tyylicasual jos kaipaatte tuoreempia kuvia :)

Kivaa loppuviikkoa kaikille, nauttikaa keväästä ja palaan taas linjoille kunhan ehdin :)