Tänään juhlittiin meillä pienen prinsessan ristiäisiä perhepiirissä. Bebe otti koko toimituksen lunkisti, joten lienee ihan tyytyväinen nimeensä ;)
Tarjoilujen suhteen otin rennosti: kakut tilattiin valmiina (ihanasta pupukakusta en valitettavasti voi julkaista parempaa kuvaa, sillä kakkuun oli kirjoitettu tytön nimi), itse tein pari piirasta, äitini yhdet keksit ja pari juttua oli kaupasta valmiina ostettujakin.
Neidin juhlalook koostui joululahjaksi saadusta maailman suloisimmasta ja älyttömimmästä röyhelöhameesta sekä Tukholman -reissulta tuomastani rusettihihaisesta bodysta.
Sininen hetki.
Juhlat sujuivat oikein mallikkaasti: sankari oli tyytyväinen, viulut soivat kauniisti, ruoka maistui, ulos toimituksen ajaksi häädetyt koirat eivät karanneet, koristelut olivat mielestäni onnistuneet ja juhlavieraat tuntuivat viihtyvän. Eikä pappikaan puhunut liian pitkään. Vauva on jopa nukkunut ekstrapitkät unipätkät kahtena juhlia edeltävänä yönä (oi jospa tämä 2 syöttöä yössä olisi uusi normaali...), joten olo tuntui senkin puolesta harvinaisen selväjärkiseltä.
Juhlia edelsi tietysti kaikenlainen hässäkkä: itse kompuroin edellispäivänä koiralenkillä kengännauhoihin ja sain polveeni pienen vekin sekä koko sääreen laskeutuneen komean mustelman -juhla-asuni toki koostui lyhyehköstä hameesta ja ihonvärisistä sukkahousuista... onneksi prinsessa varasti koko shown niin että kukaan ei ehtinyt kauhistelemaan kömpelöä äitiä ;) Perjantaina hajosi toistamiseen, siis jo kertaalleen uuteen vaihdettu, turvakaukalo, jota ilman emme täällä julkisten liikennevälineiden tavoittamattomissa pärjää oikein päivääkään. Uutta siis sitten hankkimaan vielä kesken muiden järjestelykiireiden. Myöhästyin sovitusta kakunhakuajankohdasta, sillä en millään meinannut osata käyttää uuden (ja tällä kertaa eri merkkisen) kaukalon vöiden säätömekanismia. Toisen kakun hakukohteessa ei ensin vaikuttanut olevan ketään paikalla. Kastekynttilä ei meinannutkaan sopia sille varattuun jalkaan. Ja toinen koira on tietysti pahimmassa karvanlähtömoodissa: paitsi että meillä näyttää 15 min siivoamisen jälkeen siltä ettei talossa ole ikinä nähtykään imuria, voimme kuvitella miltä kaikkien miesvieraiden tummien pukujen lahkeet näyttivät valkoisen koiramme tervehdyksen jälkeen... lisäksi koira siis näyttää... noh, hyvin laikukkaalta näin kauniisti sanottuna. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin siis :)
Omasta juhla-asustani en "tietenkään" ehtinyt ottaa kuvia ja nyt paita on, tottakai, jo puklussa, mutta kunhan saan sen jälleen pesusta niin voisin yrittää muistaa kuvata asun päälläni sitten jälkikäteen. Asu oli nimittäin mielestäni loppujen lopuksi aika onnistunut, vaikka se koostuikin siisteimmästä imetyspaidastani ja häthätää hankitusta puolihameesta -hameostos nimittäin oli mielestäni varsin onnistunut.
Näiden juhlien jälkeen siirrytään meilläkin pitkästä aikaa taas puhtaaseen arkeen: joulusta saakka päällä on ollut aina jonkin sortin poikkeustila. Vaikka juhlat ovat mukavia, kuullostaa arki juuri nyt tosi hyvältä :)
Mitä teidän viikonloppuunne on kuulunut?