Tiitiäinen & Tyllerö

Viikko (virallista) yrittäjän arkea takana ja h -hetki lähestyy. En oikein osaa päättää olenko enemmän innoissani vai kauhuissani :D

Kuvassa kalenterini lisäksi aiheeseen sopiva joululahja ystävältäni. (Wonderwoman -paita ei kylläkään kuulunut pakettiin...)

Siitä alkaa olla kohta 9 kuukautta kun istuimme silloisen satunnaisen opiskelukaverini, nykyisen yhtiökumppanini kanssa viime toukokuun lopulla lounaalla erään tentin jälkeen. Minä olin juuri saanut tietää graduni toimeksiantajaksi lupautuneen yrityksen sittenkin peruvan koko homman aivan viime tipassa ja opiskelukaverinikin tuskaili omien suunnitelmiensa kanssa. Keskustelu ajautui  syvemmälle tulevaisuudensuunnitelmiin ja lopulta yrittäjyyteen. Me molemmat kerroimme pohtineemme jo pidemmän aikaa yrittäjäksi ryhtymistä. Ja aivan yhtäkkiä, kesken tavanomaisen huolettomasti edenneen keskustelun, minulle tuli sellainen tunne, että minun pitäisi kertoa eräästä päässäni jo jonkin aikaa muhineesta ajatuksesta. Emme tunteneet tämän opiskelukaverini kanssa mitenkään erityisen hyvin, oikeastaan juuri ollenkaan, mutta tiedätttekö sen tunteen, kun intuitio iskee? Kun tulee se olo, että tässä on jotain erilaista? Muistan miten sydämeni pamppaili, kun yritin puolihuolimattomasti kertoa pohtineeni erästä liikeideaa: lasten lifestyle -liikettä, jossa yhdistyisi moderni, skandinaavinen lasten sisustus ja kotimaiset lastenvaatteet, sekä käytettyjen lastenvaatteiden myynti. Ja tiedättekö sen  tunteen, kun toinen ihminen on välittömästi samalla aaltopituudella? Ideat alkoivat sinkoilla heti ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tuosta kohtalon lounaasta se siis alkoi ja helmikuussa (reilun kuukauden kuluttua, jaiks!) avaamme Porin kauppakeskus IsoKarhuun Tiitiäinen & Tyllerö - nimisen lasten lifestyle -liikkeen. Meille tulee myyntiin lastenhuoneen sisustustarvikkeita, lasten tarvikkeita sekä (alkuun hyvin rajoitettu valikoima) kotimaisia lastenvaatemerkkejä. Lisäksi tarjoamme Porissa täysin uudenlaista käytettyjen lastenvaatteiden myyntipalvelua. Verkkokauppa aukeaa myös, toivon mukaan jo hiukan kivijalkaa ennen. Käykää kurkkimassa:

http://tiitiainenjatyllero.fi

https://www.facebook.com/tiitiainenjatyllero/

ig: @tiitiainentyllero

Liiketilan remontti alkaa tammikuun lopulla ja ovet on tarkoitus saada auki viikolla 7. Iiiik, siitä tulee niin hieno! En meinaa millään pysyä nahoissani!!!!!

---------------------

Tiitiäinen & Tyllerö on tehty unelmista, päättäväisyydestä, inspiraatiosta, lasten naurusta, sitruunalimonadista, ja kaikesta kauniista.

2016 - tilinpäätös

Vuosi 2016 vaikuttaa olleen aika monelle sellainen vuosi, jonka päättymistä ei haikailla.

Ja samoissa tunnelmissa olen itsekin. Kirjoitin vuoden ekassa postauksessa (täällä) mm. näin: "Ensi vuoden suhteen odotukseni ovat...no, realistiset. Odotan sitä levollisen positiivisin mielin ja toisaalta jopa suurella innolla, kun ajattelen mitä kaikkea uutta beben elämässä tulee tapahtumaan. Mitä hän tulee oppimaan ja mitä kaikkea kivaa voimme yhdessä perheenä tehdä. Mutta tiedän myös, että vuodesta on tulossa kesysti sanottuna työteliäs. Nuo viime vuoden pettymykset joihin viittasin, tarkoittavat sitä että tänä vuonna pitää yrittää ja puskea kahta kovempaa."

Ja vuosi on ollut juuri sellainen kuin odotinkin. Puskeminen on tullut tutuksi, kun suunnitelmani taas kerran romuttuivat. Huoltakin on mukaan mahtunut, sillä karvakorvat ovat vuorotellen olleet sairaana enemmän kuin koko tämän astisten elämiensä aikana yhteensä. Yhteiskunnallinen tilanne sekä Suomessa että maailmalla on ajoittain jopa ahdistanut, vaikka olenkin pyrkinyt purkamaan ahdistustani toiminnaksi, siinä mittakaavassa kuin olen pystynyt. Yleinen tunnelma koko vuonna on ollut hiukan innoton ja se on näkynyt myös täällä blogin puolella, surkeana postaustahtina. Ajoittainen kiire on tietenkin ollut osasyy, mutta suurin syy on kuitenkin ollut muualla. Jonkinlainen yleinen motivaatiopula ja väsymys, kun kaikki energia on mennyt puurtamiseen. Kaikki pukeutumisinto on ollut kateissa, enkä muutenkaan ole jaksanut hakea iloa niistä kauniista asioista, jotka normaalisti nostavat arjen yläpuolelle.

Mutta toisaalta samaan aikaan. Työnteko on tuottaut myös tulosta ja opintoni ovat tällä hetkellä puolikasta gradua ja yhtä kirjatenttiä vailla valmiit. Koirien asiat ovat lopulta selvinneet parhain päin. Ja se kupliva ilo, onni ja suunnaton ylpeys jota tunnen tyttärestäni, on jotain mitä en pysty sanoin kuvailemaan. Pikkuvauvat ovat ihania, tietysti, mutta nyt taaperon äitinä olen löytänyt sellaisen äitiyden riemun, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Sen ylpeyden ja ihmetyksen, jota tunnen päivittäin kun lapseni osoittaa miten viisas ja ihana pieni ihminen hän on. Myös perheenä elämme hyvää aikaa: vauvavuoden univelat on kuitattu ja yhteinen sävel on pääasiassa harmoninen ja duurissa.

Vuoteen on mahtunut myös kivoja pieniä juttuja: toukokuun aurinkoinen koko perheen reissu Göteborgiin sekä miniristeilyt miehen ja ystävien kanssa. Iloisia perhejuhlia. Hauskoja reissuja Helsinkiin. Makuuhuoneen uudistus, jonka viimeinen silauskin saatiin vihdoin valmiiksi ennen joulua (kuvia myöhemmin).

Ja sitten yksi iso juttu. Suuren pettymykseni jälkimainingeista (kirjoitus täällä) alkoi tapahtumasarja, jonka seurauksena teen jotain, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni. Projekti, josta olen täälläkin aina välillä vihjaillut. 1.1.2017 lähtien minä olen yrittäjä. Yllä olevan kuvan otin löydettyäni postilaatikosta myönteisen rahoituspäätöksen.

Käyntikortissani lukee lemonade maker.

Joulutunnelmia

Terkut meidän joulusta!

Täällä ollaan laiskanpulskeissa tunnelmissa, kuten jouluna kuuluukin. On nähty sukulaisia, syöty liikaa ja lepäilty. Kuvat ovat aatolta, jolloin suurin osa sekä miehen perheestä että omastani kokoontui meille syömään. Tällä kertaa meitä oli muutama vähemmän kuin parina viime vuonna, joten selvisimme juuri ja juuri yhdellä ruokapöydällä.

Odotetusti suurimman lahjakasan sai porukan pienin ja pirpanan lahjavuori olikin melkein yhtä korkea kuin tyttö itse :D Onneksi paketeista paljastui toinen toistaan kivempia ja toivotumpia juttuja,  paljon tarpeellistakin, eikä mitään krääsää. Äiti ja isä kiittävät tonttuja onnistuneista valinnoista :) Tämä ja eilinen päivä ovatkin sitten sujuneet uusia kirjoja ihmetellessä, pelejä pelatessa ja leluilla leikkiessä.

Myös me aikuiset olimme olleet hurjan kilttejä ja saimme kivoja lahjoja, en vain meinannut omiani ehtiä edes avaamaan kun aika hujahti tytön pakettien kanssa ;)

Joulukuu kokonaisuudessaan livahti ohi aivan huomaamatta: viimeksi postaillessani joulukuun alussa iloitsin täysin ennenaikaisesti flunssien olevan ohitse, sillä seuraavaksi sairastui mies ja olikin sitten todella kipeänä viikon verran. Kun hän parantui, haettiin vielä koirallekin antibiootteja. Jouluksi sentään olemme kaikki tervehtyneet, mutta jo valmiiksi kiireisen arjen nuo sairastelut kyllä ruuhkauttivat aivan täysin. Minulla koittaa arki jo huomenna, mutta mies ja bebe lomailevat onneksi vielä pari viikkoa kaikessa rauhassa. 

Tämän illan ajattelin vielä viettää sohvalla herkkuja napaani ahtaen ja rauhoittuen, sillä huomenna alkaa loppukiri. Tilannehan on se, että gradu pitäisi alkuvuodesta saada pakettiin, sillä alkuvuodesta starttaa myös keväästä saakka suunniteltu projekti, josta olen täälläkin jo vihjaillut pitkin matkaa. Lupaan kertoa lisää viimeistään tammikuun ekoina päivinä.

Nyt kuitenkin suuntaan vielä herkkukaapille: lokoisia välipäiviä lomalaisille ja mahdollisimman rentoa oloa myös meille sorvin ääreen palaaville <3

Kurkistus ammattibloggaajan elämään

Viime viikonloppuna sain ainutlaatuisen tilaisuuden päästä kurkistamaan ammatikseen, tai ainakin  ammattimaisemmin portaaliin, bloggaavien elämään Indiedaysin Bloggers' Inspiration Day ja Inspiration Blog Awards -tilaisuuksissa (kiitos ihana Suvi kutsusta!). Oli hurjan mielenkiintoista tavata bloggaajia ja tutustua hiukan sekä siihen minkälaisia asioita tapahtuu ennen postausta, että myös siihen minkälaiset yritykset tarjoavat ja millaisia yhteistyökuvioita bloggaajille. Tuon tyyppinen verkostoituminen on itselleni aivan uutta, joten keskityin niin hölmönä lähinnä ihmettelemään kaikkea, että missasin jopa muutaman paikalla olleen suosikkibloggaajani, joille olin aluperin ajatellut käydä esittäytymässä :D

Kuva: Ville Malja



Kuva: Ville Malja

Viikonloppu oli myös mukava breikki kiireisen syksyn keskelle: päivän ja illan tilaisuus, yö hotellissa  herkkuaamiaisineen ja sunnuntaina taas liian pitkästä aikaa tavatut rakkaat ystävät.... tästä ei paljon viikonloppu parane :)

Kuva: Ville Malja

Vaikka siis suureksi harmikseni onnistuinkin kävelemään ohi monista "tutuista" bloggaajista, sain kuitenkin kunnian tutustua Karkkipäivä -blogin Sanniin. Karkkipäivä on ihka ensimmäinen blogi, jota koskaan olen jäänyt lukemaan ja oli hauskaa, että Sanni oli livenä juuri niin mukava ja mutkaton tyyppi kuin blogin perusteella vuosien varrella muodostamani mielikuvakin. 

Kuva: Henri Ilanen

Illan ihanan lettikampauksen kävi loihtimassa luottokampausvelhoni Riina RH -Hair & Beautysta. Vekkihame (siis vaatekappale, jota nuoruudessani käytti ainoastaan mummoni! Enpä olisi uskonut tätäkään päivää näkeväni...) on jo jonkin aikaa ollut himotuslistallani ja nämä pippalot antoivat hyvän syyn hankkia sellaisen. Ihana himmeän kullan värinen hame on Tom Tailorin, paita noin sata vuotta sitten Zarasta hankittu luottopaita (nyt tosin ekaa kertaa päällä ilman alustoppia, toinen rasti seinään jo ;)) ja laukku äidin peruja. Ranteessa blogin kautta saadut Ideakorun ihanuudet ja korvissa Vågan korvikset.

Kuva: Ville Malja

Ai hitsi, olihan hauska reissu! Mutta yhden asian tajusin: pitäisi oikeasti hankkiutua jollekin "Näin olet valokuvissa -for dummies"- kurssille! Kateellisena seurasin sivusta ammattibloggaajia, jotka tottuneesti ottivat kauniin poseerauksen välittömästi kameran edessä. Itse taas jäädyin joka kerta pökkelöksi. Olisi mukavaa osata olla luonteva kameran edessä, oppia omat "hyvät kulmansa" ja mitä näitä nyt on. Parhaat kuvat minusta ovat nytkin nuo, joissa en tiennyt olevani kuvattavana.

Onnea muuten vielä kaikille illan aikana palkituille upeille blogaajille! Ja kiitos Indiedays mukavasta tapahtumasta, jossa sain vierailla.

Viime viikonlopun jälkitunnelmista yritän kovasti jo siirtyä toden teolla virittäytymään edessä olevaan viikonloppuun, sillä meillä juhlitaan sekä maailman ihaninta kaksivuotiasta, että tietysti kyseisen kaksivuotiaan maailman parasta isää. Luvassa siis vielä siivous- ja leivontamaraton ennen lauantai-iltapäivää ;)

Meillä muuten sataa nyt ihan kunnolla lunta! En muista koska viimeksi heti marraskuun alussa olisi ollut ihan kunnon talvi. Ihanaa <3

Osa postauksen kuvista on napattu blogitapahtuman kuvagalleriasta: kuvaaja on tällöin mainittu kuvan alla.

Syyspuuhia

Torstaina sain viimein eteenpäin yhden kiireisenä työstämäni graduun liittyvän osion ja työprojektitkin sille mallille, että seuraavaksi pallo on palautumassa minulle vasta alkuviikosta. Hommaa toki riittäisi aina, mutta koska juuri nyt ei ole aivan pakko tehdä mitään, varastin hävyttömästi koko viikonlopun laiskottelulle. 

Perjantaisin olen usein tytön kanssa kotona (hän on hoidossa vain 16 päivää kuukaudessa, eli joka viikko on ainakin yksi kotipäivä), niin myös eilen. Sateisen ankean päivän kunniaksi teimme tytön ihka ensimmäisen vierailun kirjastoon ja mukaan tarttui mukava kasa uutta luettavaa. Illemmalla onnistuttiin löytämään lyhyt sateeton hetki, jonka käytimme haravoimalla. Tai no, toinen meistä haravoi ja toinen lähinnä testaili uusia kettukurahousujaan istumalla niissä toisen haravoimissa lehtikasoissa :D

Lähdimme syksyyn yksillä kurakamppeilla, joilla onkin pärjätty ihan hyvin tuomalla ne aina viikonlopuksi kotiin. Nyt roudaamisesta voidaan kuitenkin luopua: toiset saappaat bebe sai pikkuserkultaan jo jokin aika sitten, enkä viime viikolla enää millään malttanut jättää näitä supersuloisia kettukuriksia kauppaan <3

Tänään haimme papan mukaan ja retkeilimme tytön kanssa Poriin Puuvillan synttärihulinoita katsomaan (ovat muuten saman ikäisiä, kauppakeskus ja typy ;)). Haimme ilmapallon, söimme lounasta ja ihmettelimme synttärimaskotteina olleita sammakoita. Jotain pientä löysin hyvästä tarjouksesta pukinkonttiinkin jo odottamaan. Illalla tehtiin vielä kävelylenkki mitä ihanimmassa ilta-auringossa: toivottavasti kaunis sää jatkuu vielä huomisenkin kun ollaan taas koko perhe kotosalla. Ne lehtikasat edistyvät hiukan nopeammin, jos joku ei koko ajan levitä sitä mukaa kun itse haravoi ;)

Halloweenia emme ole juhlineet: jotenkin viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, että koristeleminen jäi aikeeksi. Typyn hoidosta tosin on vasta ensi perjantaina jokin teemaan sopiva juttu: pitääkin vielä varmistaa pukukoodi... mielestäni halloween on kuitenkin hyvin tervetullut piristys synkän syksyn keskelle, ja hiukan harmittaa etten tullut panostaneeksi koristeluun tänä vuonna lainkaan. Joka vuosi tähän aikaan muistelen neljän vuoden takaisia eeppisiä halloween -pippaloita (kuvat täällä) ja tänään mietimmekin juhlien järjestäjän kanssa, että koskahan seuraavaksi. Ottaen huomioon ystäväpiiriimme vuorotellen syntyneet lapset, päädyimme siihen että kattellaan sitten joskus 18 vuoden kuluttua :D

Ensi viikolla kriiseilen ipanan potentiaalisen naamiaisasun lisäksi vieläkin enemmän omaa asuani, sillä olen menossa Zubi's Cornerin ihanan Suvin kanssa Inspiration Blog Awards -tapahtumaan. Olen aivan superinnoissani, mutta mitä ihmettä sinne puetaan päälle.... onhan tässä vielä koko viikko aikaa... :D

Stay tuned, ihanaa viikonlopun jatkoa <3

Mysig

En tarkalleen muista milloin viikonlopun kohokohta lakkasi olemasta aamuun asti tanssittu baari-ilta: niitä nimittäin rakastin nuoruudessani. Nykyisin parasta mitä tiedän on rento ilta hyvässä seurassa ja mieluiten vielä hyvän ruuan kera -tässä taloudessa niiden kyljessä nautitaan useimmiten myös erilaisista lautapeleistä.

Tämän kirpeän syyslauantain kruunasi aivan ex tempore -järjestetty illanistujainen. Nopeasti kaupasta haalitut naposteluherkut toimivat, kellarista löytynyt Amarone maistui juuston kanssa täydelliseltä ja lapsikin malttoi touhukkaan päivän päätteeksi nukahtaa kyläilijöistä huolimatta, joten me aikuiset saimme rauhassa jahdata Draculaa ympäri 1800 -luvun Eurooppaa.

Tämä päivä on jatkunut samoissa tunnelmissa: sopivassa suhteessa laiskaa loikoilua ja pikkuisen syyspuuhia kirpakassa ulkoilmassa. 

Tästä kelpaa jatkaa kohti uutta viikkoa :)

Design from Finland

Pahoittelen että edelliset uutiset jäivät tällä lailla roikkumaan, mutta hyviin uutisiin liittyvät hommat pyyhkäisivät heti mukaansa. Fiilikset ovat yhä pääasiassa samat kuin postauksen aikana, joskin joka toinen hetki olen kauhusta kankeana, että mihin kaikkeen onkaan tullut päädyttyä. Toisinaan on vaarallista saada sitä mitä toivoo :D

Mutta asia kerrallaan: lupailin jo aiemmin useammin asukuvia, joten tässä vihdoin yksi sellainen! Edustan tällä kertaa kokonaan kotimaisissa (tai no: kotimaisissa merkeissä, vaatteet eivät suunnittelua lukuun ottamatta ikävä kyllä ole kotimaisia): Noshin mekko, Mainion legginsit (näiden saaminen vaati hiukan salapoliisityötä ja yhden ystävän apua, mutta onnistuin kuin onnistuinkin hankkimaan nämä i-h-a-n-a-t Pencil -kuosiset leggarit itselleni ja bebelle), MoiMoin kaulakoru, Studio Bilbaon korvikset ja kummitädin kutomat villasukat <3

Ja ainiin: tämä taitaa olla myös ensimmäinen kunnollinen kuva täällä blogin puolella uusissa silmälaseissani :) Mitäs tykkäätte? 

Anoppi kyläili meillä tänään: tarjolla oli meille jääneitä rääppiäisherkkuja isäni 60 -v kemuista, jotka järjestin hänelle yllätyksenä lauantaina. Juhlat onnistuivat (sankari ei ollut osannut epäillä mitään) ja kämppäkin on taas juhlien jäljiltä siivottu, eli uusi viikko voi tulla.

Ensi viikolla hommat jatkuvat: yksi iloinen uutinen johon viimeksi viittasin, oli toimeksianto gradulleni. Aihe on nyt hyväksytty myös ohjaajan toimesta ja suunnitelma gradun toteuttamiseksi aika selkeä -nyt se pitää enää "vain"... no, kirjoittaa :D Samaan aikaan taustalla valmistellaan erästä suurta projektia, johon palaan tarkemmin heti kun se on julkaisukunnossa. Töitä siis tosiaan riittää niin paljon kuin vaan ehtii tehdä, mutta toisaalta olen niistä niin innoissani, että en oikein muuta malttaisi tehdäkään. 

Innolla siis uuteen viikkoon, toivottavasti tekin :)!

Valoa

Osa teistä saattaa muistaa, että toukokuussa (täällä) kerroin laittaneeni sitruunalimpparia tulille. Sitä limpparia on tässä sitkeästi keitelty ja sekoiteltu koko kesä ja alkusyksy, jonka lisäksi suuri huoli koirasta on roikkunut uhkaavana pilvenä pääni päällä minne ikinä menenkin.

Mitä jos kertoisin, että kaiken sen keittämisen jälkeen sitä limpparia alkaa oikeasti syntyä? Ja mitä jos kertoisin, että ei se koirasta kaivetty möykky (ylimääräistä ja ongelmaa siellä oli, joten leikkaus oli silti ehdottoman välttämätön) ollut sittenkään kasvain ja että koira tulee ihan kuntoon?

Mitä jos kertoisin, että palaset alkavat vihdoin loksahdella paikoilleen?

Mitä jos vielä kertoisin, että olen tänään näyttänyt koko päivän tältä? (Siis silloin kun en ole itkenyt ilosta :D)

Tuntuu kuin koko maailman paino olisi nostettu hartioilta.

Nyt ne työt vasta tavallaan alkaa, mutta nyt kuulkaas. Nyt on hyvä.

Tähän kuvaan ja näihin tunnelmiin: hyvää yötä muruset <3 

Tahmaista arkea

Tämä viikko on ollut täynnä arkea. Tavallista arkea pienine iloineen ja suruineen ja sitten sitä tahmeaa, kun suru, pelko ja pettymys ovat päällimmäisenä tunteena. Kirjoittelinkin jo kesällä (täällä) koirastamme löytyneestä patista, jota ensin epäiltiin kasvaimeksi ja sitten ehkä kuitenkin joksikin muuksi. Kolme eri lääkäriä tutki pattia antaen kolme eri diagnoosia ja antibioottikuurin jälkeen jäätiin odottelemaan, josko se kuitenkin häviäisi itsestään. Näin ei kuitenkaan käynyt ja viime viikolla koira viimein leikattiin. Ja leikkauksessa löytyi sittenkin kasvain. Ensi viikolla tulee patologin vastaus siitä oliko kyseessä hyvä- vai pahalaatuinen sellainen, mutta pelko ja huoli karvakaverin puolesta on suunnaton.

Leikkaus itsessään sujui hyvin ja koira on tilanteeseen nähden erittäin hyvävointinen: ruoka maistuu ja lenkille olisi kova hinku. Leikkauksesta hän tulee siis varmasti toipumaan kyllä, mutta jos kyseessä oli pahanlaatuinen kasvain, voi olla ettei ole kovinkaan paljon tehtävissä. Nyt siis vain toivotaan.

Lapsikin on vaistonnut että koiralla ei ole kaikki hyvin ja aikuisilla huoli. Olemme yrittäneet kovasti pitää iloista ja toiveikasta tunnelmaa yllä myös hänen vuokseen. Niinä arjen iloisina hetkinä mm. paistettiin piiiiitkästä aikaa itse tehtyä pizzaa ja ai hitsi muuten tuli hyvää! 

Alkuviikolla kokeillusta soijarouheesta sen sijaan ei tullut suosikkia, mutta päätin että aivan vielä en luovuta. Testasimme ihan tavallista spagettikastiketta, mutta jokin siinä vain "tökki". Haluaisin kuitenkin vielä kokeilla jotain toista reseptiä: ajattelin esimerkiksi lasagnea. Vai olisiko teillä antaa hyviä soijarouhevinkkejä?

Eilen sain erittäin tarpeellisen pienen pääntuuletushetken, kun lähdin Poriin istumaan iltaa rakkaan ystävän kanssa hyvän ruuan äärelle. Lähdin taas (melkein kuivaksi ehtinyt ;)) tukka putkella, joten asukuvat jäivät ottamatta ja ruokakin katosi niin nopeasti nälkäisiin suihin, että edes instaan ei tallentunut yhtään otosta reissusta. Maailma kuitenkin parantui taas hiukan ja oma olo helpotti: kiitos ystävä kun olet olemassa <3 

Ensi viikolle on tiedossa monenlaista jännitystä, sillä parinkin projektin kohtalo ratkeaa sen lisäksi, että tosiaan saamme lisätietoa koiraan liittyen. Olo on hiukan vaisu, mutta onneksi olen viikonloppuna ehtinyt nukkua hyvin ja huomenna pääsen kampaajalle hemmoteltavaksi: päätin aloittaa pienen muutosprojektin hiusten suhteen. Siitä ja muustakin lisää taas seuraavalla kerralla, kuulemisiin!

Suit up!

Tämä aika vuodesta on ihan ehdotonta lemppariani pukeutumisen suhteen: tuntuu että erilaisia yhdistelmiä on rajattomasti, kun toisaalta voi kerrostaa ja käyttää takkia, mutta toisaalta pelkkä bleiserikin riittää. Kotikesän jälkeen olen innoissani palannut muutenkin itselleni kaikkein omimmaksi kokemaani tyyliin, jota ehkä business casualiksi voisi osuvimmin kuvailla.

Lemppariyhdistelmäni viime viikolta oli kuvassa näkyvä Massimo Duttin jakku ja Mangon toppi, jotka yhdistin rennosti tummanharmaisiin pillifarkkuihin, viininpunaisiin nahkaconsseihin ja Mulberryn konjakinväriseen luottolaukkuuni Bayswateriin.

Hetken mielijohteesta nappasin ruokakaupasta matkaani uusimman Trendin. En ole ostanut lehtiä todella pitkään aikaan, koska en vaan ehdi lukea niitä. Tämän numeron minulle kuitenkin myivät kannen Linda Liukas, Minttu Mustakallio ja Li Andersson yhdistettynä työelämäpohdintoihin. Ja hitsi kuulkaas, oli minusta tosi inspiroiva juttu! Ja oikeastaan koko lehti, jonka lukaisin kannesta kanteen yhdeltä istumalta. Poikkeuksellisesti pidin nimenomaan kaikesta muusta lehdessä, mutta muotijutut jättivät aika kylmäksi, vaikka syksy ja business -tyyli sentään ovat lemppareitani. 90 -luku on vaan jotenkin liian lähellä vielä. (Jep, varma vanhuuden merkki ;))

Viime viikolla alkoi siis vihdoin arki meidänkin perheessä: mies palasi töihin, minä sain päivitettyä opiskelijakorttini ja syksyn projektit kunnolla alkuun myös käytännön tasolla. Ja pirpanakin aloitti keskiviikkona päivähoidossa. Harjoitteluhoitokerrat menivät kaikki ilman mitään ongelmia, mutta ilmeisesti hän jotain erilaista aistii kuitenkin, koska nyt varsinaisina ekoina hoitopäivinä pientä surkeutta oli ollut ilmassa. Hän kuitenkin menee hoitoon innoissaan joka aamu ja perjantaina päivä oli sujunut jo aika hyvin. Äidin sydän meinaa pakahtua, mutta helpommin tämä silti on onneksi sujunut kuin monella muulla. Iltaisin ja nyt viikonloppuna on tankattu läheisyyttä ja etenkin äiti on hänelle tosi tärkeä juuri nyt.

Äitiys on hirveän ristiriitaista ja vaikeaa, sillä niin paljon kuin lapsen uskominen vieraan hoiviin päiväksi raastaakin on silti pakko tunnustaa, että itse oikein tankkaan energiaa koulu- ja muiden työprojektien parissa. Sitä, hyvää tuulta ja pitkää pinnaa tuntuu riittävän lähes rajattomasti lapsen kanssa puuhailuun hoitopäivän jälkeen ja nyt viikonloppunakin. 

Miten muiden hoidon aloitukset ovat sujuneet? 

Ja siitä muodista: iskeekö 90 -luku teihin siellä ruudun toisella puolella? Miten sinä haluat pukeutua juuri nyt:)? 

Kuulisin mielelläni ajatuksianne.

Tämä kesä

Tuntuu että loppukesän haikeudesta ehdittiin nauttia vain ohikiitävän lyhyt hetki, kun syksy jo oli täällä. Vaikka ollaan vielä elokuussa. Sää on jo aika syksyisen kolea, illat pimeitä ja mielikin jo tarmokkaasti tulevaisuudessa, projektit aloitettuina. Niistä kenties lisää myöhemmin, mutta  koska tämä kesä on ollut harvinaisen hiljainen täällä blogin puolella, muistellaan sitä vielä hetki puhelimeen tallentuneiden kuvien kera.

Tämä kesä on ollut kukkiva puutarha, aurinko ja lämpö.

Tämä kesä on tämä lapsi. Piirtämässä. Kisuna pyöräni takana. Uimassa. Syömässä ensimmäistä lettuaan. Kastelemassa kukkia. Leikkimässä hiekkalaatikolla. Puhua pulputtamassa. Tämä lapsi huvipuistossa. Juoksemassa. Potkimassa palloa. Sylissäni lukemassa kirjaa. Tekemässä palapeliä. Poimimassa marjoja. Hihkumassa kun lähdetään. Tämä kesä on ruotsalaisen eläintarhan pukki. Tämä kesä on mustikoita, mansikoita ja vadelmia.

Tämä kesä on oman kylän raitti ja tämä kesä on Helsinki. Tämä kesä on ystävät. Uudet ja vanhat.

Tämä kesä on koirat. Sikin sokin lattialla.  Lenkillä. Sylissä.

Tämä kesä on ollut hyvä.

Syksy saakin tulla.

Ainiin: yläpalkin Instagram -ohjaus ei syystä tai toisesta tällä hetkellä toimi. Vaihdoin instagram -käyttäjänimeä, koska pyrin askel kerrallaan siirtymään blogin nimestä väännetyistä käyttäjänimistä kohti oikeaa nimeäni. Instagramissa minut löytää nyt siis nimellä maija_casual. Ohjaus sivupalkista toimii ja yritän keksiä miksi yläpalkin linkki väkisin yrittää edelleen ohjata vanhalle käyttäjänimelle (jota ig ei luonnollisestikaan enää löydä).

Viimeiset lomapäivät ja loppukesän haikeus

Se iskee joka vuosi kesän lopulla, tietynlainen haikeus taas yhden kesän päättymisestä ja samaan aikaan innostunut kutina siitä, mitä kaikkea uusi syksy tuo tullessaan. Olen aiemminkin tainnut kertoa, että minulle syksy on edelleen se aika vuodesta, mistä kaikki uusi ja jännittävä alkaa -eikä siis   esimerkiksi uuden vuoden alku.

Tämä kesä ei mennyt niin kuin olin alunperin suunnitellut ja toivonut (postaus aiheesta), mutta tästä kesästä tuli kuitenkin ihana. Varmaankin viimeinen tällä tavalla kokonaan vapaa ja laiska kesä ipanan kanssa kotona. On tehty kaikenlaisia kesäasioita ja ennen kaikkea lapsen elämässä ensimmäisiä, tärkeitä asioita: ensimmäinen lettu torilla, ensimmäiset kerrat uimarannalla, lukemattomia pyöräretkiä äidin tai isän kyydissä, ensimmäinen ulkomaanmatka Ruotsiin laivalla ja muita pieniä, suuria asioita. Tyttö on alkanut kesän aikana puhumaan kuin pieni papupata ja joka päivä hämmästelen sitä miten viisas ja hieno pieni ihminen hän on. Selkeästi lähestymme myös tahtoikää ja lapsi kyllä...tuota... ilmaisee miten asiat pitäisi hänen mielestään tehdä. Mutta vielä harhauttaminen ja neuvottelut onnistuvat aika hyvin, joten rauhaisaa on elämä meidän päivänsäteen kanssa edelleen.

Vaikka eletään vielä miehen viimeistä kesälomaviikkoa ja olemme tytön kanssa kotosalla koko tämän kuukauden loppuun, on mieleen silti hiipimässä tuttu haikeus samaan aikaan ilmassa leijuvan loppukesän tuoksun mukana. Uusi työpisteeni olohuoneen nurkassa on paikoillaan ja päällimmäisenä to do -paperien pinossa on lapsen päivähoitosopimus. Työpöydällä olevassa lokerossa on muistivihko täynnä merkintöjä syksyllä toden teolla käynnistyvään, jännittävään projektiin liittyen. Muutamassa viikossa pitäisi myös orientoitua uudelleen viimeiseen opintosyksyyn ja päättää mitä teen gradun kanssa: jatkanko keväällä valitsemani aiheen kanssa, vai päätänkö sittenkin muuttaa suuntaa erääseen aivan toiseen mielessäni pyörivään teemaan. Olo on vähän jännittynyt, mutta täynnä tarmoa ja toivoa. Tästä tulee hyvä.

Tänään lähdemme miehen kanssa kahdestaan risteilylle pirpanan jäädessä mummun kanssa kotiin. Loppuviikosta on vielä suunnitteilla kotimaanmatkailua koko perheen voimin, toivottavasti vain säät suosivat. Ja viikonloppuna saamma vielä vieraitakin rakkaiden ystävien tullessa kyläilemään pitkästä aikaa. Ihan vielä ei siis päästetä irti lomasta, vaikka mieli jo vähän syksyn projekteihin karkaileekin.

Työpisteen somistaminen on muuten vaiheessa: ainakin seinälle on tulossa jokunen valokuva lisää, mutta jotain muutakin tuo vielä kaipaa. Ehkä siirrän ainakin tuon alimman valkoisen laatikon muualle ja myös korille etsisin mieluusti toisen paikan, mutta katsotaan minne pienten uteliaiden sormien ulottumattomiin nuo keksisin laittaa... Hiukan houkuttaisi jopa kokeilla jonkinlaista moodboard tai aarrekartta -henkistä tsemppiataulua tuohon. Katsotaan mitä keksin. Ideoitakin saa heittää, jos sellaisia tulee mieleen :) 

Miten teidän kesänne ovat sujuneet :)?

Kun pelko muuttaa sydämeen

Suunnitelmissani oli postailla tässä välissä jo vaikka mistä, mutta sen sijaan juhannuksesta saakka olen istunut suurimman osan vapaahetkistäni kädet syvällä koiran karvaisessa turkissa, silittäen ja rapsuttaen. Päivää ennen juhannusta nuoremmalla koiralla diagnosoitiin nisäkasvain, joka on melko yleinen, mutta usein pahanlaatuinen kasvain. Leikkausaika saatiin viikon päähän, eli viime viikolle.

Viime torstaina vein koiran leikkaukseen, mutta leikkausta ei tehtykään koska leikkaava lääkäri epäili kyseessä sittenkin olevan vain nisätulehdus ja siitä aiheutunut turvotus/patti. Saimme lääkityksen ja ohjeet tarkkailla pattia, että mitä sieltä alkaa turvotuksen alta löytyä.

Ehdimme hiukan huokaista helpotuksesta. Kunnes eilen tunsin patissa sellaista, mitä siellä ei lääkärin mukaan saisi tuntua.

Voi vielä olla, että tämäkin on väärä hälytys. Ja voi aivan hyvin myös olla, että vaikka kyseessä olisi kasvain, se ei olisikaan pahanlaatuinen -tai että se saataisiin ajoissa pois. Minä en kuitenkaan osaa olla huolehtimatta etukäteen, vaikka en asialle yhtään mitään voi. Ja sehän se tietysti pahinta onkin: itse en voi tehdä mitään muuta kuin odottaa. 

Ja osoittaa koiralleni niin paljon rakkautta kuin pystyn. 

Päivisin yritän elää normaalisti ja tehdä kaikkia kivoja kesäasioita: ilmat ovat olleet suosiollisia ja tämä on ensimmäinen kesä, josta ipana jo ymmärtää jotain. Ja jolloin hänen on kanssaan voi yhdessä tehdä asioita.

Kun lapsi nukkuu, minä itken ja silitän koiria. Muutakaan en juuri nyt osaa.

Kahdenlaisia ihmisiä

Meitä ihmisiä on nähdäkseni kahdenlaisia: DIY/fixer-upper/remonttireiskoja ja sit heitä jotka... eivät ole sellaisia. Minä itse kuulun ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Ymmärrän itse tehdyn arvon ja viehätyksen (sekä useimmissa tapauksissa säästetyt rahatukot) ja jossain romanttisissa kuvitelmissani itse tekeminen kuulostaa myös jopa mukavalta ajanvietteeltä. Mutta sitten se todellisuus... meillä on siis vihdoin, kuukausien pyörittelyn jälkeen, alkanut makuuhuoneen muutosprojekti. Lauantaina hankittiin maalaustarvikkeet ja yhtä pikkuverhoa lukuunottamatta myös uudet tekstiilit on jo hommattu. Makuuhuone on myös tyhjennetty melkein kokonaan ja varsinainen työ alkaa huomenna. Koska sekä katto että seinät maalataan, joudutaan homma tekemään useassa osassa ja remontin arvioitu kesto on ehkä noin viikko.

Minua rasittaa oikeastaan nyt jo kaikki tämä epäjärjestys ja väliaikaisuus :D ja pelkkä ajatuskin listojen, pattereiden, ikkunankarmien ja ties minkä irrottamisesta...uh. Vaikka suurimman purkutyön tekee mitä luultavimmin mies. Lisäksi jo ajatus katon maalaamisesta saa melkein tarttumaan burana -purkkiin (niskat eivät taatusti tykkää työasennosta)... ja mitä vielä.

Voidaan siis melko turvallisesti sanoa, että mun ei koskaan, ikinä eikä milloinkaan kannata hankkia edes "pientä laittoa" vaativaa kohdetta ;D 

Oooämgee. Lopputulosta odotan silti jo malttamattomana ja innolla (siitä tulee niiiiiin hieno!!!), joten eiköhän tän sen voimalla kestä ;) 

Mun lähipiiri on täynnä toinen toistaan taitavampia remonttireiskoja. Please kertokaa että siellä on joku muukin, jolle remontointi tuottaa lähinnä kylmiä väreitä..? :D

Making lemonade

En edes tiedä mistä aloittaisin. Blogitauon aikana ei ensin tapahtunut mitään muuta kuin toisaalta odottelua ja toisaalta järjetöntä kiirettä, mutta kuitenkin sitä samaa. Sitten vedettiin matto jalkojen alta, jonka seurauksena kaikki kesän ja syksyn töitä ja opintoja koskevat suunnitelmat menivät uusiksi. Lamaannuin ensin muutamaksi viikoksi, mutta nyt tuntuu että päässä kihisee taas niin paljon ideoita, että eiköhän sitä sitruunalimpparia kohta ala väkisinkin jostain suunnasta syntyä.

Blogitauon aikana olen

- kirjoittanut esseitä (niin paljon esseitä! yksin ja ryhmässä)

- lukenut tentteihin

- kuljettanut vuorostaan sitä toista koiraa eläinlääkäriin (nyt ovat taas kunnossa molemmat)

- alkanut kehittyä mestarisprintteriksi, koska se "vauva" juoksee nykyään lujaa! Ja kiipeää! Voi apua, miten tästä vaiheesta selviää ilman sydänpysähdystä?!?

- istuttanut uusia kukkia ja seurannut pelonsekaisella hartaudella, että mitkä viime kesänä maahan laitetuista ovat alkaneet puskea uutta :D

- toteuttanut viime postauksessa suunnitellut minilomat sekä Helsinkiin että Göteborgiin, jossa olin ihan ensimmäistä kertaa

- suunnitellut tulevaa, joutunut romuttamaan kaikki suunnitelmat ja rypenyt syvällä itsesäälissä

- tehnyt uusia suunnitelmia

- päättänyt makuuhuoneen seiniin tulevan maalin ja tilannut kaikenlaista muutakin pientä uutta kotiin

- siivonnut tietokoneen

- ihmetellyt jälleen loikkaa pitkästä ja kylmästä kevättalvesta suoraan kesään

Kesällä aion

- liikkua enemmän, toivottavasti suorastaan paljon
- nauttia elämästäni
- uskoa ja uskaltaa enemmän, pelätä vähemmän
- tavata ystäviä
- lukea kirjoja

Mennään vappuisilla kuvilla, sopii hyvin kertausteemaan :) 

Toivottavasti teitä on siellä vielä jokunen matkassa mukana <3 Paluun kunniaksi päätin paljasta vähän lisää jotain itsestäni ja luopua tuosta, oikeastaan jo kauan häirinneestä ja hölmöltä tuntuneesta nimimerkistä. Moi vaan siis kaikki, mun nimi on Maija.

Kiireitä

Tästä tuli näköjään tasan kuukauden mittainen blogitauko, oho. Ajattelin tulla nopeasti huikkaamaan että täällä ollaan, hyvissä ruumiin ja sielun voimissa, vaikka en olekaan ehtinyt antaa kuulua itsestäni.

Sen sijaan olen

- lukenut tenttiin, kirjoittanut esseitä -ja tehnyt niitä tenttejä
- käynyt pulkkamäessä beben kanssa
- aloittanut graduprosessin (jaiks!)
- juonut litroittain kahvia ja teetä
- istunut koiran kanssa eläinlääkärillä (murtunut tassu, pitäisi parantua hyvin)
- metsästänyt bebelle ensi talven ja kesän vaatteita alesta ja nettikirppareilta
- kuunnellut mielenkiintoisia luentoja ja käynyt mielenkiintoisia keskusteluja
- stressannut
- ihaillut miten se pieni vauva muuttuu päivä päivältä taitavammaksi pikkutytöksi
- tehnyt vähän töitä
- ostanut tulppaaneita
- ihaillut huikaisevan kauniita lopputalven aurinkoisia päiviä ja saanut niistä valtavasti energiaa
- haaveillut minilomasta Suomessa ja vähän ulkomaillakin
- suunnitellut tulevaa


EN ole

- siivonnut
- vieläkään raivannut tietokoneestani tilaa uusille valokuville
- edelleenkään saanut aikaiseksi varata kirppispöytää
- liikkunut tarpeeksi
- nukkunut tarpeeksi
- syönyt terveellisesti
- juurikaan tavannut ystäviä (onneksi yliopistolla sentään)
- lukenut juuri ollenkaan edes blogeja tai katsonut telkkaria, saati sitten avannut yhtään kirjaa

Muutama viikko jatkuu vielä hulluinta kaaosta: minulla on reilun viikon kuluttua ratkaisevan tärkeä dead line, jonka onnistuminen määrittää koko loppuvuoden ohjelman. Senkin jälkeen meininki jatkuu aika kreisinä aivan toukokuun alkuun saakka, mutta tahti inhimillistyy. Mitään kovin aktiivista postauskevättä en siis lupaa sen jälkeenkään, mutta joka viikko nyt sentään jotain. Olen ensimmäistä kertaa jopa pohtinut blogin lopettamista muiden kiireiden takia, mutta koska ajatus tänne palaamisesta tuntuu edelleen mukavalta, en ole mitään niin dramaattista suunnittelemassa sitten kuitenkaan. Vähän tavallista rauhallisempaa vain on tiedossa. Instagram päivittyy useammin, joten seuratkaa @tyylicasual jos kaipaatte tuoreempia kuvia :)

Kivaa loppuviikkoa kaikille, nauttikaa keväästä ja palaan taas linjoille kunhan ehdin :)

Pihkassa

Viime viikon kohokohta oli viikonloppu ja retki Tampereelle Kenkäpaja Pihkan avajaisbileisiin. 

Kenkäpaja Pihka on kolmen upean naisen yritys Tampereen Kehräsaaressa. Yrityksen perustivat 2013 Veera ja Maisa, mutta nyt tapahtuneiden omistajanvaihdosten jälkeen Veera jatkoi matkaansa uusiin haasteisiin ja Maisan lisäksi remmiin astuivat Sofia ja Roosa. Sofia on minun serkkuni vaimo ja sitä kautta sain kutsun uudistetun Pihkan avajaisiin. 

Kenkäpaja Pihkassa (Klik!) myydään käsintehtyjä nahkatuotteita: mm. kenkiä, laukkuja ja koruja, sekä järjestetään kengän- ja laukuntekokursseja. Mallistoihin kuuluvien tuotteiden lisäksi myös mittatilaustuotteet onnistuvat. Liikkeen lisäksi Kehräsaaressa sijaitsee työtilat, joten vierailulla pääse myös livenä näkemään miten tuotteet valmistetaan. Kaikenkaikkiaan aivan hurmaava liike, jossa jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Minusta tuotteet ovat myös yllättävän kohtuullisen hintaisia, kun ajatellaan että ne tehdään käsin, Suomessa. Suosittelen poikkeamaan!

Mun uudet korvikset <3 ja Design On Tampere -kartta, josta Pihkakin löytyy. Ostin myös uuden kaulakorun, se pääsi heti käyttöön ja vilahtaa instan puolella asukuvassa. Lisäksi suunnittelemme porukalla hiukan laukkukurssille osallistumista myöhemmin keväällä tai alkukesästä, katsotaan nyt...

Ja ai hitsi kuulkaa mitkä bileet! Oli ihan hurjan hauskaa, vaikka en sukulaisteni lisäksi tuntenut ennestään ketään paikalla olleista. Että tekikin hyvää hiukan irrotella: valvoa hiukan liian myöhään ja juoda yksi lasillinen liikaa viiniä. Tällä jaksaa taas arkista aherrusta :)

Viime viikko hujahti ohi jotenkin ihan hirveän nopeasti: tiedättekö niitä viikkoja kun koko ajan tekee jotain, mutta kaikki aika menee johonkin säätämiseen eikä tunnu saavan aikaiseksi kuitenkaan oikein mitään? Tänään olen ottanut taas härkää sarvista hiukan topakammin ja toivotaan että viikko jatkuu samalla tavalla loppuun asti.

Mitäs teidän viikonloppuihinne kuului :)? Onko joku muuten sattunut poikkeamaan Pihkassa aiemmin?

2016, let's do this!

Tämän vuoden alun suosikkisitaatteja tai elämänviisauksia tuntuu olevan uuden vuoden vertaaminen uuteen kirjaan, jonka sivuille pitää kirjoittaa hyvä kertomus. Tai jotain muuta yhtä toiveikasta.

2015 oli minulle raskas vuosi, enkä jää sitä kaipaamaan. Vuoteen mahtui suunnatonta iloa ja rakkautta, olihan se ensimmäinen kokonainen vuosi tyttäremme kanssa. Mutta se oli myös suunnattoman väsymyksen, omia projekteja koskevien katkerienkin pettymysten sekä läheisiä koskevien surujen ja pelkojen sekä etenkin loppuvuotta kohden tuskaisen kiireen vuosi.

Ensi vuoden suhteen odotukseni ovat...no, realistiset. Odotan sitä levollisen positiivisin mielin ja toisaalta jopa suurella innolla, kun ajattelen mitä kaikkea uutta beben elämässä tulee tapahtumaan. Mitä hän tulee oppimaan ja mitä kaikkea kivaa voimme yhdessä perheenä tehdä. Mutta tiedän myös, että vuodesta on tulossa kesysti sanottuna työteliäs. Nuo viime vuoden pettymykset joihin viittasin, tarkoittavat sitä että tänä vuonna pitää yrittää ja puskea kahta kovempaa. Samanlaista paniikkikiirettä en myöskään enää halua kuin loppuvuodesta oli, joten nyt on pakko oppia organisoimaan arki ja kouluhommat paremmin. Minun on pakko saada enemmän aikaa myös omille harrastuksilleni, tai pää hajoaa, vaikka samaan aikaan on yhtä pakko saada opinnot etenemään ripeästi. Ja oikeastihan bebe tulee aina ja kaikkien listojen ykkösenä.

Tuon loppuvuoden kiireen vastapainona meninkin heti joululoman alettua jonkinlaiseen energiansäästömoodiin, enkä kyennyt tekemään oikein mitään. Olen nukkunut, lukenut kirjoja ja istunut sohvalla. Syönyt aivan käsittämättömät määrät suklaata ja vain ollut. Liikkunut liian vähän ja laiskotellut kaikilla mahdollisilla tavoilla. Antanut aivojen levätä ja ollut epäsosiaalinen. 

Huomenna alkaa kuitenkin arki ja pikkuhiljaa tuntuu että ehkä minäkin alan taas olla valmis. Ehkä jopa hiukan innostunut ajatuksesta.

Mitään uudenvuodenlupauksia en harrasta, enkä ole sellaisia tehnyt nytkään. Toiveita ja tavoitteita minulla on ja niiden eteen olen valmistautunut tekemään työtä. Tänään vielä ollaan vaan, mutta huomenna kääritään taas hihat ja ruvetaan hommiin.

2016, let's do this!