tiistai 21. kesäkuuta 2016

Beben huone

Ipanan huone valmistui meillä käynnissä olevista projekteista ensimmäisenä kuvattavaan kuntoon -vaikka onkin samaan aikaan kaikkein keskeneräisin tila, sillä haaveilen sinne vielä vaikka mistä. Mutta nyt huoneesta tuli vain beben oma huone, kun siellä aiemmin oli lelujen ja leikkien lisäksi vielä 120cm leveä vierassänky, jonka päälle oli myös ladottu äipän "toimisto" ;D

Samalla bebe siirtyi vihdoinkin nukkumaan omaan huoneeseensa ja vaihto sujui ilman ongelmia tosi kätevästi (hehee, nyt kun sanoin tän ääneen niin varmaan ensi yöstä alkaa joku hirveä takapakki...). Remontin takia nukuimme miehen kanssa itsekin aluksi samassa huoneessa vierassängyllä, sitten kun sänky myytiin alta pois, muutimme vielä pariksi yöksi beben oven taakse olohuoneeseen patjoille. Nyt olemme nukkuneet omissa huoneissamme jo useamman yön, eikä järjestely ole haitannut bebeä ollenkaan. Sieltä hän aamulla herää höpöttelemään iloisesti, joskus suostuu vielä pieneksi hetkeksi jatkamaan unia äiskän tai iskän vieressä. 

secondchance

Näissä kuvissa on nyt kaikissa jotenkin hassun utuisa tunnelma -opettelen edelleen käyttämään sitä kameraani... mutta toisaalta: eikös tuollainen pieni pumpuli satuprinsessan huoneeseen ihan sovikin ;)

Muut lelut mahtuvat toistaiseksi ihan hyvin tuohon H&M:n pyykkisäkkiin (osa niistä saa muuten vaan olla esillä), mutta dubloille/legoille pitää hankkia joku kauniimpi säilytysratkaisu. Monet kehuvat kovasti Legon omia säilytyspalikoita, jollaisen hankkimista puntaroin. Eivät ole superkauniita mielestäni, mutta pinottavuudessa toki on omat etunsa jos näitä vuosien varrella alkaa enemmänkin kertymään. Missä teillä säilytetään legoja..?

kukkatapetti
kirjahylly
Lapsen mielipuuhaa on jo kauan ollut lukeminen, mutta aivan viime aikoina myös selkeä leikkiminen on alkanut kiinnostaa. Bebe ei ole missään vaiheessa ollut superkiinnostunut leluista, on niitä toki tutkinut, mutta minkään tietyn lelun parissa, niitä kirjoja lukuunottamatta, hän ei ole viihtynyt. Nyt hän sen sijaan kävelyttää Brion vedettäviä leluja, kattaa erilaisia kahvi- ja ruokatarjoiluja (myös eläimet syötetään ja juotetaan) sekä kokoaa palapeliään. Lempipuuhiin kuuluu myös pyöräily (iskän tai äiskän pyörän takana) ja itse odotan jo innolla että ehditään kokoamaan varastossa odottava hiekkalaatikko pihaan.

pallovalot
Bebe nukkuu vielä pinnasängyssä. Pitkään uni oli niin levotonta, että en missään nimessä olisi voinut kuvitella häntä nukkumaan missään muualla, koska hän olisi taatusi muksahtanut joka ikinen yö ja monta kertaa lattialle. Nykyään uni on jo hiukan rauhallisempaa, mutta edelleen on minusta hyvin kätevää, että hän ei itse pääse sängystä pois... näin on hyvä ainakin vielä jonkin aikaa.

carebear
Halinalle on lapsen tärkein lelu ja se lohduttaa jos muuten tuntuu kurjalta <3 Halinalle oli rakkautta ensi silmäyksellä: vaikka Pentikin pupu ja unirätit ovat olleet lapsen sängyssä aivan vastasyntyneestä saakka, tuli vasta joitakin kuukausia sitten bebelle lahjaksi tuomastani halinallesta välittömästi se lelu, jonka perään kysellään ja jota kannetaan mukana.

Legosäilytyksen lisäksi haaveilen ainakin Ikean leikkikeittiöstä ja pienestä pöydästä, sekä toisesta tuolista. Kirjahyllyn vieressä on oma vanha pikkutuolini, jolle toivoisin kaveriksi toista, sekä jonkinlaista pöytää piirtämistä ja sen sellaista varten. Kovin aktiivisesti en ole niitä vielä ehtinyt metsästää, mutta ensisijaisesti käytettynä ajattelin yrittää sellaisia etsiä. Myös pikkuinen keinutuoli löytyi kirpputorilta ja siinä bebe onkin tykännyt keinua.

Makuuhuoneeseen saadaan tänään uudet verhot ja kattolistatkin viimeistään juhannukseksi, joten varmaankin juhannuksen jälkeen on vihdoin ja viimein luvassa niitä kuvia. Hötäkässä tulin uusineeksi verhot myös kahteen muuhun ikkunaan, jonka lisäksi ruokailuhuoneeseen tulee minulle pieni työpöytänurkkaus. Nekin yritetään saada paikoilleen ennen juhannusta, joten stay tuned!

Sisustusprojektien lisäksi meneillään onkin juhannuksen menun suunnittelua: saamme aattona vieraita grillaamaan ja juhannuspäivänä suuntaamme ystävien mökille. Minkälaisia suunnitelmia teillä on viikonlopulle :)?

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Sensain Fluid Finish ja pohjustustuotteen etsintää

Remppa on vielä vähän vaiheessa, vaikkakin jo hyvin lähellä loppua: tänään pitää tehdä yksi sutimiskierros vielä ja sitten katsoa josko se olisi viimeinen. Mutta siitä tulee niiiiiin hieno! Mitään näin rohkeaa sisustusmuuvia en ole tehnyt ikinä, mut nyt päätin että mitä sitten jos inhoan sitä 10 vuoden kuluttua? Koska rrrrrrakastan sitä (jo) nyt <3

Rempan valmistumista odotellessa ja lukijan pyynnöstä kirjoittelen siis tässä välissä uudesta meikkivoidesuosikistani, joka on Sensain Fluid Finish.

Jo vuosia olen käyttänyt komboa Diorin Forever +Lumenen CC. Kotipäivinä käytössäni on edelleen tuo Lumenen CC, joka on oikein toimiva. Sellaisina päivinä kun haluan olla parhaimmillani, tiedän kuitenkin saavani vielä kauniimman pinnan toisella meikkivoiteella. Tähän saakka olen käyttänyt  Diorin Foreveria, jota rakastin. Nyt tuon Diorin hinta on kuitenkin noussut sen kipurajan yli, että sain kimmokkeen katsella ympärilleni josko jostain hiukan edullisemmasta meikkivoiteesta löytyisi uusi suosikki. Lisäksi ja vähintään yhtä tärkeänä syynä on ihotyyppini muutos: oikeastaan vasta saatuani muutamalta eri kosmetiikkamyyjältä kommenttia kuivan näköisestä ihostani tajusin miten todella pintakuivaksi sekaihoni on iän myötä muuttunut. Olen karsastanut kosteuttavia meikkivoiteita siinä pelossa, että ne katoavat päivän aikana ihostani, joka siis samaan aikaan on sekä erittäinkin pintakuiva että rasvoittuva. Epäpuhtauksien takia kaipaan edelleen myös kunnon peittoa meikkivoiteeltani.

SensaiFluidFinish
Fluid Finishiä päädyin kokeilemaan myyjän kannustamana; olisikohan lisävauhdittajana ollut jokin tarjouskampanja myös. Ja olen tykännyt tosi paljon! Voide peittää hyvin, mutta jättää luonnollisen ja kosteutetun näköisen ja tuntuisen pinnan. Se myös pysyy riittävän hyvin koko päivän: ei ehkä aivan yhtä hyvin kuin Diorin Forever, mutta ero ei ole niin suuri että se riittäisi mitätöimään kauniimman lopputuloksen. Itse käytän aina UD:n All Nighter make up setting sprayta meikin päällä, mutta samoin toimin myös Diorin kanssa. Ja hinta on pikkuisen edullisempi kuin Diorilla, jota sitäkin tosin hamstrailin aina alekoodeilla ja (omilla tai muiden ;)) reissuilla.

Omalla kohdallani tärkeä valintakriteeri on myös riittävän vaalea sävy, jota ei aivan kaikista meikkivoidesarjoista löydy. Tästä voiteesta 202 "Soft beige" on nappisävy mulle.

sensai
Ainoa keksimäni miinus tässä meikkivoiteessa on sen pakkaus: lasipullo on kaunis ja pumppu hygieeninen. Toisaalta pullo on  myös melko painava, eikä sen pohjalla olevien meikkivoiteiden saaminen käyttöön ole kovin helppoa. Sama ongelma oli myös Diorissa, joten tämän kanssa pystyn elämään.

Lupailin muuten joskus jo aikoja sitten postausta myös tuosta mainitsemastani Urba Decayn viimeistelysuihkeesta. Postauksen tekeminen on viivästynyt, koska en kerta kaikkiaan pysty sanomaan onko siinä mitään eroa aiemmin käyttämääni MACin Fixx it -sprayhin. Käytettyäni tätä UD:n versiota jo melkein koko pullollisen on siis ehkä todettava, että ei ainakaan mitään kovin merkittävää: minun käytössäni yhtä hyviä tuotteita molemmat. Tiedän että UD on tästä tuotteesta tosi hypetetty ja siksi ehkä olen epäröinyt, tuntuu että selkeämpi ero "olisi pitänyt" huomata. Hyvä tuote kuitenkin ja voisin ostaa uudelleen: tällä hetkellä arvelen ostavani seuraavaksi sen, kumpi nyt noista sattuu edullisempi olemaan.

Sen sijaan olen jäänyt kaipaamaan Nivean primer -voidetta. Aivan huipputuote ja supredullinenkin vielä. Käytin viimeiset hippuseni kuukausia sitten, enkä ole löytänyt samaa enää mistään: epäilen että tuotteen valmistus on jostain mielenhäiriöstä kokonaan lopetettu. Nimittäin Nivean primer + viimeistelysuihke oli sellainen yhdistelmä, että meikkivoide pysyy taatusti naamassa aivan aamusta aivan iltaan eikä lähde valumaan, kulumaan tai rullaamaan mistään kohtaa. Olenkin siis yrittänyt pohtia minkä primerin hankkisin seuraavaksi: haussa siis edelleen pysyvyyttä lisäävä (heleyttävää voidetta sekoitan aina meikkivoiteen joukkoon muutaman tipan) pohjustustuote. En myöskään mielelläni maksaisi tuotteesta maltaita, koska se ei ole minulle aivan välttämätön, mutta kuitenkin "hyvä olla olemassa" -osastoa juhlia ja muita erityisen pitkiä päiviä/vaativia olosuhteita varten. Lumene ei minulla toimi kovin hyvin. Onko teillä muita suosituksia?



Lähiaikoina onkin sitten tulossa useampi sisustusaiheinen juttu, sillä samaan syssyyn makuuhuoneen remontin kanssa on mennyt uusiksi myös beben huone (tai no, ei kokonaan uusiksi mutta tehty viimein sellaiseen kuntoon kuin sitä alunperin suunniteltiinkin), jonka lisäksi hankin olohuoneeseen uudet verhot. Eli jahka makuuhuoneen tavarat muuttaa takaisin makuuhuoneeseen ja saadaan kaikki paikoilleen niin sisustuskuvaa pukkaa :)

Ihania kesäpäiviä kaikille ja nauttikaa lomistanne te, jotka sellaisilla jo olette :)

p.s. Yritän tässä samaan aikaan opetella kuvaamaan uudella kamerallani. (Nämä kuvat otettiin myös lainalinssillä.) On muuten opettelemista: vaikka merkki säilyi samana niin kaikki toiminnot on ihan eri paikoissa. Huh, ehkä tämä tästä...

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kahdenlaisia ihmisiä

Meitä ihmisiä on nähdäkseni kahdenlaisia: DIY/fixer-upper/remonttireiskoja ja sit heitä jotka... eivät ole sellaisia. Minä itse kuulun ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään.

Ymmärrän itse tehdyn arvon ja viehätyksen (sekä useimmissa tapauksissa säästetyt rahatukot) ja jossain romanttisissa kuvitelmissani itse tekeminen kuulostaa myös jopa mukavalta ajanvietteeltä. Mutta sitten se todellisuus... meillä on siis vihdoin, kuukausien pyörittelyn jälkeen, alkanut makuuhuoneen muutosprojekti. Lauantaina hankittiin maalaustarvikkeet ja yhtä pikkuverhoa lukuunottamatta myös uudet tekstiilit on jo hommattu. Makuuhuone on myös tyhjennetty melkein kokonaan ja varsinainen työ alkaa huomenna. Koska sekä katto että seinät maalataan, joudutaan homma tekemään useassa osassa ja remontin arvioitu kesto on ehkä noin viikko.

IMG_6128

Minua rasittaa oikeastaan nyt jo kaikki tämä epäjärjestys ja väliaikaisuus :D ja pelkkä ajatuskin listojen, pattereiden, ikkunankarmien ja ties minkä irrottamisesta...uh. Vaikka suurimman purkutyön tekee mitä luultavimmin mies. Lisäksi jo ajatus katon maalaamisesta saa melkein tarttumaan burana -purkkiin (niskat eivät taatusti tykkää työasennosta)... ja mitä vielä.

Voidaan siis melko turvallisesti sanoa, että mun ei koskaan, ikinä eikä milloinkaan kannata hankkia edes "pientä laittoa" vaativaa kohdetta ;D 

IMG_6129-2
Oooämgee. Lopputulosta odotan silti jo malttamattomana ja innolla (siitä tulee niiiiiin hieno!!!), joten eiköhän tän sen voimalla kestä ;) 

Mun lähipiiri on täynnä toinen toistaan taitavampia remonttireiskoja. Please kertokaa että siellä on joku muukin, jolle remontointi tuottaa lähinnä kylmiä väreitä..? :D