sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hiukset

Päivät ovat taas kuluneet nenä kiinni tietokoneessa, erilaisissa palavereissa tai sitten yhden pienen tytön touhuja seuraten. Päivät ovat pitkiä (mutta antoisia!), eikä valoisaan aikaan kuvaamisesta voi tällä hetkellä kuin haaveilla. Erään pitkän päivän päätteeksi otin viimein kuvia näistä uusista hiuksista: tämä oli ainoa jota ei photobompannut lapsi tai koira :D 

MainioPencil
Reilusti vaalea olen kyllä ollut ennenkin, mutta tälläistä kylmää sävyä en ole aiemmin kokeillut. Ja tykkään ihan hirveästi, minusta tosi raikas vaihteeksi! Toiveena oli sävy ihan sinertävään asti ja oikeassa valossa joukossa löytyy melkein sellainen Frozen -henkinen sinertävä raita ;) Hankkimaani laventeli -väriä en vielä ole tohtinyt testailla, mutta tarkoitus on kyllä, ihan lähiaikoina. 

Muuten: tässä ja edellisessä kuvassa minulla on molemmissa Essien Gel Couture -kynsilakkaa (sävynä "model clicks"), jota olen testaillut. Erona tavalliseen on lähinnä erityinen "geelipäällyslakka", jota värillisen geelilakan päälle levitetään. (Eikä aluslakkaa käytetä.) Olen tästä vähän kahta mieltä. Lakka on siis todella hyvä: levittyy erinomaisesti, peittää hyvin ja lopputulos on kauniin kiiltävä. Se myös kuivuu nopeasti (mitä hiukan jännäsin pikakuivattajaan viime vuodet tottuneena). Mutta nämä kaikki ominaisuudet löytyvät myös kaikista Essien ns. tavallisista lakoista. Kynsilakan kesto on se ominaisuus, jolla tätä markkinoidaan ja jonka vuoksi itsekin halusin kokeilla. Kulutan sormistani kynsilakat rumiksi ihan uskomattoman nopeasti: ehdottomasti parhaaksi testaamani Essie on tip top -siisti ehkä 2-3 päivää ja pakko vaihtaa -tilassa viikon sisällä (en paljon jaksa paikkailla, koska aivan yhtä siisti se ei ole kuin uusi ja mielestäni aikaa menee lähes yhtä kauan kuin kokonaan uusiin). Tämä kestää uudenveroisena 3-4 päivää, joten ero ei ole huima. Aavistuksen tavallista lakkaa parempi tämä silti on, sillä vaikka kärjet kuluisivat, ei lakka lähde kovinkaan herkästi lohkeamaan laajemmalta alueelta, vain jos reuna tarttuu oikein kunnolla johonkin. En silti ole ihan varma "kannattiko" uuden päällyslakan osto. Nykyinen tulee varmasti käytettyä loppuun ja koske se nyt on olemassa, voi olla että hankin jonkun toisenkin värin myös geelivärilakkaa. Mitään tajunnanräjäyttävää tämä ei kuitenkaan ainakaan omassa käytössäni ole.

Tällä hetkellä googlettelen koristeluideoita erään merkkihenkilön 2 -vuotissynttäreitä ajatellen (miten hän VOI olla jo niin vanha, minun vauvani..?) ja juhlamekkoja: olen saanut kutsun eräisiin aika kivoihin pippaloihin, joista lisää hiukan myöhemmin. Kaikenlaista siis kuhisee taustalla: kiitos kun  edelleen pysytte kärsivällisinä tämän olemattoman postaustahdin suhteen.

Toivottavasti viikonloppu on ollut rentouttava myös ruudun sillä puolen, palaillaan :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!