sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Lempipaikkani

Sain jokunen aika sitten Zubilta hauskan haasteen esitellä lempipaikkani meillä kotona. Minua huvitti heti, sillä oma lempipaikkani on kovin samanlainen kuin Zubinkin, sohvaa myöten :)

IMG_5606
Meidän sohvan nurkkaan on varmaan pysyvästi painunut minun takapuoleni kuva. Tässä minä teen kaikkea: töitä, koulujuttuja (vain pidemmät esseet siirryn kirjoittamaan työpöydän ääreen...), bloggausta, rentoudun telkkaria katsoen tai lukien, nukun päiväunia. Käperryn kainaloon katsomaan elokuvaa. Parhaimmillaan nurkkaukseni on juuri näin: silloin kun vieressä on kuppi tuoretta kahvia ja kahvikupin vieressä vielä herkku ;) 

Block-lamppuun on jouduttu vaihtamaan johto, koska koira. No, ihan hyvin se toimii noinkin... vaikka olen miettinyt että pitäisi etsiä jostain sellainen alkuperäinen, musta varaosa. Sattuuko kukaan tietämään mistä niitä saisi..?

IMG_5608
Lisäksi sohvalla oloon kuuluu olennaisesti eläin. Yksi tai kaksi. Meillähän siis koirat ei varsinaisesti saa olla sohvalla (en sitten tiedä mikä se lämmin painauma tuossa keskellä divaania on aina kun tullaan kotiin ;)), mutta jotenkin me ollaan tultu sellaiseen kompromissiin karvaisten kanssa, että he saavat tulla puoliksi. Siis niin että takajalat koskettaa maata. Vähän hassua mutta tällaiseen ratkaisuun me ollaan päädytty. Ja niin on aika hyvä: ihan koko sohva ei ole karvoissa, mutta hiukan pääsee rapsuttelemaan kuitenkin. Aika kivaa sekä meille ihmisille että koiruuksille.

IMG_5609
Tuo sohva ei ole koskaan ollut lempparini. En ollut rakastunut siihen edes ostettaessa (silloin jouduttiin tekemään kompromissi ja säästämään sohvassa) ja nyt, seitsemisen vuotta myöhemmin, se alkaa olla myös aika huonossa kunnossa. No, tähän asuntoon ei enää uutta osteta, mutta sitten kun pois muutetaan niin mukaan se ei myöskään enää pääse. Ihan hyvin se on palvellut. Kuulemani mukaan tuollaiset divaanisohvat ovat totaalisen out juuri nyt, mutta niin mukava siinä on makoilla, että saattaa olla että uuteenkin sohvaan pitää divaani saada...tai ainakin joku ihana rahi :)

Haasteen sääntöjen mukaisesti olen kertonut mikä on lempipaikkani ja miksi, sekä kiitän vielä erikseen haasteen antajaa: kiitos Zubi kivasta haasteesta!

Lisäksi kuuluu haastaa mukaan 5 bloggaajaa, joten here comes:

BagMiss- blogin BagMiss ja Alma

Toivottavasti lähdette mukaan :)

10 kommenttia:

  1. Kivaa kun tartuit haasteeseen. Kyllä näyttää niin kotoisalta (heh ihmekös tuo tosiaan)! Ja samaa mieltä noista divaanisohvista, ihania löhöilyyn vaikka eivät muodikkaita olekaan. Noi teidän koiruudet on kyllä aivan hellyyttäviä otuksia ja muuten tuo sama puoliksi sänkyyn/sohvalle - tyyli on käytössä myös vanhempieni koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika hauska oli huomata miten samanlaiset löhönurkat meillä on :) Olin luullut että me ollaan ainoita hassuja jotka ei oikein olla osattu päättää saako koirat olla sohvalla vai ei: hauska kuulla että meitä on muitakin ;)

      Poista
  2. Hih, tosi hauska haaste, kiitos! Tämä täytyy ehdottomasti toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä oli kiva, vähän erilainen: hauskaa että lähdet mukaan :)

      Poista
  3. Heii, kiitos kivasta haasteesta! :) Hehe, ai eikö divaanisohvat ole enää in? O-ou, mä olen sitten ihan täydellisen out näistä sisustushommeleista :D Mutta ei se mitään, divaanit on silti ihania :) Ja juu, lähden siis toki haasteeseen mukaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Divaanit on tosiaan ihan parhaita, sanokoot muoti mitä hyvänsä :) Kivaa että tartut haasteeseen!

      Poista
  4. Mä en kestä miten söötti koira =)

    Ja divaanit on the best!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän osaa kyllä olla aika hellyyttävä :) Yleensä toinen koira on enemmän linssilude, mutta nyt kuviin osui vain tämä vanhempi. Kiva että saan näin paljon tukea myös divaaniasiassa ;)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! :) Katsotaan, kumpi meistä siihen vastaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka mieluusti molemmat! Tiedän että Alma on teistä kahdesta enemmän esitellyt kotiaan, mutta ajattelin ainakin yrittää houkutella myös sinua :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!