Sokoksen 3+1 päiviltä löytyi Lumenen tehoöljy ja perjantaina ostin viikonloppulukemisiksi uuden Tyyli.com- lehden.
Joko lumevaikutus on poikkeuksellisen voimakas, tai sitten tämä ihan oikeasti tehoaa! Lumenen Intensive Recovery Beauty Oil lupaa parantaa ihon tekstuuria: mm. vähentää ryppyjen näkyvyyttä sekä nopeuttaa arpien (mm. akne) ja auringon polttaman ihon paranemista. Itselläni ongelmana ovat näppyjen jättämän punaiset arvet: ei siis varsinaiset aknearvet vaan sellaiset, jotka paranevat kyllä ajan kanssa itsestäänkin, mutta siinä tosiaan kestää. En odottanut mitään tuloksia, mutta minusta arvet olivat selvästi "tasoittuneet" jo yhden käyttökerran jälkeen! Ja nyt, kolmen käyttökerran jälkeen, ihon väri tuntuu kauttaaltaan selkeästi paremmalta, eikä pelostani huolimatta (öljyä epäpuhtaalle iholle...) mitään haittavaikutuksia ole ainakaan vielä ilmaantunut. Arpia olen hoitanut lähinnä poskien alueella, seuraavaksi pitäisi uskaltaa kokeilla mitä tapahtuu otsan poikittaisrypylle: otsa on rasvoittuvampaa aluetta, joten siksi en ole vielä uskaltanut kokeilla öljyä sinne. Toisin kuin ohjeessa, olen laittanut öljyä vain iltaisin ja poskille pelkkää öljyä, enkä enää kosteusvoidetta siihen päälle. Tarjouksessa tämä taisi maksaa noin 14€, tuskin normaalihintakaan päätä huimaa. En oikein itsekään meinaa uskoa, että joku tällainen, vieläpä edullinen, tuote oikeasti tehoaa! (Ehkä joudun perumaan sanani viikon kuluttua..) Ainakin näin lyhyen käytön jälkeen tuntuu että osuin napakymppiin.
Toinen löytö oli Iltalahden lisälehti Tyyli.com. Poimin sen mukaan uteliaisuudesta ilman suuria odotuksia, mutta lehti yllätti todellakin positiivisesti! Aivan ensimmäiseksi huomasin, että lehti on paksuudeltaa ihan oikean lehden kokoinen ja painettu yllättävän laadukkaan oloiselle paperille. Lehdessä oli kivoja muoti- ja kauneudenhoitojuttuja (mm. erilaisia trendikartoituksia), mielenkiintoisia julkkis- ja tavispukeutujia (Ja mikä parasta pääasiassa suomalaisia! Käännösjuttujen runsaus ärsyttää monissa lehdissä.), esiteltiin suomalaisia muotivaikuttajia ja oli harrastettu jopa (muotiaiheista) "tutkivaa journalismia". Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät jaksa lukea muotilehtien "yhteiskunnallisia" artikkeleita: ne ovat pinnallisuudessaan yleensä turhauttavia, enkä minä muutenkaan siksi lue muotilehtiä, että saisin lisää tietoa yhteiskunnan ongelmista. Niitä varten on aivan eri kanavat. Tyyli.comin jutut olivat mielenkiintoisia muotiaiheisia artikkeleita ja niitä jaksoin lukea- aika paljon on vielä lukemattakin. Suurimmaksi osaksi ne olivat selkeästi suomalaisia juttuja, mutta eivät ns. "Suomi-muotia" jota on ainakin omaan makuuni nähty kyllästymiseen asti. Näin yhden numeron perusteella on paha sanoa enempää, mutta ainakin tämä yksi numero on kyllä lehti just eikä melkein mulle! Ainut huono puoli Tyyli.comissa on, että sen mukana on pakko ostaa se Iltalehti. Tuli luettua sekin sitten, todella pitkästä aikaa. Ja Iltalehti sen sijaan oli jopa huonompi kuin muistin... mutta tuota Tyyli.comia suosittelen kyllä!
Kuulostaa oikein hyvältä tuo öljy! Kerro sitten parin viikon päästä, mikä on tuntuma. Itse hankin vähän aikaa sitten ekan seerumini, jota olen iltaisin laittanut kasvovoiteen alle. En ole huomannut mitään muutosta...
VastaaPoistaPitää yrittää muistaa päivittää- saa kysellä perään jos unohdan! Olin vain niin innoissani noista ällistyttävän nopeista tuloksista, että piti heti päästä jakamaan ;) Kosteusseerumia mäkin oikeastaan yritin sillä silmällä katsella, mutta Lumenen sellainen oli jo tuolla 3+1- päivillä ehditty myydä loppuun. Saatoin siis ihan vahingossa osua oikeaan.. katsotaan nyt.
PoistaPuitpa hyvin sanoiksi Tyyli.comin superiuden ;) Musta oli hienoa, että sen vähän kriittisemmän artikkelin muodista kirjoitti lehteen Iltalehden piinkova uutistoimittaja. Itse en olisi lifestyle-toimittajana pystynyt millään samaan! T: Tyyli.comin toimittaja :)
VastaaPoistaTäytyy sanoa että Tyyli.comin suhteen kaikki odotukset tosiaan ylittyivät kevyesti, eikä ole maksettu mielipide ;) Että kiitos ja onneksi olkoon tiimille hyvästä työstä! Uutistoimittajan ote kyllä näkyi: tykkäsin tosi paljon siitä ettei jutussa ollut pelkkää positiivista; nykyään tulee luettua tosi paljon blogeja, joissa ei ole tapana juuri kritisoida. En sitä itsekään tee omassani, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi oli virkistävää lukea välillä vähän kriittisemmälläkin otteella tehtyä juttua, joka kuitenkin liittyy muotiin. Innolla odotan seuraavaa numeroa :)
PoistaKiitos vinkeistä! Lumenen seerumi kuulostaa kyllä niin hyvältä, että sitä on melkein pakko vielä kokeilla ;) Odotan innolla raporttia miten se tehoaa otsaryppyysi, mulla kun niitä on useampia...;)
VastaaPoistaNo se on: arvenvaalennuskokeilut ovat jatkuneet mielestäni erinomaisella menestyksellä! Otsaryppykokeilu sen sijaan on edelleen aloittamatta, mutta juuri mietin että tänään voisi vihdoin olla hyvä päivä. Huomaa että se pelottaa kun olen lykännyt ja lykännyt ;) Mutta eipä tuo ole ainakaan poskia tai leukapieliä "villiinnyttänyt", joten uskoisin otsankin kestävän vähän ihmeöljyä...
PoistaHei, Yhdessä viestiä (tässä http://tyylicasual.blogspot.ru/2013/03/loytoja.html) kirjoitit, että pidät lehden Tyyli.com. Voisitteko lähettää kuvia artikkeleita Vivian Raudsepp (tyttö kannessa) tämän numeron. olisin erittäin kiitollinen. Kiitos jo etukäteen.
VastaaPoistaHei Airi! Valitettavasti en aivan ymmärrä mitä pyysit minua tekemään..? Voit myös kirjoittaa minulle englanniksi./ Unfortunately I don't quite understand what it is you asked me to do? You can also write me in English.
PoistaPlease, upload photos or scans of article about Vivianne Raudsepp in Tyyli.com magazine.
PoistaI don't have chance to buy this magazine(
I'll see what I can do :) I'll try and figure something out next week.
PoistaThank you so much!
VastaaPoistaI am so sorry: I have been trying to look for the magazine, but I seem to have misplaced it. I am pretty sure I still have it somewhere, but I just don't know where it is. I'll try and look some more, but I cannot guarantee I'll find it :(
PoistaOk! I'll wait. Thank you for trying to help me!
Poista