Varmaan olettekin jo kuulleet, että kosmetiikanystävien kulttimerkki Urban Decay on viimein saatavilla myös Suomessa, Sokoksella (ainakin Helsinki ja Tampere, sekä verkkokauppa). Helsingin reissullani halusin ehdottomasti päästä hipelöimään valikoimaa livenä, joten poikkesin Sokoksella.
Ostoslistallani oli Naked Basics paletti, sillä suuren kevätsiivouksen jäljiltä en enää omistanut yhtään mattaluomiväriä. Olin suunnitellut tilaavani paletin jostain nettikaupasta, mutta en ollut pitänyt mitään kiirettä tilauksen kanssa: minulla oli siis "hyvä syy" vierailuuni ;) Olin myös lukenut hyviä arvosteluja All nighter -meikinkiinnityssuihkeesta, joten halusin kokeilla seuraavaksi sitä. Primer Potionin tilasin nettikaupasta jo jokin aika sitten, mutta en ole vielä ottanut käyttöön kun vanhaa luomivärinpohjustajaa on edelleen jäljellä.
Kun merkki siis rantautui Suomeen, ajattelin käydä katsomassa miten hirveät Suomi -lisät hintoihin on laitettu. Ja kuulkaas: ei ollut laitettu! Ensimmäinen jenkkimerkki jonka tiedän, joka on samoissa hinnoissa Suomessa kuin Jenkeissä. Olin etukäteen tarkistanut hinnat vertailua varten eräästä brittiläisestä nettikaupasta, josta olen jonkin verran tilannut kosmetiikkaa. Sokoksella Urban Decayn tuotteet olivat joitakin euroja edullisemmat kuin tuolla nettikaupassa ja kommentoidessani asiaa myyjälle, hän sanoi hintojen olevan samat kuin Yhdysvalloissa. Ja uskon tämän. Kyseessä on siis mielestäni laatuunsa nähden kohtuuhintainen sarja, samaa hinta- ja laatuluokkaa kuin MAC. (Oma, satunnaisen harrastajan mielipiteeni ;))
Luomiväriä (päädyin muuten Basics 2 -palettiin, jonka sävy ovat aavistuksen kylmemmät kuin ykkösessä) ehdin jo keilausiltana hiukan kokeilla ja olin tyytyväinen: pysyvyys oli hyvä ja sävy sellainen kuin oletinkin. Tällä hetkellä käyttämäni MACin meikinkiinnityssuihke on aivan lopussa, joten All nighter spray pääsee aivan juuri testiin. Palaan arvion kanssa myöhemmin. Primer potionista olen kuitenkin kaikkein uteliain -sitä on kehuttu niin paljon, etten meinaa millään malttaa odottaa saavani sen käyttöön ;)
Onko Urban Decay teille tuttu? Onko teillä merkiltä jotain suosikkituotteita näiden kulttisuosikkien lisäksi?