Nyt on kuulkas niiiiiin mahtavan ihanan mukava viikonloppu takana, etten millään löydä oikeita sanoja kuvailemaan onnellisten pilvien päällä leijuvaa olotilaani. Mitään maatamullistavan ihmeellistä ei ole tapahtunut, mutta täydellinen yhdistelmä pieniä kivoja asioita: kesää, aurinkoa, kaupunkia, mökkiä, ystäviä, herkkuja, laiskottelua ja puuhastelua... Lauantaina näin pitkästä aikaa erästä rakasta ystävää aivan täydellisen hauskan shoppauspäivän merkeissä. Paitsi että shoppailut onnistuivat yli odotusten, oli aivan mahtavaa nauraa käkättää pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja syödä kaupunkilounaaksi herkkusalaattia (jooo-o, pienet on joskus ilot nykyisellä tuppukylän asukilla ;)). Ystävä myös keksi täydelliseltä vaikuttavan ratkaisun yhteen mielessä hetken aikaa pyörineeseen pulmanpoikaseen. Siinäpä taas muistutus: ystäviä pitäisi nähdä useammin!
Tämä päivä alkoi pitkällä, laiskalla ja herkullisella brunssilla. Mies paistoi lettuja, minä huolehdin täytteistä. Vetelehdimme aurinkoisen lämpimässä puutarhassa varmaan kaksi tuntia herkutellen ja jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. (Tummista kuvista huolimatta oli aurinkoista: aurinkolasit päässä säädin ISO-arvot hiukan pieleen ;)) Sillä hetkellä maailmasta ei puuttunut mitään.
Iltapäivällä lähdin käväisemään mökillä, jonne osuin juuri kesäisen sadekuuron aikaan. Mikäs siinä terassilla oli leppeää sadetta kuunnellessa ja katsellessa, päivän lehden selailun ohella.
Tässä näkyy osa eilisen shoppauspäivän saldosta: nimittäin koko alkukesän etsinnässä ollut, sekä pehmusteiden säilytykseen että istumiseen soveltuvan arkku/penkki terassille. Arkun piti olla riittävän suuri, jotta sen sisään mahtuu keinun pehmusteet. Alunperin etsin tuohon polyrottinkista versiota huoltovapauden vuoksi. Laajojen etsintöjen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, että istumiskelpoista versiota ei kertakaikkiaan ole tehty. Suunnitelma b oli tuollainen puinen versio, sen arvelin olevan helppo nakki. Vaan "ei oo":ta myytin melkein kaikkialla; suurin osa liikkeistä ilmoitti ettei heille tullut puisia tänä vuonna ollenkaan. Go figure... ei muuten ole eka kerta kun etsin jotain, jonka uskoin olevan kauppojen perusvalikoimaan kuuluvaa, mutta joka sitten osoittautuikin aivan toisenlaiseksi tehtäväksi... Ehkä seitsemännessä tai kahdeksannessa liikkeessä viimein tärppäsi: Askosta nappasin sekä arkun, että hetken mielijohteesta vielä arkun päällä näkyvät pehmusteet. Arkun takana näkyy muurinpohjalettujen paistosetti, jonka kohtaloa pohditaan: sitä taidettiin käyttää kerran viime kesänä, joten nyt mietitään viekö se turhaan tilaa tuolla nurkassa. Etsinnässä olisi vielä joku pienehkö, kevyt ja helposti liikuteltava pöytä esimerkiksi juomalasin laskemista varten. Varsinaiset ulkoruokailut meillä syödään patiolla ja tässä terassilla vilvoitellaan saunan jälkeen, nautitaan lämpimistä sadepäivistä tai otetaan aurinkoa. Erilaisia edullisia pikkupöytiä on kyllä vaikka millä mitalla, nyt on mietinnässä lähinnä minkä korkuinen olisi hyvä istumakorkeuteen nähden.
Hitsit että olen tyytyväinen! Poissa on ikivanha, huonokuntoinen ja tilaa vievä rottinkituoli, koko terassin valloittavat pehmustekasat ja muut kaatopaikkaa odottavat roippeet. Keitaaseen tästä on vielä vähän matkaa, mutta minusta ollaan oikealla tiellä jo :)
Illalla äitini pistäytyi vielä ihastelemaan uutta terassia. Tilanne vaati luonnollisesti myös ulkokahvit ja jätskit. (Kuten näkyy, pöytä odottaa vielä käsittelyä...)
Lauantaina saimme vihdoin myös aikaiseksi ripustetaa (lue: mies ripusti, minä ohjeistin...) keittiön ikunalle tämän ystäväni isän tekemän kauniin yrttilaudan. Näin tällaisen ystävälläni ja ihastuin siihen: onneksi hänen isänsä on innokas käsityöihminen, joka mielellään nikkaroi meillekin yhden :) Ostin kaksi settiä samanlaisia ruukkuja: valkoiset ja mustat. Ruukkuihin istutan yrttejä: ainakin pari basilikaa, sitä meillä kuluu uskomattomat määrät. Mutta mitä noihin kahteen muuhun laittaisi? Ehkä persiljaa ja ruohosipulia? Ruohosipulia meillä kasvaa myös ulkona, mutta minulla on hiukan sellainen fiilis, että ne menivät matalaksi edellisen nurmikonleikkuun yhteydessä... Tai minttua. Tai... Katsotaa nyt :)
Hyvillä mielin lähden myös uuteen viikkoon, sillä maanantai alkaa kampaajalla. HUH miten tarpeeseen tuo tuleekaan... olen lykännyt ja lykännyt asiaa, sillä ensimmäistä kertaa muuton jälkeen en saanut järjestettyä kampaajakäyntiä sopivasti minkään Helsingin -reissun yhteyteen. Siksi hiukan jännittääkin, sillä olen siis menossa uuteen paikkaan: ensimmäistä kertaa melkein kymmeneen vuoteen. Uskon kuitenkin olevani hyvissä käsissä :)
Toivottavasti teilläkin on ollut kiva kesäviikonloppu. Ja mahtavaa uutta viikkoa kaikille :)
Ainiin: pientä pintaremonttiakin on suunnitteilla tälle kesälle/syksylle, kodinhoitohuoneeseen. *whiiiii* Kaikkea niiiiin kivaa on tapahtumassa, etten oikein tiedä miten pysyn housuissani tämän kaiken keskellä :)

Voi miten ihana postaus! :)
VastaaPoistaHih, tässä kesässä vaan on jotain mikä saa endorfiinit hyrräämään :) kiitos!
Poista