Olen tänään tehnyt pikkuruisia muutoksia tänne blogiin. Ensinnäkin, sain aikaiseksi poistaa kuvien ympärillä olevat varjot, kun löysin upean Monan blogista niin helpon ja yksinkertaisen ohjeen , että tumpelokin (eli minä) osaa. Hölmöä tässä on se, että kaikkeen mahdolliseen (ja mahdottomaan) löytyy ihan varmasti ohjeet netin syövereistä. Olen vain jotenkin niin laiska etsimään ja testaamaan. Kiitos siis ihana Mona, että jaat tietosi meille muillekin!
Toinen uutuus löytyy sivupalkista: nimittäin minäkin vihdoin ja viimein liityin tuohon Fashiolistaan. Syysshoppailubudjettini on nyt käytetty ja siksi oikean ostelun sijaan siirryin haaveilemaan aktiivisesti ;) Koko hommahan on jo dinosaurus-kamaa suurimmassa osassa blogeista, mutta mä olen tällaista hitaasti lämpeävää sorttia... monet näistä idean tasolla kivoista uusista jutuista kuluttaa mielestäni lopulta vain aikaa ja aiheuttaa harmaita hiuksia, kun pitäisi sataa eri listaa ja sivustoa jaksaa päivitellä ahkerasti ja seurata muita. Innostuin kuitenkin viimein kokeilemaan Fashiolistaa ja niin vaan jäin koukkuun minäkin. Mukavaa on, että tuotteesta näkee suoraan sen tiedot kuvaa klikkaamalla ja pääsee sitä myyvään nettikauppaan: esimerkiksi Polyvoressa on ärsyttävää kun tuotetiedot "häviävät" kollaasin luomisen jälkeen ja niitä on jälkikäteen todella hankalaa lähteä metsästämään. Tykkään tässä myös siitä, että jonkun listan nähdäkseen ei välttämättä ole pakko itse rekisteröityä, vaan olen saanut paljon kivoja ideoita ja inspiraatiota muiden bloggaajien sivupalkissa olevista listoista. Siksi siis minäkin.
Minut löytää TÄÄLTÄ. Olen vasta aloittanut listan tekemisen, joten tällä hetkellä se on vielä aika lyhyt. Tuskin kestää kauaa ennen kuin se alkaa saamaan lisää mittaa ;)
P.S. Olen myös alkanut harjoittelemaan Pinterestin käyttöä. Vielä minun taulullani ei ole oikeastaan yhtään mitään, mutta homman idea vaikuttaa niin hyvältä, että uskoisin tämän vain vaativan pientä totuttelua. Palaan asiaan jos minulla on siellä joskus jotain näytettävää :)
P.S. Olen myös alkanut harjoittelemaan Pinterestin käyttöä. Vielä minun taulullani ei ole oikeastaan yhtään mitään, mutta homman idea vaikuttaa niin hyvältä, että uskoisin tämän vain vaativan pientä totuttelua. Palaan asiaan jos minulla on siellä joskus jotain näytettävää :)
Innostuin kans pinterestistä, mutta en ole päässyt puusta pitkään vielä :) Täällä toinen hitaasti syttyvä myös.
VastaaPoistaHih, kiva kuulla että en ole ainut :)
VastaaPoistaHei miten sait tuon fashionlistan tonne sivupalkkiin?
VastaaPoistaAnteeks kun kommailen tälläsen vanhaan postaukseen :/
Kaikki kommentit kaikkiin teksteihin on tervetulleita :) Mäkin hetken etsiskelin mistä oikea koodi löytyy, mutta se on tosi helppo juttu: mene fashiolistaan ja valitse oikeasta yläkulmasta "About". Oikeaan reunaan ilmestyy palkki, jossa lukee "Goodies"-otsikon alla "Blogwidgets". Sieltä löytyy kaikki vaihtoehdot, mitä fashiolista tarjoaa valmiina. Valitse "get the code" haluamassasi kohdassa ja sieltä aukeaa koodipätkä. Kopioi koodipätkä ja liitä bloggeriin siihen lisää gadget-kohtaan (aukeaa ulkoasu-sivuun), mihin voi valitsemassasi mallissa laittaa ulkopuolisten palveluntarjoajien juttuja/liittää koodia (en nyt muista tarkalleen ottaen mikä sen nimi bloggerissa on, mutta on niin selkeästi merkitty että löydät kyllä). Ja voilà, fashiolista sivupalkissa :) Lopuksi voit siinä ulkoasu-sivulla sitten normaalisti siirrrellä noita gadgettejä ja laittaa listan siihen kohtaan mihin haluat. Osasinko olla tarpeeksi selkeä..?
PoistaKiitos ihan kauheasti (:
PoistaKiva jos olin avuksi :)
Poista