Ennen beben syntymää kerroin täällä, että hankimme Recaro Privia turvakaukalon Isofix -telakalla. Ostopäätöksen perustana oli puhtaasti se, että Privia sai ainoana vuoden 2014 autoliiton turvatestistä erinomaisen arvosanan (nimenomaan Isofix -kiinnityksellä). Olimme tyytyväisiä kuukauden verran, vaikka kaukalon irrottaminen telakasta olikin jatkuvasti hiukan hankalaa: mekanismi oli todella "nirso" sen suhteen millaisella kädenliikkeellä ja voimalla kaukalon otti irti. No, juuri ennen joulua, erään kauppareissun päätteeksi kaukalo jumittui pysyvästi kiinni telakkaan. Vaunuaitan palvelu oli erinomaista myös reklamaatiotilanteessa ja saimme pikavauhtia uuden kaukalon ja telakan. Vioittuneen laitoimme paluupostissa maahantuojalle.
(Ai mikä karvanlähtö..? Mikä siivouspäivä..?)
Tällä kertaa kaukalo jumahti jalustaan heti toisella käyttökerralla, juuri ennen ristiäisiä. Jumahti puoliksi kiinni, mutta ei kuitenkaan turvamekanismin mukaan ihan kunnolla, joten istuin oli käyttökelvoton. Tällä kertaa päätimme, että hankimme uuden kaukalon muualta: eri mallin ja lähempänä olevasta liikkeestä, jotta mahdollisten ongelmien sattuessa voisimme hoitaa homman liikkeessä paikan päällä, ilman hankalaa postitusrumbaa (vaikka tämänkin kaukalon palautus ja rahojen takaisin saaminen toimi erittäin sujuvasti Vaunuaitan kanssa, joten heitä suosittelen yhä edelleen lämpimästi!). Hankimme Porin MuksuMassista Britaxin Babysafe plus- kaukalon Isofix -telakalla. Erinomainen palvelu myös MuksuMassissa ja olemme olleet Britaxin kaukaloon tyytyväisiä: Isofix -mekanismi on myös huomattavasti yksinkertaisempi kuin Recaron vastaava ja homma toimii nyt kevyesti. Lisäksi Britaxin mallissa kantokahvaan kiinnitetty kuomu toimii paremmin kuin Recaron irtonainen malli, joka ei meinannut oikein pysyä halutussa asennossa.
Siis loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jäimme kuitenkin pohtimaan: saimmeko todella kaksi maanantaikappaletta joko kaukalosta tai telakasta (meille ei selvinnyt kummassa vika oli) vai olemmeko kenties miehen kanssa oikeasti niin tumpeloita, että emme osanneet käyttää settiä oikein..?!? Kysyin toisen palautuksen yhteydessä, että onko kaukaloita tullut takaisin ja kuulemma ei ole (tosin malli on uusi, joten kattavaa käyttäkokemusta ei vielä monilla ole).
Onko teistä lukijoista kukaan sattunut testaamaan tuota Recaron Priviaa tai kuullut jonkun muun käyttökokemuksia..?
Meilläkin Recaro Privia kaukalo jumiutui telakkaan heti uutena (ei ollut kunnolla kiinni, mutta ei lähtenyt myöskään irti). Setti lähti takaisin myyjälle välittömästi. Myyjällä ei ollut uusia kaukaloita varastossa, eikä Recaroa lainkaan kiinnostanut hoitaa takuuasiaa kohtullisessa ajassa, joten päädyimme purkamaan kaupan. Tilalle tuli Maxi-Cosi, jonka laatuvaikutelma on ihan eri luokkaa kuin Recaron. Ei viitsinyt kokeilla onneansa, jos seuraava Recaro olisikin päättänyt jumiutua kesken kesälomareissun. Meille oli yllätys että Privia valmistetaan Kiinassa, kun taas Maxi-Cosi Hollannissa. Ehkä sekin selittää osataan laatueroja.
VastaaPoistaTavallaan hauska kuulla että jollain muulla on käynyt samalla lailla. Siis kurjaa että teilläkin oli ongelmia, mutta helpottaa kuulla ettei vika ehkä sittenkään ollut meissä käyttäjinä ;) Ei huomattu tarkistaa noita valmistusmaita, mutta en ihmettelisi vaikka silläkin vaikutuksensa olisi. Tosin en siis myöskään ole selvittänyt missä meidän Britax on valmistettu- yritin kirjoituksestasi innostuneena vähän selvitellä asiaa, mutta yrityksen nettisivuilta tai istuimesta ei ainakaan kovin nopealla katsalmuksella tietoa irtoa. Vain tarinaa yrityksen Saksassa sijaitsevasta pääkonttorista. Mielenkiintoista sisänsä - ja pistää arvaamaan että kiinalainen voi hyvinkin olla. No, olemme olleet siihen tyytyväisiä kuitenkin. Mutta vastaisuuden varalle voisi pohtia tuota Maxi-Cosia, mielelläni tukisin mahdollisimman lähellä valmistettua.
PoistaMeillä kerkis olemaan viikon käytössä, käyttö takkus enemmän ja vähemmän koko ajan... jotenki laitettiin vaan 'uutuuden kankeuden' piikkiin. Eka jumitus tapahtu jo miehemän tullessa synnärille, ja toinen ja viimenen jumi tuli eilen ja tänään haettiin Cybexin kaukalo & telakka. Pikkunen laatuero, Cybex on saksalainen ja ensivaikutelma on ihan toinen kuin Recarossa.
VastaaPoistaMeillä jäi siis niin pahasti jumiin, että kaukalo piti irrottaa telakan kanssa autosta, ei ollut lukkiutunut kunnolla, eikämyöskään irronnut! Helppo homma siis... onneks ostettiin kaukalo kivijalka- myymälästä niin saatiin asia heti hoidettua!
Meillä kävi tuon toisen Privian kanssa ihan sama homma! Jouduttiin siis myös irrottamaan telakoineen autosta. Oli meinaan aika vinkeä juttu pakata koko höskä postitettavaksi maahantuojalle... Onneksi Vaunuaitan palvelu pelasi aivan superhyvin: ekalla kerralla toimittivat todella nopeasti uuden istuimen + telakan ja tokalla kerralla, kun tarve oli seuraavalle päivälle mikä sattui vielä olemaan lauantai, tarjoutuivat postittamaan erikoislähetyksenä, että ehtii. Toisenkin kiinnityssyteemin hajottua ei vaan enää haluttu uutta Priviaa ja varmuudeksi uusi istuin hankittiin myös kivijalkaliikkeestä että mahdollisten ongelmien ilmaantuessa vaihto olisi helpompaa. Onneksi Britax on toiminut meillä tosi hyvin :)
PoistaTäällä lähdössä toinen Privia palautukseen.. Meilläkin luultiin aluksi oleva uutuuden kankeutta, nyt jumiutunut kummallakin kerralla tosiaan niin, ettei lähde irti telakasta, muttei myöskään kiinnity siihen. Laatukamaa, ei voi muuta sanoa! Iso pettymys, kun tosiaan turvaistuintestin perusteella valittiin se "paras". ihmettelen syvästi, ettei tästä ole tullut isompaa haloota; ongelma on kuitenkin ollut Recarolla tiedossa jo jonkin aikaa, ja kaukalon ostaneita on kielletty infoamasta asiasta. Ei herätä kovin suurta luottamusta enää ko firmaan, jota ennen pidin sentään arvossa.
VastaaPoistaNo ei todellakaan herätä luottamusta, etenkään jos tosiaan on vielä jotenkin yritetty kieltää puhumasta ongelmista: meille tällaista kieltoa ei kerrottu. Selkeästi tuossa joku tyyppivika on, itsekin kuulin äskettäin yhden kaverin siskosta jolle kävi tuo sama juttu. Tosi harmi ja etenkin tällainen autollisen vauvatalouden aivan pakollinen varuste, jota ilman ainakin täällä maalla ollaan heti kovassa pulassa kun autolla ei pääse minnekään, julkiset ei kulje ja kaikkiin paikkoihin on tosi pitkä matka :(
PoistaTäällä myös sama ongelma. Kaukaloa ei lähes koskaan saanut irti jalustasta ensimmäisellä yrityskerralla. Parin kuukauden käytön jälkeen jumittui kokonaan kiinni. Oletimme myös, että 300e kaukalo+jalusta sentään toimisi niin kuin pitää. Ei enää Recaron tuotteita meille.
VastaaPoistaJoo ei kyllä tullut edes mieleen ottaa vertailuunkaan Recaroa nyt kun istuimen vaihto isompaan on kohta ajankohtaista.
PoistaMeilläkin Recaro hajosi ensimmäisten käyttökertojen jälkeen. Maahantuojalla ei ollut yhtään uutta telakkaa, joten vaihdettiin se liikkeessä (Kiitos erinomaisesta asiakaspalvelusta!) Cybexin Aton Cloud Q malliin.
VastaaPoistaValitettavasti vain poikamme on erittäin pitkä ja jo 3,5kk jälkeen Cybexin Aton Q ei ollut pojallemme mieluinen vaikka olisi hänet juuri ja juuri saanut siihen vielä mahtumaan. Lisäksi Aton on aika kuppimainen ja erittäin muotoilussa automme takapenkissä Cybex oli mielestämme hieman erikoisessa asennossa. Tässä asennossa vauvamme pää hieman retkotti.
Myimme uudenveroisen Cybexin ja nyt matkustamme lainatussa Britax Safety Plus kaukalossa, jossa selän istuin suorempi ja muutenkin kaukalo on tilavampi kuin Cybex. Harmi vain, koska Cybex oli muuten todella laadukas kaukalo. Britax on rimpula Cybexiin verrattuna. Cybex on varmasti hyvä valinta vastasyntyneelle ja pienikokoiselle vauvalle.
Nyt kun mietimme, matkustammeko vielä hetken kaukalossa vai hankimmeko esim. Cybex Sironan, BeSafe Izi Combi X3 isofix, Britaxin DualFIx tai Max-Fix II, Maxi-Cosi AxissFix tai Concord Reverso istuimeen..
Höh, löytyypäs näitä nyt... onhan tuo Britax kevytrakenteinen, mutta ei minusta ihan rimpula sentään -tai ainakin me ollaan oltu tyytyväisiä.
PoistaItse en ole vielä kauhean paljon ehtinyt tehdä vertailuja seuraavaan istuimeen liittyen, mutta tuota Cybexin Sironaa on moni kehunut ja sitä on nyt harkittu kakkosistuimeksi kun kaukalo pitää pian vaihtaa. Harmi vaan ettei tajuttu ostaa sitä heti, nyt se jää niin pian pieneksi että en tiedä kannattaako.