Päivän asu

Pitkästä aikaa päivän asu: päivät kuluvat trikoisissa imetystopeissa ja farkuissa tai collarihousuissa riippuen siitä poistunko kotoa päivän aikana vai en, joten asukuvat ovat nyt vähän tiukassa. Yritän silti tsempata tälläkin rintamalla, sillä tavoitteenani on kuitenkin panostaa pukeutumiseeni edes hiukan, vaikka käytännön ehdoilla mennäänkin. Itse voin niin paljon paremmin jos päällä ei joka päivä ole pelkät pieruverkkarit. Samasta syystä myös meikkaan päivittäin edes meikkivoiteen ja ripsarin verran, siitä tulee itselleni niin paljon freesimpi olo. Huulipuna olisi helppo tapa piristää tällaisia perusasuja, mutta vauvaa tulee päivän aikana pusuteltua niin paljon, että käytännössä idea ei kuitenkaan toimi <3

Mutta se asu: kuten olen maininnut, pidän Boobin imetysvaatteista kovasti. Ne ovat laadukkaita, mukavia ja niiden leikkaukset sopivat minulle. Lisäksi ilme on samalla tavalla rento kuin normaaleissakin vaatteissani. Tämän supermukavan mekon "perin" serkultani, jolla ei enää ole imetysvaatteille käyttöä.

mekko/Boob, leggarit/Marc O'Polo, villasukat/äitini kutomat

Korvissani oleviin koruihin ihastuin täällä (linkin takana myös parempi lähikuva) ihanan Sannan blogissa: ikävä kyllä niiden hiukan kimaltavan musta pinta ja the juttu, eli pisaran muoto, ei tule näissä omissa kuvissani hyvin esille. Joka tapauksessa kyselin Sannalta korujen jälleenmyyntipaikkojen perään, eikä niitä kuulemma saa mistään paikallismyyjäisiä lukuunottamatta (pitäisi kyllä saada, terkkuja vaan tekijälle :)!). Mutta ihana Sanna tarjoutui lähettämään korut minulle (vieläpä lahjaksi!) ja olen pitänyt näitä todella paljon. Kiitos kiitos kiitos vielä kerran <3 Nämä ovat niiiiin minua.

Tämmöistä tällä kertaa. Pohdin pitkään josko kaulaan olisi laittanut jonkin korun, mutta jotenkin tämmöinen ultrayksinkertaisuus houkutti tällä kertaa. 

Mukavaa ja helppoa, näillä mennään :)

Onnistuneen viikonlopun resepti...

: paljon ystäviä, hyvää ruokaa ja kivaa tekemistä. Ja juuri sellainen viikonloppu meillä on takana: löysimme perheenä jotenkin ihanteellisen rytmin ja vaikka usein stressaamme tiiviistä ohjelmasta, oli meininki viime viikonloppuna ihanan leppoisa. Vaikka meillä oli "vieraita" (eli ystäviä kylässä, outo tuo "tulla vieraita" -sanonta...) sekä perjantaina että sunnuntaina, kyläilimme itse siinä välissä lauantaina ja sunnuntaina oli lisäksi eka vauvauintikerta.

Ehdimme nauraa paljon, jutella paljon ja herkutella paljon. Nauttia olosuhteet huomioon ottaen hämmästyttävän leppoisaa herkkuaamiaista paremmin katettuna ihan vain perheen kesken, pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä joku kutsui meidän rakkaita tasmanian tuholaisia rauhallisiksi (!) ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä oltiin oikeasti valmiita tarjoilujen ja kattauksen suhteen kun vieraat saapui (yleensä molemmat on vielä vaiheessa). Go me :D!!!

Kumpikaan meistä ei hermostunut vaikka oltiin vauvauinnista vähän myöhässä (minun syyni, tietenkin, mutta mies ylläpiti hyvää ilmapiiriä vaikka itseä harmitti julmetusti > lopputuloksena hyvä syke koko reissun ajan). Koko vauvauintihomma oli oman mukavuusalueeni ulkopuolella (ei se uiminen, mutta vaatteenvaihdot ja pesut ym. vauvan kanssa jännitti), mutta onnistumisen tunne oli hieno kun kaikki meni hyvin. Ja ennen kaikkea vauva nautti silminnähden uimisesta :)

Meno ja meininki on jatkunut tänään päiväkahvi- ja pannarinsyöntiseuran merkeissä. Samoissa hyvissä fiiliksissä kuitenkin mennään kohti uutta viikkoa: ollaan ehkä hiukan paremmin taas sopeuduttu beben uuteen rytmiin ja elämä soljuu sitä myötä paljon rennommin :)

Mitäs teidän viikonloppuihin on kuulunut :)?

Hölmölästä päivää!

Lauantaiseen teemaan ja ystävyyteen palatakseni. Tiedättekö sen tunteen, kun äkkiä havahtuu olleensa superpöljä? Tajuaa siis yhtäkkiä pähkäilleensä jotain asiaa vaikka miten pitkään, vaikka ratkaisu on koko ajan ollut aivan nenän edessä? No, itse sain taas yhden tällaisen oivalluksen jokunen viikko sitten.

Juttuhan on siis niin, että olen hiukan harmitellut mammakaverien puutetta. Oikeastaan jo etukäteen: tähän saakka olemme aivan tyytyväisinä olleet kotona ja vasta nyt on alkanut tuntua, että olisi kivaa jos pari kertaa viikossa olisi jotain toimintaa. Kukaan lähellä asuvista kavereistani ei kuitenkaan juuri nyt mammalomaile (tai muusta syystä ole päivisin kotona) ja täällä maalla erilaiset mammakerhot ja muut vauvan kanssa tehtävät harrastemahdollisuudet on aika harvassa. Lisäksi asumme sen verran kaukana, että joka paikkaan on ainakin näin talvisaikaan mentävä autolla ja koska meillä on vain yksi auto, on mies sillä useimpien harrastusten aikaan aina töissä. Vielä eivät seinät ole alkaneet kaatua päälle, mutta asia on mietityttänyt.

No, sattuman kaupalla eräs vanha koulukaverini sai lapsen täsmälleen samana päivänä kuin meidänkin bebe syntyi: meidän prinsessa oli Satakunnan keskussairaalan päivän ensimmäinen vauva aamulla, kun heidän neitinsä taas syntyi illan suussa. Emme ole tämän kaverin kanssa juurikaan pitäneet yhteyttä peruskoulun jälkeen satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta. Törmäsimme pitkästä aikaa uudelleen synnytysvalmennuksessa ja laitoksella sitten tyttöjen syntymän jälkeen. Pienellä paikkakunnalla kun ollaan, niin meidän äidit tuntevat toisensa myös ja ovat työkavereita. Tuoreet mummot ovat tietysti ahkeraan vaihtaneet kuulumisia ensimmäisistä lapsenlapsistaan ja minäkin olen tämän äitiemme muodostaman tietotoimiston kautta monesti kysellyt tämän koulukaverini ja vauvan kuulumisia. Eräänä iltana jäin taas pohdiskelemaan, että mitähän heille nyt kuuluu. Ja sitten se iski: siis miten hölmö voi ihminen olla? Miksi ihmeessä kyselen kuulumisia äitini kautta, kun voisin itse olla yhteyksissä tähän koulukaveriini?!? Kaiken lisäksi tiesin, että he asuvat aivan tässä lähellä: siinähän minulla on harvinaisen samassa tilanteessa oleva kaveri, aivan sopivan kärryttelymatkan päässä! Niin että tuumasta toimeen: facebook on minusta maailman paras keksintö tällaisiin tilanteisiin, joissa yhteystiedot eivät enää ole ajantasalla.

Joten kaveripyyntöä ja paria viestiä myöhemmin olen tänään käynyt ensimmäistä kertaa päiväkahvittelemassa oikein kunnon mammalomatyyliin :) (Ja wau mikä vaunuilusää sattuikaan !!!!) Oli tosi kivaa: juttu jatkui ihan siitä mihin se joskus 15 vuotta sitten jäi ja uudet treffit sovittiin heti ensi viikolle. Ja hiukan myöhemmin kun tytöt kasvavat, on heistä myös leikkiseuraa toisilleen. Perfect <3

Onkohan tällainen hölmöys ainutkertaista, vai tunnustaako joku muukin joskus olevansa yhtä pölhö kuin minä...:)?

Ystävänpäivämietteitä

Huh, mikä puolitoistaviikkoinen takana. Tänään päästään miehen kanssa treffeille ja kyllä tulee tarpeeseen pieni tauko arjesta.

Instagram -seuraajat tietävätkin jo, että vauva oli pienessä operaatiossa alkuviikosta. Bebellä havaittiin ennen joulua nivustyrä, jonka leikkausaika oli sovittu maanantaille. Huoli asiasta on ollut takaraivossa havainnosta lähtien ja viime viikolla jouduimmekin kureutumisoireiden vuoksi hakeutumaan päivystykseen. Onneksi pääsimme päivystyksestä vielä kotiin, mutta entisestäänkin olemassaoleva huoli pikkuisesta ja jännitys leikkaukseen liittyen tuplaantui visiitin myötä. (Tyräleikkaus itsessäänhän on varsin pieni operaatio, mutta etenkin näin pienellä se suurin huoli kohdistuu nukutukseen.) Itse leikkaus maanantaina sujui onneksi todella hyvin ja bebe heräsi nukutuksesta nopeasti ja ilman mitään tokkuroita. Näin pienellä leikkaus ei kuitenkaan onnistu päiväkirurgisesti, vaan happisaturaatioita seurataan vuorokausi, joten vietimme beben kanssa yön vastasyntyneiden teholla. Vauva oli maailman reippain ja urhein pieni potilas: ei yhtään kipeän oloinen ja nukkui hyvin, joten sikäli sairaalassaolo ei ollut paha. Itse vain en osaa ollenkaan nukkua sairaalassa, jonka lisäksi oma jännitykseni purkautui jo siellä ikävänä migreenikohtauksena.

Sairaalasta tuliaisiksi samani univelan lisäksi henkistä jaksamista on viime aikoina verottanut huonosti päiväuniaan nukkuva vauva: öisin hän tällä hetkellä onneksi nukkuu hyvin, mutta päivisin ei oikein malta. Hän on kuitenkin väsynyt, jonka seurauksen itkuinen. Väsyneenä hän ei myöskään välttämättä jaksa syödä kunnolla. Monena päivänä siis vauva on ollut liian väsynyt syödäkseen ja nälkäinen nukkuakseen -kierre katkeaa aina jossain kohtaa, mutta on henkisesti raskasta kun vauva ei monena päivänä ole suostunut rauhoittumaan tai nukkumaan edes lyhyitä pätkiä muualla kuin sylissä (ei myöskään siis kantovälineessä tai vaunuissa, kokeiltu on) - ja aivan viime päivinä on tapahtunut ensimmäistä kertaa niinkin, että vain minun sylini on kelvannut. Haavakivun takia yötä päivää säännöllisesti annettava kipulääkitys on osaltaan sekoittanut nukkumisrytmejä sekä minun että vauvan osalta, mutta annostusta on nyt onneksi aloitettu vähentämään.

Keskiviikkona ollut hammaslääkäri on tietysti sairaalavisiittiin ja itkuiseen vauvaan verrattuna aivan pikkujuttu, mutta kuuluu jokatapauksessa ehdottomiin inhokkiasioihini - myös tätä minulla on aina tapana stressailla päiviä etukäteen. Yök. Noh, onpahan taas sekin hetkeksi hoidettu.

Takki on siis tällä viikolla vedetty aika tyhjäksi, mutta jännitys alkaa pikkuhiljaa laukeamaan kun toipuminen näyttäisi sujuvan hyvin. Eilen saatiin vieraaksi rakas serkkuni kahden lapsensa kanssa ja oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja tankata hiukan vertaistukea kaikenlaisiin lapsiasioihin liittyen. Lisäksi mies yllätti eilen muistamalla erikseen 5. hääpäiväämme tuomalla ruusuja ja herkkuja;vaikka tällainen ei ole meillä mitenkään kovin tavallista, osaa mies jotenkin ajoittaa yllätyksensä aina niihin hetkiin, kun sitä kaikkein eniten tarvitsen. Väsyneenä, pukluisena ja päivän miljoonannen kakkapyllypesun jälkeen pieni osoitus romantiikasta tuntuu tärkeämmältä kuin koskaan.

Ja sokerina pohjalla se, mistä jo alussa vihjasin: tänään meillä on miehen kanssa pöytävaraus ravintolaan ja liput teatteriin! Bebe jää mummun hoiviin kotiin (kiitos äiti <3!!!) ja sitäkin tietysti jännitän hiukan. Onneksi me ollaan kuitenkin sen verran lähellä, että hätätilanteen sattuessa päästään äkkiä takaisin kotiin. Uskon kuitenkin mummun ja beben pärjäävän mainiosti -itse joudun ehkä hiukan tsemppaamaan ;)

Haaveilen jo etukäteen lasillisesta viiniä ruuan kanssa (edellisestä onkin sitten vierähtänyt aika tarkkaan vuosi!). Ja siitä ruuasta: rauhallisesti ja hälyttömästi nautitusta herkullisesta ateriasta. Ai että! Mutta mitä ihmettä ihmiset taas pukevatkaan päälleen, siis muuta kuin trikoisia raskaus- tai imetysvaatteita..?!?! 

Ennustan, että tavalliseen tapaan en ehdi ikuistaa asuani ennen illanviettoon lähtöä, mutta jollain tapaa yritän saada valintani kuvattua. Vaikka sitten taas jälkikäteen lavastettuna. 

Mutta jotta ehdin edes pukeuta niihin vaatteisiin ennen lähtöä, pitää nyt rientää. 

Oikein hyvää ystävänpäivää teille muruset sinne ruudun toiselle puolelle <3

Miten te olette tänä vuonna viettäneet ystävänpäivää?

Kätevä kapistus nro 11

Listailin jo aiemmin vauva-arkemme pelastajia täällä ja täällä. Yhden tosi kätevän hankinnan lisäisin vielä listaan, nimittäin Brion Vyssan Lull "keinutassut". Tämän 29€ maksaneen setin avulla saa pinnasängystä keinuvan: edullinen ja tilaa säästävä vaihtoehto kehdolle. 

Ainakin meillä tämä on ollut toodella hyvä juttu: bebe tuntuu rauhoittuvan hyvin keinuntaan.

Meidän pinnasänky on käytettynä hankittu Brion One, mutta ymmartääkseni tassut saa ruuvattua melkein sängyn kuin sängyn jalkoihin.  

Suosittelen! Onko muilla kokemuksia näistä?

Käyttökokemuksia Recaro Priviasta?

Ennen beben syntymää kerroin täällä, että hankimme Recaro Privia turvakaukalon Isofix -telakalla. Ostopäätöksen perustana oli puhtaasti se, että Privia sai ainoana vuoden 2014 autoliiton turvatestistä erinomaisen arvosanan (nimenomaan Isofix -kiinnityksellä). Olimme tyytyväisiä kuukauden verran, vaikka kaukalon irrottaminen telakasta olikin jatkuvasti hiukan hankalaa: mekanismi oli todella "nirso" sen suhteen millaisella kädenliikkeellä ja voimalla kaukalon otti irti. No, juuri ennen joulua, erään kauppareissun päätteeksi kaukalo jumittui pysyvästi kiinni telakkaan. Vaunuaitan palvelu oli erinomaista myös reklamaatiotilanteessa ja saimme pikavauhtia uuden kaukalon ja telakan. Vioittuneen laitoimme paluupostissa maahantuojalle.

(Ai mikä karvanlähtö..? Mikä siivouspäivä..?)

Tällä kertaa kaukalo jumahti jalustaan heti toisella käyttökerralla, juuri ennen ristiäisiä. Jumahti puoliksi kiinni, mutta ei kuitenkaan turvamekanismin mukaan ihan kunnolla, joten istuin oli käyttökelvoton. Tällä kertaa päätimme, että hankimme uuden kaukalon muualta: eri mallin ja lähempänä olevasta liikkeestä, jotta mahdollisten ongelmien sattuessa voisimme hoitaa homman liikkeessä paikan päällä, ilman hankalaa postitusrumbaa (vaikka tämänkin kaukalon palautus ja rahojen takaisin saaminen toimi erittäin sujuvasti Vaunuaitan kanssa, joten heitä suosittelen yhä edelleen lämpimästi!). Hankimme Porin MuksuMassista Britaxin Babysafe plus- kaukalon Isofix -telakalla. Erinomainen palvelu myös MuksuMassissa ja olemme olleet Britaxin kaukaloon tyytyväisiä: Isofix -mekanismi on myös huomattavasti yksinkertaisempi kuin Recaron vastaava ja homma toimii nyt kevyesti. Lisäksi Britaxin mallissa kantokahvaan kiinnitetty kuomu toimii paremmin kuin Recaron irtonainen malli, joka ei meinannut oikein pysyä halutussa asennossa.

Siis loppu hyvin kaikki hyvin, mutta jäimme kuitenkin pohtimaan: saimmeko todella kaksi maanantaikappaletta joko kaukalosta tai telakasta (meille ei selvinnyt kummassa vika oli) vai olemmeko kenties miehen kanssa oikeasti niin tumpeloita, että emme osanneet käyttää settiä oikein..?!? Kysyin toisen palautuksen yhteydessä, että onko kaukaloita tullut takaisin ja kuulemma ei ole (tosin malli on uusi, joten kattavaa käyttäkokemusta ei vielä monilla ole). 

Onko teistä lukijoista kukaan sattunut testaamaan tuota Recaron Priviaa tai kuullut jonkun muun käyttökokemuksia..?