Hölmölästä päivää!

Lauantaiseen teemaan ja ystävyyteen palatakseni. Tiedättekö sen tunteen, kun äkkiä havahtuu olleensa superpöljä? Tajuaa siis yhtäkkiä pähkäilleensä jotain asiaa vaikka miten pitkään, vaikka ratkaisu on koko ajan ollut aivan nenän edessä? No, itse sain taas yhden tällaisen oivalluksen jokunen viikko sitten.

Juttuhan on siis niin, että olen hiukan harmitellut mammakaverien puutetta. Oikeastaan jo etukäteen: tähän saakka olemme aivan tyytyväisinä olleet kotona ja vasta nyt on alkanut tuntua, että olisi kivaa jos pari kertaa viikossa olisi jotain toimintaa. Kukaan lähellä asuvista kavereistani ei kuitenkaan juuri nyt mammalomaile (tai muusta syystä ole päivisin kotona) ja täällä maalla erilaiset mammakerhot ja muut vauvan kanssa tehtävät harrastemahdollisuudet on aika harvassa. Lisäksi asumme sen verran kaukana, että joka paikkaan on ainakin näin talvisaikaan mentävä autolla ja koska meillä on vain yksi auto, on mies sillä useimpien harrastusten aikaan aina töissä. Vielä eivät seinät ole alkaneet kaatua päälle, mutta asia on mietityttänyt.

No, sattuman kaupalla eräs vanha koulukaverini sai lapsen täsmälleen samana päivänä kuin meidänkin bebe syntyi: meidän prinsessa oli Satakunnan keskussairaalan päivän ensimmäinen vauva aamulla, kun heidän neitinsä taas syntyi illan suussa. Emme ole tämän kaverin kanssa juurikaan pitäneet yhteyttä peruskoulun jälkeen satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta. Törmäsimme pitkästä aikaa uudelleen synnytysvalmennuksessa ja laitoksella sitten tyttöjen syntymän jälkeen. Pienellä paikkakunnalla kun ollaan, niin meidän äidit tuntevat toisensa myös ja ovat työkavereita. Tuoreet mummot ovat tietysti ahkeraan vaihtaneet kuulumisia ensimmäisistä lapsenlapsistaan ja minäkin olen tämän äitiemme muodostaman tietotoimiston kautta monesti kysellyt tämän koulukaverini ja vauvan kuulumisia. Eräänä iltana jäin taas pohdiskelemaan, että mitähän heille nyt kuuluu. Ja sitten se iski: siis miten hölmö voi ihminen olla? Miksi ihmeessä kyselen kuulumisia äitini kautta, kun voisin itse olla yhteyksissä tähän koulukaveriini?!? Kaiken lisäksi tiesin, että he asuvat aivan tässä lähellä: siinähän minulla on harvinaisen samassa tilanteessa oleva kaveri, aivan sopivan kärryttelymatkan päässä! Niin että tuumasta toimeen: facebook on minusta maailman paras keksintö tällaisiin tilanteisiin, joissa yhteystiedot eivät enää ole ajantasalla.

Joten kaveripyyntöä ja paria viestiä myöhemmin olen tänään käynyt ensimmäistä kertaa päiväkahvittelemassa oikein kunnon mammalomatyyliin :) (Ja wau mikä vaunuilusää sattuikaan !!!!) Oli tosi kivaa: juttu jatkui ihan siitä mihin se joskus 15 vuotta sitten jäi ja uudet treffit sovittiin heti ensi viikolle. Ja hiukan myöhemmin kun tytöt kasvavat, on heistä myös leikkiseuraa toisilleen. Perfect <3

Onkohan tällainen hölmöys ainutkertaista, vai tunnustaako joku muukin joskus olevansa yhtä pölhö kuin minä...:)?