perjantai 12. joulukuuta 2014

What I Wore

Hauskaa miten isoilta pienet asiat tuntuvat, kun ne tekee ensimmäistä kertaa yhdessä perheenä. Viime viikon "perheretkemme" kauppakeskukseen oli yksi näistä: olimme sopineet miehen kanssa että ennen hänen isyysvapaansa päättymistä käymme vauvan kanssa jossain kaupungilla ja syömässä. Ja olin retkestä aivan liikuttavan innoissani ;) Sen jälkeen tosin olemme jo vierailleet myös beben mummolassa ja ystävien luona, joten pikkuhiljaa täältä kotoa lähteminen alkaa taas tuntua normaalilta. Onneksi :)

Päällä tuolloin viime viikon reissulla oli rennot vaatteet, mutta kotihousujen jälkeen farkutkin tuntuivat skarpeilta... ja siis ennenkaikkea: myös mahduin näihin pillimallisiinkin farkkuihini! Wuhuu :D

20141201-IMG_7833
20141201-IMG_7840

neule/DKNY, T-paita/Boob, farkut/Gina Tricot, nilkkurit/Clarks, laukku/second hand Jouni

Jalassa siis se vihjaamani toinen uusi pari kenkiä: Clarksin nilkkurit. Kengissä on jonkin verran korkoa, mutta ne ovat niin mukavat ettei sitä edes huomaa. Juuri täydelliset siis! Pinta on hiukan pehmeää nahkaa ja ainoa miinus tuleekin sen herkkyydestä: onnistuin nimittäin heti tällä ensimmäisellä käyttökerralla vaunun jarrua etsiessäni potkaisemaan kunnon naarmun kengän kärkeen. Noh, käyttöönhän nuo on tarkoitettu ja onneksi näissä kengissä pieni kuluma melkeinpä kuuluu asiaan. Muuten aivan täydellinen hankinta: mukava kuin tossu, mutta pieni korko tuo kaipaamaani ryhtiä superrentoon mammalookiin.

20141201-IMG_7853
20141201-IMG_7847
parka/Zoey M, huivi/Beck Söndergaard

Ulkona oli hiukan pakkasta, mutta koska siirryimme autosta suoraan parkkihallin kautta sisätiloihin, pukeuduin jälleen vuorittomaan syysparkaani. Minulla on itseasiassa myös ihanan lämmin uusi talviparka vaunulenkkejä varten, mutta vielä se oli liian kuuma laittaa päälle. Otan siitäkin sitten kuvia kunhan säät viilenevät ja saan sen kunnolla käyttöön. 

(Omaa silmääni ei muuten tippaakaan haittaa takin liepeiden alta näkyvä neuletakki, en sitten tiedä miten paha tyylimoka tämä muiden mielestä on..? Minusta väripilkku on jopa hauska lisä asuun :))

Ja taas on perjantai. Mihin nämä viikot oikein vilahtaa..? Mukavaa viikonloppua joka tapauksessa itse kullekin :)

13 kommenttia:

  1. Kiva asu! Tykkään noista väreistä, vihreää ja fuksiaa. Meinasin sanoa jo edelliseen asukuvaasi (vauvan syntymän jälkeen), että näytät todella hyvin palautuneelta. Näytät freesiltä ja kauniilta! Äitiys pukee sua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos kauniista sanoistasi:)! Freesi ei ole se tunne joka itsellä tällä hetkellä on, mutta sitä kivemmalta kuulostaa kuulla ettei se näy päällepäin. Onnellinen kyllä olen, ehkä se sitten paikkaa unenpuutetta :) Kiitos ihana <3

      Poista
  2. Toi neule on vaan niiiiiin ihana! :-) Eikä mun silmää ainakaan häiritse, että se näkyy sieltä alta, päinvastoin! Parkan alta se näyttää varsin rennolta! Ja toi leikkaus erityisesti sallii sen! Jos se tulis tasaisesti näkyviin, voisi ehkä näyttää hassulta, mutta näin varsin tyylikkäältä! :-)

    Riikka-M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 Sitten me ollaan asiasta samaa mieltä. Neulehan löytyi joskus keväällä Stockan alerekistä, että vink vink penkomaan nyt joulun jälkeen josko siellä sattuisi samanlainen aarre sullekin löytymään! Neule on aivan käsittämättömän ihanan pehmoinen myös päällä.

      Poista
  3. Kiva asu! Mä haaveilen vuorittomasta parkasta (ja parista muustakin jutusta jos rehellisiä ollaan).. Voi kun löytyisi jostain sopuhintaan... Ja toi sun laukku. Oih ja voih. mä niin haluaisin tommosen sopivan pienen yliolan laukun. konjakin värisenä tietty!

    Mä olin myös ihan intsinä aikoinani kun päästiin ekaa kertaa liikenteeseen (oisko ollut jäähallille) nelihenkisenä perheenä. ja voi sitä polleutta kun sai näyttää uutta tulokasta työkavereille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina :) Takki on jo 3-4 vuotta vanha ja ollut tosi paljon käytössä: löytyi aikoinaan Stockan kantistarjouksesta mielestäni ihan kohtuulliseen hintaan. On ollut tosi monikäyttöinen ja helppo: otin hiukan väljän mallin niin tuonne alle mahtuu kerroksia, joten menee monenlaisessa säässä. Ja vyötärönauhan kiristyksen löysäämällä mahtui juuri ja juuri päälle myös koko raskausajan, onneksi oli toivomani leuto syksy ;D

      Mua on myös pyydelty yliopistolle vauvan kanssa "näytille": pyörähdetään siellä sitten heti ensi vuoden puolella :)

      Poista
    2. Niin ja tuosta laukusta piti vielä sanoa että oma laukkuni on äidin vanha: en oikein muista enää antoiko äiti tämän minulle vai jäikö se minulle ikuisuuslainaan (sori äiti, enää en ainakaan tästä luovu ;)), mutta tykkään siitä ihan hurjan paljon. Just sopivan kokoinen semmoisiin menoihin, joissa edes minä en kanna koko omaisuutta mukanani (niin kuin yleensä...). Ehkä jostain kirppikseltä voisi löytyä saman tyylinen..? Tällainen konjakki nahka vanhenee tosi kauniisti, siksi tykkään siitä itse. Ja tuntuu että väri sopii kaiken kanssa.

      Poista
  4. Näytät todella hyvältä ja hehkeältä! Ja uskomatonta, että mahduit jo omiin farkkuihin, paljonkos teidän kirpulla onkaan ikää nyt? Tuo neuletakki on edelleenkin vaan niin tyrmäävän hieno ja nuo kengät myöskin. Ihanaa vkloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi <3 Erityisen hehkeältä ei tosiaan tunnu, mutta tosi kiva kuulla että nuhjuisuus ei näy päällepäin. Kirppu on tänään 1 kk ja 1 päivän ikäinen :) Ihanaa viikonloppua myös teille sinne!

      Poista
    2. Laskeskelin tuossa, että mahduin omiin farkkuihini kun poitsu oli 2 kk ja olin tosi yllättynyt siitä. Oot kyllä palautunut supervauhtia, nyt vaan muistat syödä oikein paljon, nimittäin imetys saattaa viedä salakavalasti jopa liikaakin kiloja. Nauttikaa arjesta siellä!

      Poista
    3. Olen kyllä yrittänyt kiinnittää erityistä huomiota syömiseen (vaikka välillä kyllä huomaan että hiukan unohtuu), kiitos kuitenkin huolenpidosta <3

      Poista
  5. Ihanasti pukee sinua tuo neuleen raikas väri, ihan kuin sinulle tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joskus tämmöinen mustaan ja harmaaseen pukeutuvakin löytää sellaisen värin, joka tuntuu omalta. Ja tämä on juuri sellainen! Vähän kaupassa jännäilin tämmöisen hiukan arvokkaamman hankinnan tekemistä ei-perusvärissä, mutta onneksi uskalsin: nappiin meni omastakin mielestä :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!