maanantai 23. helmikuuta 2015

Onnistuneen viikonlopun resepti...

: paljon ystäviä, hyvää ruokaa ja kivaa tekemistä. Ja juuri sellainen viikonloppu meillä on takana: löysimme perheenä jotenkin ihanteellisen rytmin ja vaikka usein stressaamme tiiviistä ohjelmasta, oli meininki viime viikonloppuna ihanan leppoisa. Vaikka meillä oli "vieraita" (eli ystäviä kylässä, outo tuo "tulla vieraita" -sanonta...) sekä perjantaina että sunnuntaina, kyläilimme itse siinä välissä lauantaina ja sunnuntaina oli lisäksi eka vauvauintikerta.

20150221-IMG_8404
20150221-IMG_8406
Ehdimme nauraa paljon, jutella paljon ja herkutella paljon. Nauttia olosuhteet huomioon ottaen hämmästyttävän leppoisaa herkkuaamiaista paremmin katettuna ihan vain perheen kesken, pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä joku kutsui meidän rakkaita tasmanian tuholaisia rauhallisiksi (!) ja ensimmäistä kertaa varmaan ikinä oltiin oikeasti valmiita tarjoilujen ja kattauksen suhteen kun vieraat saapui (yleensä molemmat on vielä vaiheessa). Go me :D!!!

20150223-IMG_8441
Kumpikaan meistä ei hermostunut vaikka oltiin vauvauinnista vähän myöhässä (minun syyni, tietenkin, mutta mies ylläpiti hyvää ilmapiiriä vaikka itseä harmitti julmetusti > lopputuloksena hyvä syke koko reissun ajan). Koko vauvauintihomma oli oman mukavuusalueeni ulkopuolella (ei se uiminen, mutta vaatteenvaihdot ja pesut ym. vauvan kanssa jännitti), mutta onnistumisen tunne oli hieno kun kaikki meni hyvin. Ja ennen kaikkea vauva nautti silminnähden uimisesta :)

Meno ja meininki on jatkunut tänään päiväkahvi- ja pannarinsyöntiseuran merkeissä. Samoissa hyvissä fiiliksissä kuitenkin mennään kohti uutta viikkoa: ollaan ehkä hiukan paremmin taas sopeuduttu beben uuteen rytmiin ja elämä soljuu sitä myötä paljon rennommin :)

Mitäs teidän viikonloppuihin on kuulunut :)?

2 kommenttia:

  1. Mä olen niin samaa mieltä tuosta "tulla vieraita" -sanonnasta, se on niin outo! En käytä koskaan...

    Ihanan kuuloinen viikonloppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan myös alkaneeni vältellä sanontaa, kun olen tarkemmin ruvennut miettimään sen kirjaimellista merkitystä. Ei kai me nyt vieraita ihmisiä meille päästetä ;D

      Oli poikkeuksellisen mukava viikonloppu, vaikka ei tehtykään mitään poikkeuksellista :) Kaikkea sellaista tavallisen ihanaa.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!