maanantai 7. syyskuuta 2015

Babyshower

20150824-IMG_0034

Viime viikolla olen kokenut erityisen suuria vaikeuksia keskittyä elämän kevyisiin puoliin; huomasin vahingossa sukeltaneeni jonkinlaiseen mustaan aukkoon sekä Euroopassa vallitsevan kaoottisen tilanteen että aivan erityisesti monien ihmisten reaktioiden takia. Olen pyrkinyt kanavoimaan ahdistukseni niihin pieniin tekoihin joihin itse pystyn, mutta silti koko viime viikko meni useista superkivoistakin jutuista huolimatta jotenkin "ohi". Tällaisina aikoina tarvitsen tätä blogia kuitenkin entistäkin enemmän, juuri tällaisena kaiken kauniin ja kevyen paikkana. Tämä alustus siksi, että tuntuu pakolliselta jotenkin viitata myös ajankohtaisiin asioihin. Nyt minun on kuitenkin pakko repiä itseni takaisin arkeen, jotta saan asioita tehtyä. Ja jotta en unohda elää omaa elämääni, josta olen kaikkine puutteineenkin kiitollisempi nyt kuin ehkä koskaan. Siksi jatkan siitä, mistä piti jatkaa jo viikko sitten. Sillä onko mitään ihanampaa kuin vauvakutsut?

Käväisin tosiaan pari viikkoa sitten päiväseltään Helsingissä. Ohjelmassa oli ystävien kanssa hengailua, ystävän uuden kodin katsastamista ja yllärinä ystävälle järjestetyt minibabyshowerit :D Kyseinen ystävä kielsi kauhuissaan järjestämästä mitään, mutta ihan en uskonut. Sen sijaan kokoonnuttiin ihan vain pikkuporukalla, laitettiin vähän pöytää tavallista koreammaksi, annettiin pieni lahja ja skipattiin kaikki aiheeseen liittyvät leikit ja muu hössötys.

20150824-IMG_0032
Yllätys onnistui ja tuleva äiti oli yllätyksestään iloinen. Itse alan olla aikamoisessa vauvamoodissa muutenkin: bebelle syntyi pari viikkoa sitten ensimmäinen serkku, jota käytiin jo koko perheen voimin ihastelemassa. Miten voikin unohtua niin nopeasti, kuinka pieni on aivan vastasyntynyt vauva <3 Lähikuukausille odotellaan vauvauutisia lisäksi kahteen ystäväperheeseen ja vielä tuli raskausuutisiakin kaiken tämän päälle.

20150824-IMG_0046
Olenpa ehtinyt tehdä muutaman vaate- ja meikkihankinnan, pitkästä aikaa sellaisia blogiesittelykelpoisia ;) Yritän saada niistä kuvia ilmoille tässä seuraavaksi.

Mitä teidän syksyynne kuuluu :)?

2 kommenttia:

Kiitos kun jätit kommentin:)!