perjantai 9. syyskuuta 2016

Nyhtökauraa

Viikonlopun kunniaksi ruokajuttuja. Meillä on miehen kanssa jo jonkin aikaa ollut tavoitteena hiukan vähentää lihansyöntiä: omat syyni ovat sekä eettiset että terveydelliset. Lisäksi pyrimme hankkimaan ostamamme lihan luomuna ja suoraan tuottajalta REKO -ringin kautta (joskaan esimerkiksi kanaa ei ainakaan paikallisissa ringeissä myydä). Kesällä rekoilusta päästiin lipsumaan, koska aikataulut eivät vain osuneet yksiin jakojen kanssa. Nyt syksyn tullen on tarkoitus palata ruotuun senkin suhteen.

nyhtökaurapita
Lihansyönnin vähentäminen on tähän asti tapahtunut kokkailemalla välillä kasvisruokia, mutta ns. lihankorvikkeita emme olleet vielä kokeilleet. Viikko sitten onnistuimme vihdoin osumaan paikalliseen ruokakauppaan yhtä aikaa nyhtökauran kanssa: kiinnostus testaukseen on itänyt jo pidemmän aikaa, mutta vaikka tiesimme nyhtistä olevan paikallisessa valikoimassa, emme olleet normaaleilla kauppareissuilla tätä ennen onnistuneet sitä ostamaan.

pulledoats
Aloitimme nyhtökauran testailun kokeilemalla nyhtökaurapitaleivän reseptiä nyhtökauran valmistajan gold & greenin sivuilta (klik!) ja vegepäivän sivuilta cashewpesto-nyhtispastan (klik!) ohjetta. Ja ai NAM miten hyvää! Molemmat ruokalajit jatkoon molempien meidän perheen aikuisten mielestä (ipana ei ollut pitaleivästä innoissaan, mutta pasta upposi häneenkin ;)).

nyhtökaurapestopasta
Nyhtökaurassa on omasta mielestäni hiukan epämiellyttävä ominaistuoksu (mies ei kyllä haistanut mitään, joten ongelma voi myös olla minun nenässäni), mutta makua se ei haitannut. Erityisesti pasta oli minusta aivan poskettoman hyvää (vaikka meidän "lisäkesalaatti" olikin taas mallia "laiska kokki":D)! 

Pitaleipänyhtiksemme eroaa ohjeesta sen verran, että unohdin ostaa rucolaa joten sitä ei meidän versiossamme ollut ja tuoretta minttua ei kaupasta löytynyt, joten käytin ripauksen kuivattua. Myös pitaleipänyhtis siis maistui meille, mutta muutaman parannusehdotuksenkin seuraavalle testikierrokselle keksimme: 
- Itse tehty pitaleipä: nyt käytimme laiskuuttamme Pirkan valmiita ja vaikka ne eivät olleet pahoja, eivät ne rehellisyyden nimissä toisaalta maistuneet kovin paljon miltään  
- TAI pohdimme lisäksi, että pitaleivän täytteet saattaisivat toimia erinomaisesti myös ruisleivän päällä, mikä olisi muutenkin toki terveellisempi vaihtoehto. 
- Ranut! Jotenkin tuo annos olisi huutanut ranskalaisia viereensä (peruna tai bataattisellaisia). En tiedä johtuiko himotus kyytipoikana nautitusta cokiksesta vai pitaleivästä, mutta elämys olisi luullakseni vielä täydellistynyt ranskalaisista ;)

Nyhtökaurahan on käyttövalmista myös sellaisenaan ja molemmissa ohjeissa valmistus tapahtuu pyöräyttämällä nyhtis muutaman minuutin ajan öljytilkassa pannulla. Kummankin ruuan valmistukseen kului ehkä vartti, eli ainesten pilkkomiseen, kastikkeiden tekoon ja pastan kiehumiseen kulunut aika. Todellista arjen pikaruokaa siis ja helppoa kuin mikä!

Jos onnistutte nyhtökauraa käsiinne saamaan, niin lämpimästi suosittelen kokeilemaan :) 

Joko olette testailleet nyhtökauraa? Ja tietenkin nyt himottaisi kuulla ne teidän lempparireseptinne :)?

Hauskaa viikonloppua kaikille: syökää hyvin ja rentoutukaa :)


2 kommenttia:

  1. Mä olen testannut, oli ihan sairaan hyvää - sellaista pastaa johon tuli aurinkokuivattuja tomaatteja ja tomaattikastiketta. Tosi terveellistä ja hyvää, en kylläkään itse kokannut sitä. Harmi vain kun tuon saatavuus on niin huono, meillä päin myydään yleensä viikon satsi vajaassa tunnissa, eli pitäisi olla lauantaiaamuna klo 8 kaupassa, jos mielii saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmmm, kuulostaa herkulliselta! Ne menee kyllä täälläkin tosi vilkkaasti: ollaan viime aikoina tilattu ruuat kotiin kun paikallisessa K-kaupassa alkoi sellainen palvelu ja kokeilumielessä aina laitettu nyhtistäkin listaan. Useimmiten se on tietysti ollut loppu, mutta viimeksi meinasi ihan mennä pasmat sekaisin kun sitä sit saatiinkin yllättäen ;D

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!