lauantai 29. lokakuuta 2016

Syyspuuhia

Torstaina sain viimein eteenpäin yhden kiireisenä työstämäni graduun liittyvän osion ja työprojektitkin sille mallille, että seuraavaksi pallo on palautumassa minulle vasta alkuviikosta. Hommaa toki riittäisi aina, mutta koska juuri nyt ei ole aivan pakko tehdä mitään, varastin hävyttömästi koko viikonlopun laiskottelulle. 

Perjantaisin olen usein tytön kanssa kotona (hän on hoidossa vain 16 päivää kuukaudessa, eli joka viikko on ainakin yksi kotipäivä), niin myös eilen. Sateisen ankean päivän kunniaksi teimme tytön ihka ensimmäisen vierailun kirjastoon ja mukaan tarttui mukava kasa uutta luettavaa. Illemmalla onnistuttiin löytämään lyhyt sateeton hetki, jonka käytimme haravoimalla. Tai no, toinen meistä haravoi ja toinen lähinnä testaili uusia kettukurahousujaan istumalla niissä toisen haravoimissa lehtikasoissa :D

Kurahousut
Lähdimme syksyyn yksillä kurakamppeilla, joilla onkin pärjätty ihan hyvin tuomalla ne aina viikonlopuksi kotiin. Nyt roudaamisesta voidaan kuitenkin luopua: toiset saappaat bebe sai pikkuserkultaan jo jokin aika sitten, enkä viime viikolla enää millään malttanut jättää näitä supersuloisia kettukuriksia kauppaan <3

Tänään haimme papan mukaan ja retkeilimme tytön kanssa Poriin Puuvillan synttärihulinoita katsomaan (ovat muuten saman ikäisiä, kauppakeskus ja typy ;)). Haimme ilmapallon, söimme lounasta ja ihmettelimme synttärimaskotteina olleita sammakoita. Jotain pientä löysin hyvästä tarjouksesta pukinkonttiinkin jo odottamaan. Illalla tehtiin vielä kävelylenkki mitä ihanimmassa ilta-auringossa: toivottavasti kaunis sää jatkuu vielä huomisenkin kun ollaan taas koko perhe kotosalla. Ne lehtikasat edistyvät hiukan nopeammin, jos joku ei koko ajan levitä sitä mukaa kun itse haravoi ;)

Halloweenia emme ole juhlineet: jotenkin viime viikot ovat olleet niin kiireisiä, että koristeleminen jäi aikeeksi. Typyn hoidosta tosin on vasta ensi perjantaina jokin teemaan sopiva juttu: pitääkin vielä varmistaa pukukoodi... mielestäni halloween on kuitenkin hyvin tervetullut piristys synkän syksyn keskelle, ja hiukan harmittaa etten tullut panostaneeksi koristeluun tänä vuonna lainkaan. Joka vuosi tähän aikaan muistelen neljän vuoden takaisia eeppisiä halloween -pippaloita (kuvat täällä) ja tänään mietimmekin juhlien järjestäjän kanssa, että koskahan seuraavaksi. Ottaen huomioon ystäväpiiriimme vuorotellen syntyneet lapset, päädyimme siihen että kattellaan sitten joskus 18 vuoden kuluttua :D

Ensi viikolla kriiseilen ipanan potentiaalisen naamiaisasun lisäksi vieläkin enemmän omaa asuani, sillä olen menossa Zubi's Cornerin ihanan Suvin kanssa Inspiration Blog Awards -tapahtumaan. Olen aivan superinnoissani, mutta mitä ihmettä sinne puetaan päälle.... onhan tässä vielä koko viikko aikaa... :D

Stay tuned, ihanaa viikonlopun jatkoa <3

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mysig

En tarkalleen muista milloin viikonlopun kohokohta lakkasi olemasta aamuun asti tanssittu baari-ilta: niitä nimittäin rakastin nuoruudessani. Nykyisin parasta mitä tiedän on rento ilta hyvässä seurassa ja mieluiten vielä hyvän ruuan kera -tässä taloudessa niiden kyljessä nautitaan useimmiten myös erilaisista lautapeleistä.

lautapelit
Tämän kirpeän syyslauantain kruunasi aivan ex tempore -järjestetty illanistujainen. Nopeasti kaupasta haalitut naposteluherkut toimivat, kellarista löytynyt Amarone maistui juuston kanssa täydelliseltä ja lapsikin malttoi touhukkaan päivän päätteeksi nukahtaa kyläilijöistä huolimatta, joten me aikuiset saimme rauhassa jahdata Draculaa ympäri 1800 -luvun Eurooppaa.

husky
Tämä päivä on jatkunut samoissa tunnelmissa: sopivassa suhteessa laiskaa loikoilua ja pikkuisen syyspuuhia kirpakassa ulkoilmassa. 

Tästä kelpaa jatkaa kohti uutta viikkoa :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Hiukset

Päivät ovat taas kuluneet nenä kiinni tietokoneessa, erilaisissa palavereissa tai sitten yhden pienen tytön touhuja seuraten. Päivät ovat pitkiä (mutta antoisia!), eikä valoisaan aikaan kuvaamisesta voi tällä hetkellä kuin haaveilla. Erään pitkän päivän päätteeksi otin viimein kuvia näistä uusista hiuksista: tämä oli ainoa jota ei photobompannut lapsi tai koira :D 

MainioPencil
Reilusti vaalea olen kyllä ollut ennenkin, mutta tälläistä kylmää sävyä en ole aiemmin kokeillut. Ja tykkään ihan hirveästi, minusta tosi raikas vaihteeksi! Toiveena oli sävy ihan sinertävään asti ja oikeassa valossa joukossa löytyy melkein sellainen Frozen -henkinen sinertävä raita ;) Hankkimaani laventeli -väriä en vielä ole tohtinyt testailla, mutta tarkoitus on kyllä, ihan lähiaikoina. 

Muuten: tässä ja edellisessä kuvassa minulla on molemmissa Essien Gel Couture -kynsilakkaa (sävynä "model clicks"), jota olen testaillut. Erona tavalliseen on lähinnä erityinen "geelipäällyslakka", jota värillisen geelilakan päälle levitetään. (Eikä aluslakkaa käytetä.) Olen tästä vähän kahta mieltä. Lakka on siis todella hyvä: levittyy erinomaisesti, peittää hyvin ja lopputulos on kauniin kiiltävä. Se myös kuivuu nopeasti (mitä hiukan jännäsin pikakuivattajaan viime vuodet tottuneena). Mutta nämä kaikki ominaisuudet löytyvät myös kaikista Essien ns. tavallisista lakoista. Kynsilakan kesto on se ominaisuus, jolla tätä markkinoidaan ja jonka vuoksi itsekin halusin kokeilla. Kulutan sormistani kynsilakat rumiksi ihan uskomattoman nopeasti: ehdottomasti parhaaksi testaamani Essie on tip top -siisti ehkä 2-3 päivää ja pakko vaihtaa -tilassa viikon sisällä (en paljon jaksa paikkailla, koska aivan yhtä siisti se ei ole kuin uusi ja mielestäni aikaa menee lähes yhtä kauan kuin kokonaan uusiin). Tämä kestää uudenveroisena 3-4 päivää, joten ero ei ole huima. Aavistuksen tavallista lakkaa parempi tämä silti on, sillä vaikka kärjet kuluisivat, ei lakka lähde kovinkaan herkästi lohkeamaan laajemmalta alueelta, vain jos reuna tarttuu oikein kunnolla johonkin. En silti ole ihan varma "kannattiko" uuden päällyslakan osto. Nykyinen tulee varmasti käytettyä loppuun ja koske se nyt on olemassa, voi olla että hankin jonkun toisenkin värin myös geelivärilakkaa. Mitään tajunnanräjäyttävää tämä ei kuitenkaan ainakaan omassa käytössäni ole.

Tällä hetkellä googlettelen koristeluideoita erään merkkihenkilön 2 -vuotissynttäreitä ajatellen (miten hän VOI olla jo niin vanha, minun vauvani..?) ja juhlamekkoja: olen saanut kutsun eräisiin aika kivoihin pippaloihin, joista lisää hiukan myöhemmin. Kaikenlaista siis kuhisee taustalla: kiitos kun  edelleen pysytte kärsivällisinä tämän olemattoman postaustahdin suhteen.

Toivottavasti viikonloppu on ollut rentouttava myös ruudun sillä puolen, palaillaan :)!

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Elämä risaiseksi

No nyt on kuulkaas, elämä risaiseksi :D Arvatkaas mitä nää mun uudet tukkätökötit tarkoittaa..?

20161005-IMG_6187
FudgeCleanBlondeColorMaskPaint
20161005-IMG_6195


Fudgen Clean Blonde -hopeashampoo ja -hoitoaine sekä Color Maskin Laventelinvärinen Paint -väri.

Näin villeissä tukkasfääreissä ei ole vielä koskaan ennen mentykään :D Because, why not?

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Design from Finland

Pahoittelen että edelliset uutiset jäivät tällä lailla roikkumaan, mutta hyviin uutisiin liittyvät hommat pyyhkäisivät heti mukaansa. Fiilikset ovat yhä pääasiassa samat kuin postauksen aikana, joskin joka toinen hetki olen kauhusta kankeana, että mihin kaikkeen onkaan tullut päädyttyä. Toisinaan on vaarallista saada sitä mitä toivoo :D

Pencil-leggarit
Mutta asia kerrallaan: lupailin jo aiemmin useammin asukuvia, joten tässä vihdoin yksi sellainen! Edustan tällä kertaa kokonaan kotimaisissa (tai no: kotimaisissa merkeissä, vaatteet eivät suunnittelua lukuun ottamatta ikävä kyllä ole kotimaisia): Noshin mekko, Mainion legginsit (näiden saaminen vaati hiukan salapoliisityötä ja yhden ystävän apua, mutta onnistuin kuin onnistuinkin hankkimaan nämä i-h-a-n-a-t Pencil -kuosiset leggarit itselleni ja bebelle), MoiMoin kaulakoru, Studio Bilbaon korvikset ja kummitädin kutomat villasukat <3

Ja ainiin: tämä taitaa olla myös ensimmäinen kunnollinen kuva täällä blogin puolella uusissa silmälaseissani :) Mitäs tykkäätte? 

MoiMoi
Rääppiäiset
Anoppi kyläili meillä tänään: tarjolla oli meille jääneitä rääppiäisherkkuja isäni 60 -v kemuista, jotka järjestin hänelle yllätyksenä lauantaina. Juhlat onnistuivat (sankari ei ollut osannut epäillä mitään) ja kämppäkin on taas juhlien jäljiltä siivottu, eli uusi viikko voi tulla.

Ensi viikolla hommat jatkuvat: yksi iloinen uutinen johon viimeksi viittasin, oli toimeksianto gradulleni. Aihe on nyt hyväksytty myös ohjaajan toimesta ja suunnitelma gradun toteuttamiseksi aika selkeä -nyt se pitää enää "vain"... no, kirjoittaa :D Samaan aikaan taustalla valmistellaan erästä suurta projektia, johon palaan tarkemmin heti kun se on julkaisukunnossa. Töitä siis tosiaan riittää niin paljon kuin vaan ehtii tehdä, mutta toisaalta olen niistä niin innoissani, että en oikein muuta malttaisi tehdäkään. 

Innolla siis uuteen viikkoon, toivottavasti tekin :)!