Jouluisissa tunnelmissa jatketaan, toivepostauksen merkeissä. Kuvituksena eilisen ystäväporukan joulunvietosta lahjat "kuusen" alla :)
Sain lukijatoiveen koskien tässä postauksessa esiintyneiden Serinakakkujen reseptiä. Vihdoin sain pyydettyä ohjeen äidiltäni, joten here comes :)
Serinakakut
(puolikkaasta määrästä aineita tulee jo aika paljon, lähes 4
pellillistä muoteilla otettuja "kakkuja")
200g fariinisokeria
375g voita
1 tl hirvensarvensuolaa tai 2 tl leivinjauhetta
1 muna
1 tl vaniljasokeria
½ kg vehnäjauhoja (= n. 8 dl)
päällinen
(voitele munalla)
hieno sokeri
mantelirouhe
Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi, samoin voi. Seokset
yhdistetään, mausteet lisätään, viimeiseksi jauhot.
Taikinasta muodostetaan pieniä palloja, jotka litistetään
tai (kuten me) kaulitaan ja otetaan muotilla piparit.
Voidellaan kakut munalla ja ripotellaan päälle sokeri ja manteli (joka kuva kakkusista unohtui...).
Uuni 200 astetta ja n. 7 min (kunnes kakkuset ovat kauniin,
mutta ei liian!, ruskeat).
Kukaan omista tutuistani ei tunnu kuulleen näistä Serinakakuista, joten innostuin googlailemaan. Google löysi muutaman reseptin, joissa selvästi on kyse samasta leivonnaisesta, vaikka ainesosat ovatkin niissä hiukan eri suhteessa kuin tässä meidän ohjeessa. Kyllä näitä siis joku muukin tekee kuin me ;)
Meidän resepti on kirjasta ”Keittotaito” vuodelta 1934 ja alun perin äidinäidinäidin meidän suvun repertuaariin tuoma. Kakkuset ovat kuuluneet sekä äitini jouluun lapsesta saakka, että aina myös minun jouluuni :)
Kiitos reseptistä, pitää kokeilla joulun jälkeen.
VastaaPoistaSuosittelen, nämä maistuvat juuri niin hyviltä kuin fariinisokeri- ja voimäärän perusteella voisi olettaakin ;)
PoistaKiitos tästä, toit lämpimiä muistoja mieleeni! Nyt jo edesmennyt äitini leipoi näitä ollessani lapsi, enpä ole tähän reseptiin sen jälkeen törmännyt ja aivan olin unohtanut koko Serinakakkujen olemassaolon. Jo tuo leivonnaisen nimi toi niin nostalgisen olon. Muistaakseni äitinikin kaulitsi taikinan ja otti muotilla pikkuleipiä
VastaaPoistaFariinisokerin makuista Uutta Vuotta!
terveisin Sirkku
Voi kiitos Sirkku, olipa mukavaa että tästä oli jollekin iloa tälläkin tavalla! Leivottiin näitä lisääkin ennen joulua ja kyllä: aikeena on makustella näitä myös Uutena vuotena :) Hyvää Uutta vuotta sinulle!
PoistaIhana, että kerrot reseptin lähteen - vuodelta 1934! Tämä on sen iän viuoksi oikea löytö.
VastaaPoistaMinä olen saanut Serinakakkuja ensimmäisen kerran lapsena vuonna 1970 ja ne jäivät heti muistoon. Aikuisena rupesin tekemään niitä itse. Muistaakseni ne oli koristeltu vain mantelirouheella, itse teen niin, koska makeutta riittää jo taikinassa.
Mummolta jäi noita vanhoja keittokirjoja, ne on kyllä suloisia vanhoine mittayksikköineen jne. On muuten totta, että varmaan pelkkä mantelirouhekin riittäisi: minä olen laittanut sokeria kun äitikin on, joka varmaan on oppinut saman omalta äidiltään ja niin edelleen :)
Poista