lauantai 7. tammikuuta 2017

Tiitiäinen & Tyllerö

Viikko (virallista) yrittäjän arkea takana ja h -hetki lähestyy. En oikein osaa päättää olenko enemmän innoissani vai kauhuissani :D

Äitijohtaja

Kuvassa kalenterini lisäksi aiheeseen sopiva joululahja ystävältäni. (Wonderwoman -paita ei kylläkään kuulunut pakettiin...)

Siitä alkaa olla kohta 9 kuukautta kun istuimme silloisen satunnaisen opiskelukaverini, nykyisen yhtiökumppanini kanssa viime toukokuun lopulla lounaalla erään tentin jälkeen. Minä olin juuri saanut tietää graduni toimeksiantajaksi lupautuneen yrityksen sittenkin peruvan koko homman aivan viime tipassa ja opiskelukaverinikin tuskaili omien suunnitelmiensa kanssa. Keskustelu ajautui  syvemmälle tulevaisuudensuunnitelmiin ja lopulta yrittäjyyteen. Me molemmat kerroimme pohtineemme jo pidemmän aikaa yrittäjäksi ryhtymistä. Ja aivan yhtäkkiä, kesken tavanomaisen huolettomasti edenneen keskustelun, minulle tuli sellainen tunne, että minun pitäisi kertoa eräästä päässäni jo jonkin aikaa muhineesta ajatuksesta. Emme tunteneet tämän opiskelukaverini kanssa mitenkään erityisen hyvin, oikeastaan juuri ollenkaan, mutta tiedätttekö sen tunteen, kun intuitio iskee? Kun tulee se olo, että tässä on jotain erilaista? Muistan miten sydämeni pamppaili, kun yritin puolihuolimattomasti kertoa pohtineeni erästä liikeideaa: lasten lifestyle -liikettä, jossa yhdistyisi moderni, skandinaavinen lasten sisustus ja kotimaiset lastenvaatteet, sekä käytettyjen lastenvaatteiden myynti. Ja tiedättekö sen  tunteen, kun toinen ihminen on välittömästi samalla aaltopituudella? Ideat alkoivat sinkoilla heti ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tuosta kohtalon lounaasta se siis alkoi ja helmikuussa (reilun kuukauden kuluttua, jaiks!) avaamme Porin kauppakeskus IsoKarhuun Tiitiäinen & Tyllerö - nimisen lasten lifestyle -liikkeen. Meille tulee myyntiin lastenhuoneen sisustustarvikkeita, lasten tarvikkeita sekä (alkuun hyvin rajoitettu valikoima) kotimaisia lastenvaatemerkkejä. Lisäksi tarjoamme Porissa täysin uudenlaista käytettyjen lastenvaatteiden myyntipalvelua. Verkkokauppa aukeaa myös, toivon mukaan jo hiukan kivijalkaa ennen. Käykää kurkkimassa:

http://tiitiainenjatyllero.fi

https://www.facebook.com/tiitiainenjatyllero/

ig: @tiitiainentyllero

Liiketilan remontti alkaa tammikuun lopulla ja ovet on tarkoitus saada auki viikolla 7. Iiiik, siitä tulee niin hieno! En meinaa millään pysyä nahoissani!!!!!


---------------------

Tiitiäinen & Tyllerö on tehty unelmista, päättäväisyydestä, inspiraatiosta, lasten naurusta, sitruunalimonadista, ja kaikesta kauniista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!