tiistai 31. joulukuuta 2013

Vanhan vuoden päätteeksi 10 asiaa minusta

Sain jo muutama viikko sitten Zubi's cornerin Suvilta haasteen kertoa itsestäni 10 asiaa. Joulukiireet osuivat väliin, mutta ennätin kuitenkin haasteen pariin vielä vanhan vuoden puolella ;) Kuvituksena asuja vuoden varrelta, jonkinlaisessa kronologisessa järjestyksessä. Raidat ja farkut ovat ainakin olleet suosiossani, näköjään...

1
1. Mikä on sinussa parasta?

Tällaiset jutut tietää parhaiten joku muu. Ja koska aivan sattumalta, yhteen työprojektiin liittyen, pyysin jokunen aika sitten sekä miestäni että äitiäni kuvailemaan minua kolmella sanalla, saankin tähän kaksi ulkopuolista (joskin tuskin kovin puolueetonta...) mielipidettä. Miehen mukaan olen: iloinen, aikaansaava ja määrätietoinen. Äidin mukaan: tunnollinen, tarkka ja innovatiivinen/oma-aloitteinen. 

Omasta mielestäni parhaisiin puoliini kuuluu rehellisyys, tinkimättömyys ja reiluus. Näitä pyrin toteuttamaan kaikilla elämäni osa-alueilla ystävyyssuhteista työelämään ja kaikkeen kanssakäymiseen.

2. Mikä sai sinut bloggaamaan?

Tästä olen kirjoittanut muutaman kerran ennenkin. Idea lähti alunperin, kun löysin blogimaailmaan uudelleen joskus vuoden 2010 loppupuolella. Huomasin itse inspiroituvani valtavasti muiden, näennäisesti hyvinkin arkisista, jutuista ja aloin pohtia, josko itsekin voisin inspiroida muita. Lisäksi halusin pysähtyä pohtimaan paremmin oman arkeni pieniä iloja -ja tämä onkin mielestäni yksi bloggaamisen parhaista puolista! Omaakin elämäänsä tulee tarkasteltua vähän uudesta näkökulmasta. Kolmas syy on valokuvaus, josta olen aina ollut kiinnostunut, mutta josta on vasta blogin myötä kehittynyt harrastus. 

3. Kahvi vai tee?

Tilanteesta riippuen. Kahvi ja jokin makea herkku on aivan lyömätön yhdistelmä, samoin kahvi viimeistelee hyvän aterian täydelliseksi. Toisaalta etenkin ilta-aikaan hyvä, maustettu tee voi olla maailman paras juttu.

4. Mikä saa sinut innostumaan ja inspiroitumaan?

Voi, vaikka miten moni asia! Kiihdyn nollasta sataan aika nopeasti ja olen kiinnostunut valtavan monista asioista. Inspiraatio lähtee siis vaikka mistä alkaen pinnallisemmin blogeista, lehdistä ja muotijutuista kulkien matkailun ja vieraiden kulttuurien sekä työhaasteiden kautta erilaisiin yhteiskunnallisiin asioihin. Viimeksi mainitun puolen pidän tarkoituksella erossa täältä blogista, mutta paljastettakoon, että "live -minä" on kiinnostunut politiikasta ja keskustelee mielellään (ja tulisieluisesti!) erilaisista yhteiskunnallisiin epäkohtiin liittyvistä asioista.

5. Bravuurisi keittiössä?

Olen aika hyvä tekemään erilaisia salaatteja. Minulla ei ole hirveän hyvää ruuanlaittomielikuvitusta, joten kokkailen pääasiassa resepteistä. Esimerkiksi tekemäni avokadopasta on kyllä aivan törkeän hyvää :)

2
6. Mikä vuodenaika olisit ja miksi?

Kevät. Valoisa ja innostava, mutta hiukan kirpeämpi kuitenkin kuin kesä ;)

7. Tärkein elämänohjeesi?

Katua ennemmin tehtyjä kuin tekemättömiä asioita. Siis Carpe Diem, Memento Vivere, Hakuna Matata -henkeen. Olla itse vastuussa omasta onnellisuudestaan ja pyrkiä tekemään vain sellaisia ratkaisuja, joista voi olla ylpeä ja joiden takana voi seistä kaikissa tilanteissa. Ja mukavuusalueen ulkopuolella säännöllisesti vieraillen! Kohtele muita niinkuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

8. Milloin ja miten viimeksi hemmottelit itseäsi?

Yritän hemmotella itseäni hiukan joka päivä. Urheilemalla, juomalla hyvän kupin kahvia, löhöämällä sohvalla... rakastan kampaajalla, kosmetologilla jne käyntiä, mutta sitä tulee tehtyä aika harvoin. Juuri nyt minulla olisi kyllä yksi kauneushoitolalahjakortti käyttämättä, kun en ole osannut päättää mihin ihanuuteen sen malttaisi uhrata...

9. Lempilastenlaulusi?

Hmmmm..? Näitä ei nyt kauheasti tule mieleen, kun ei ole omia lapsia. Piippolan vaarissa on jotain hauskaa ja vauhdikasta, sanotaan vaikka se ;)

10. Mikä on parasta elämässäsi tällä hetkellä?

Perhe. Muuton myötä monet rakkaat ystävät asuvat kauempana ja näen heitä harvemmin (ja on ikävä <3 tiedätte kyllä keitä olette!), mutta toisaalta sain tavallaan takaisin aivan uskomattoman tukevan ja läheisen verkoston perhettä ja sukulaisia. Ja tänne aikanaan jääneitä ystäviä (joita kyllä edelleen näen  aivan liian harvoin! Tekin tiedätte keitä olette: taidan tehdä uudenvuodenlupauksen tavata ystäviäni enemmän!).

3

En tällä kertaa osoita haastetta eteenpäin erityisesti kellekään, mutta toivon että jos et ole vielä tätä tehnyt, niin nappaat sen itsellesi ja käyt linkkaamassa tänne. Mitäs tuumitte "paljastuksista", tuliko yllätyksiä :)?

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille onnea ja iloa vuoteen 2014!

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia

Hei, terveisiä joulusta :) Häivyin näköjään vahingossa joulutauolle ennen kuin ehdin toivotella teille hyvää sellaista -toivottavasti se on sellainen ollut kuitenkin! Minulla ainakin on. Hyvin sosiaalinen myös. Jouluaattona toteutui pitkäaikainen haaveemme pysyä aattona paikallaan ja saada sekä oma että miehen perhe meille syömään:  meitä oli 11 ihmistä ja 3 koiraa. Oli aivan mahtavan hauska ilta, kiitos kaikille! Ensimmäinen jouluni "emäntänä" sujui mielestäni aika hyvin, kiitos äitini ja anoppini järjestelyavun. Ja nyyttäriperiaatteella toteutetun tarjoilun. Perhe <3

IMG_3674
IMG_3683
Joulupäivää vietimme perinteisesti isovanhempieni luona yhdessä koko suvun kanssa. Jatkoille siirryimme serkkuporukassa meille pelaamaan Aliasta ja Trivial Pursuitia -myöskin perinne niin pitkältä ajalta kuin oma muistini yltää. Nyt vain tapahtui sukupolvenvaihdos ja mukana olimme vain me "nuorison" edustajat. Pelaaminen oli silti yhtä tiukkaa kuin aina ;)

IMG_3710
IMG_3707
IMG_3702
IMG_3721
IMG_3733
Ah, mukava jouluähky saavutettu ja vietetty aikaa ihan maailman parhaiden sukulaisten kanssa. JA, toisin kuin viitenä viime vuonna, tänään minun EI tarvitse lähteä Helsinkiin töitä varten, vaan saan käpertyä joululahjakirjan kanssa sohvannurkkaan. Ihan parasta. Tänään en tee yhtään mitään.

Huomiseksi harkitsen jo kinkunsulatussalia, katsotaan… Mitenkäs siellä sujuu  :)?

perjantai 20. joulukuuta 2013

Perjantain paras

…on tällä kertaa makuuhuoneemme uusi valaisin. Saapui postissa juuri ajoissa jouluksi. Katossa se ei vielä ole, joten in action -kuvaa joudut hetken odottamaan :)

valaisin
Löysin tämän saman valaisimen Stockalta jo keväällä ennen muuttoa, mutta silloin ei ollut saatavilla haluamaani kokoa. Myöhemmin kesällä törmäsin näihin Raumalla, mutta taaskin oikea koko puuttui. Huomasin jokunen aika sitten, että näitä on taas Stockalla. En kuitenkaan saanut heti aikaiseksi toimia. Kerankin viivyttelystä oli iloa, sillä seuraavaksi törmäsin valaisimeen Stockan joulukuun kantiskuvastossa! Kun postaritkin sattuivat olemaan samaan aikaan 0€, ei siinä paljoa tarvinnut enää harkita. Paketti saapui lähipostiin ripeästi ja nyt odottelen malttamattomana, että se pääsee kattoon.

Makuuhuoneen valaisin olikin viimeinen "kiireesti" korjattava sisustusasia listallani -loput muutokset odottavat sitä remonttia sitten joskus. 

Mitäs tykkäät?

torstai 19. joulukuuta 2013

It started to look a lot like Christmas...

….until it doesn't anymore. Mutta minäpäs ehdin kameroineni ajoissa paikalle :)

IMG_3557
IMG_3624
IMG_3572
IMG_3581

IMG_3605
Missäs ne kaikki tontut luuraa..?

IMG_3637
IMG_3545
Tässä olis yks tonttu ;) Joulun kunniaksi lattialle saatiin mattokin ja karvaiset ottivat sen heti omakseen.

IMG_3662
IMG_3663
Meillä ei tänä(kään) vuonna leivota perinteisiä pipareita, sillä kukaan täällä ei oikein ole niiden fani. Sen sijaan serinakakkuja syntyi taas (ohje täällä), sukupolvia vanhan perinteen mukaisesti :)

IMG_3611
Ah, tällaisissa tunnelmissa kelpaisi viettää joulua, vaikka ei niin luntakaan tulisi…. Vai mitä :)?

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulutunnelmaa kotiin

Taas yksi kiireinen viikko ja viikonloppu takana. Tänään sain kuitenkin vihdoin ja viimein aloitettua joulusiivouksen. Siivous tuli hyvälle mallille ja hiukan koristeitakin ehdin laittaa. Niistä muutama illanhämyinen kuva, olkaas hyvät :)

IMG_3449
IMG_3459

IMG_3522
IMG_3481

IMG_3512
Eteisestä löytyy ripaus punaista ja muutama tonttukin, toivottavamassa joulunajan vieraat tervetulleiksi :)

Joulun ruokalistakin alkaa olla selvillä: taidan odottaa tänä vuonna syömistä kaikkein eniten ;) Sain hankittua viimeisetkin lahjat viikonloppuna, nyt pitää vielä vain pystyttää paketointipaja. Saunan pesu on viimeinen iso homma to do -listalla, sen lisäksi vain muutamia pienempiä juttuja. Aika kivaa, tavoitteena on torstain jälkeen lähinnä leipoia ja nauttia. Mitenkäs muiden valmistelut etenevät, pukkaako stressiä vai meneekö fiilistellessä, niinkuin täällä :)?

maanantai 9. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän asu

Pikainen heippa: elossa ollaan :) Viikonloppu oli superkiireisen sosiaalinen: kummipoika vanhempineen, isot synttärit itsenäisyyspäivänä ja yhden yön miniloma Turussa, suvun uusin supersuloinen tulokas… ja sitten työkiireet iskivät sunnuntaina. Kaikesta kiireestä huolimatta on ollut todella kivaa :)

Tässä välissä kurkistus perjantaiseen asuuni. Kerrankin sai laittautua ihan kunnolla :) Oli aivan mahtavat bileet!

IMG_3381
mekko/Ted Baker, clutch/Mulberry, kengät/Pura Lopez, korvikset/Våga, rannekoru/Ideakoru, kynsilakka/Essie "A-list"

IMG_3389
IMG_3416
Kukaan ei varmaan ylläty siitä, että kiireessä kunnon asukuvat jäivät taaaaaas ottamatta… alla ainoat olemassa olevat "otokset", suuret pahoitteluni. (Taidan tietää seuraavan uudenvuodenlupaukseni….) Parempi kuva mekosta täällä.

minä




Loppuviikosta tiedossa paljon lisää töitä, yhdet pikkujoulut, joulukonsertti… jossain välissä pitäisi myös ehtiä koristella kotia joulukuntoon ja kirjoittaa kortit. Ja edes suunnitella siivousta. Mutta vielä odotan kaiken tekemistä innolla, toivottavasti stressi ei pääsekään iskemään :) Kuvia luvassa heti kun saan koristelun edes alkuun.

Kivaa tätä viikkoa muruset :)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Paketointijuttuja

Takana on monta vuotta yksinkertaisia (voimapaperia, anyone..?), maanläheisiä ja mahdollisimman paljon itse tehtyjä ja koristeltuja paketteja. Viimevuotisia voi kurkata täältä. Noh, tänä vuonna inspiroiduinkin sitten jostain aivan muusta!

IMG_3320 kopio
Tällaisia näistä tulee! Varsinainen pukin paja joululauluineen ja glögimukeineen odottaa vielä totetuttamistaan vähän myöhemmin, mutta pari pakettia lähti jo viime viikonloppuna mukanani Helsinkiin. 

IMG_3330 kopio
IMG_3312 kopio
IMG_3313 kopio
Itse tehdyissä on oma tunnelmansa, mutta tykkään näistäkin jotenkin ihan valtavasti. Ja myös näihin valitsen pieteetillä nauhat ja nimilaput lahjan saajan mukaan, luonnollisesti ;) 

Mitäs tykkäätte vähän värikkäämmästä meiningistä? Aivan perinteistä pukki -paperia ei tänäkään vuonna nähdä. Paitsi ehkä kummipojan lahjassa :)

Minkälaisia paketointeja teillä syntyy tänä jouluna?

maanantai 2. joulukuuta 2013

Joulutunnelmia Porvoossa

Olin viikonloppuna Helsingissä tapaamassa ystäviä, ehdimme pitkästä aikaa viettämään aikaa yhdessä porukalla. Sunnuntain ohjelmassa oli ajella Porvooseen haistelemaan joulutunnelmaa.

IMG_3338 kopio
Näkymä café Fannyn ikkunasta. Herkkuja, rakkaita ystäviä, huonoja juttuja, joulufiilistä… täydellinen sunnuntai minun makuuni :)

IMG_3357
IMG_3349
IMG_3365
IMG_3359 kopio
IMG_3362
IMG_3378
Luulin muuten ottaneeni kuvia koko päivän, mutta tänään alkaessani purkaa muistikorttia löysinkin niitä vain muutamia. Näköjään keskityin enemmän tunnelmointiin :) Mikäs sen parempaa.

Mukavaa uutta viikkoa ja tunnelmallista joulunalusaikaa!