lauantai 31. toukokuuta 2014

Kesäisiä juhlatunnelmia

Kesän juhlakausi on meidän osalta polkaistu käyntiin turboahdetulla ja ihanan iloisella viikonlopulla täynnä hauskoja tapahtumia :)

Aloitukseksi laskettakoon helatorstaihin tänä vuonna osuneet syntymäpäiväni. Tällä kertaa synttäreitäni  ei juhlita mitenkään erityisesti, mutta ilahduin kovasti saamistani muistamisista: kukista, korteista ja ihanista lahjoista. 

IMG_5386
IMG_5450
Ja tietenkin jo perinteeksi muodostunut mansikkaherkku: joka kevät mies hankkii minulle synttäripäiväni kunniaksi jonkin mansikkaisen herkun (koska ne ovat parasta mitä tiedän!) kevään ensimmäistä kertaa. Herkku voi olla mitä vain kesän ensimmäisistä mansikoista kakun ja viinerin kautta tänä vuonna syötyyn mansikkaleivokseen. Mmmmmmmmmm.....

IMG_5398
Huomaa pilkahdus terassin uudesta matosta, joka on minusta aika ihana! Tällä hetkellä terassin sisustusuudistus on muuten edelleen pahasti kesken, sillä en oikein tunnu löytävän sinne sellaista penkin/säilytyskalusteen yhdistelmää jota haen. *huokaus* Aikaa olla aika miettiä kompromissia. Kunhan sopiva penkki löytyy, tulee loppu kyllä helposti.

IMG_5435
Päivän asukin tuli kuvattua: vähän koleaa oli, joten farkuilla ja neuleella mentiin.

neule/Esprit, farkut/Levi's, toppi/Mango, tossut/Converse, kaulakoru/Kalevala koru

Eilen tanssitiin myöhään yöhön erittäin rakkaiden ystävien häitä. Säät toimivat täydellisesti, ruoka oli herkullista, puheet tunteellisia, musiikki menevää ja seura erinomaista. Kuvia on satoja (minua oli pyydetty kuvaamaan juhlapaikalla), joten seuraavaksi minua odottaa aikamoinen käsittelyurakka. Sain mieheltä synttärilahjaksi jo kauan toivomani Lightroomin, joten kuvasin ekan kerran RAW -kuvia. Saas nähdä miten käsittelyn kanssa käy.... Enkohän saa luvan julkaista jokusen tunnelmakuvan täälläkin, joten palailen kuvien kanssa asiaan, kunhan vain olen päässyt urakan kimppuun.

Ihan kohta suuntaamme rennoille 60 + 60 -vuotissynttäreille sukulaisteni mökille, mukavaa nähdä kaikkia pitkästä aikaa iloisissa merkeissä :)

Millaisissa tunnelmissa te vietätte viimeistä kevätpäivää?

lauantai 24. toukokuuta 2014

My Plan for the Weekend..?

This :)

IMG_5366
Takana on vähän rankka viikko ja siksi päätin ottaa viikonlopun superrennosti, vain helteestä nauttien. Eilen kylläkin sain jonkun ihme kohtauksen: oli niin kuuma ettei ulkoilu houkuttanut ennen kuin vasta aika myöhään illalla, joten töiden jälkeen siivosin koko kämpän, pesin pyykkiä, siirsin villapaidat ja muut talvikamppeet ylähyllylle, sekä vastaavasti kaivoin shortsit ja sandaalit paremmin ulottuvilleni. Moni teki tämän varmaan jo aiemmin, mutta itse en toimertunut. Nyt raivokkaan parituntisen ansiosta kämppä on puhdas, vaatekaappi kauden mukaisessa ojennuksessa ja omatunto hyvä vain lekotella :) 

Kävin tänään aamulla jopa pumpissa, mutta huh että siellä tuli kuuma! Ilmastointiasiat ei ole kovin hyvällä tolalla käyttämälläni salilla ja koska itse olen tosi herkkä lämmölle urheillessa, oli aikamoista taistelua että pystyin tekemään koko setin läpi. Pystyin kuin pystyinkin, joten siitä tietysti hyvä mieli :) Tänään on myös ensimmäinen kerta, kun oli pakko turvautua ilmalämpöpumpun tuomaan lisäviilennykseen. Ah mikä ihana keksintö!!!!! Tällä säällä koiratkaan ei jaksa tehdä mitään muuta kuin maata. Helteillä lenkit siirtyvät aina mahdollisimman myöhään iltaan, jonka lisäksi tänään taidetaan tehdä ensimmäinen perinteinen kesälenkki, joka alkaa pikaisella koirien uintireissulla. Onneksi joki on aivan tuossa nurkan takana ja lähistöllä myös hyvä paikka, josta voi koirat käydä vedessä viilentymässä. 

Huomiselle suunnitelmat on samat kuin tällekin päivälle, paitsi jos sattuu olemaan edes inan viileämpää niin voisin leikata nurmikon. Mutta vain jos viitsin :)

Mitenkäs te muut nautitte helteistä :)?

torstai 22. toukokuuta 2014

Feelin' Blue

En taida olla ainut, jonka mielestä tänä keväänä juuri sininen näyttää erityisen kivalta..? Tuloksettomien yritysten jälkeen löysin vihdoin polttarien jälkeisessä huumassa Helsingistä muutaman kivan jutun. (Mutta en sitä jakkua... sen suhteen luovutin.) 


Tässä niistä ensimmäinen päällä. Ja vihdoin myös kuva ihanien kesäfarkkujeni kanssa: tuo väri on niiiin täydellinen :) Siirryin myös kesäkassiin: sain tämän merihenkisen siniraidallisen ihanuuden äidiltäni Kreetan tuliaisina.


IMG_5361
paita/Mango, toppi/Noa Noa, farkut/Levi's, ballerinat/Aldo, laukku/saatu tuliaisena, korvikset/Kokoru, kaulakoru/Ideakoru ja tuliainen, rannekorut/H&M (muistaakseni...)

IMG_5356
IMG_5352
Aaaah, kyllä nyt säät hellii! Olen leikannut nurmikkoa, nyppinyt ruohoja pihalaattojen välistä ja lenkkeillyt koirien kanssa leppeistä kesätuulista nauttien. Vielä olisi kaikenlaista pientä pihapuuhaa to do- listalla. I h a n a a !!! Toivottavasti tätä jatkuu vain :)

Mutta aaaargh näitä mössökuvia taas :(

tiistai 20. toukokuuta 2014

Aurinkoinen polttariviikonloppu

Ui mitkä upeat ilmat ovatkaan saapuneet! Itse nautin kauniista viikonlopusta pääkaupunkiseudulla erään rakkaan ystäväni polttareita viettäen :D Tässä muutamia maistiaisia teillekin.

IMG_4803
Perjantaina polttarit lähtivät käyntiin kunnon pamauksella, sillä lähetimme sekä morsiamen että sulhasen kuumailmapallolennolle. Shampanjaa ennen lentoa...

IMG_4936
IMG_4972
 ...ja skumppaa onnistuneen laskeutumisen jälkeen :D

IMG_4991
Seuraavana aamuna lähdimme naisissa morsiamen kanssa sirkukseen, kun taas miehet lähtivät omiin puuhiinsa.

IMG_5102
IMG_5104
Hyppynaruja, jonglöörausta, trampoliinihyppyjä, akrobatiaa tangolla... kaikenlaista hauskaa, koko porukka tykkäsi kovasti :)

IMG_5192
Loppukyselyä morsian täytti asianmukaisesti asustautuneena.

IMG_5202
IMG_5203
Brunssia saatiin kuin saatiinkin nauttia upeassa säässä ulkona.

IMG_5259
Brunssilta lähdettiin vesille. Syömään. Kuinkas muutenkaan :D?

IMG_5254
IMG_5267
Mattolaiturilla kävi kuhina. Eikä ihme tässä säässä :)

IMG_5341
Risteilyltä jatkettiin matkaa kohti illanistujaisia ja morsiussaunaa. Morsian myös suoritti päivän aikana vaimorastitehtäviä ja illan päätteeksi totesimme hänen olevan valmis avioliiton satamaan. Vaimopassin lisäksi morsiamelle luovutettiin kauha jöön pitämiseksi (jatkossakin....).

Aivan mahtavan hauska polttariviikonloppu takana, kiitos vielä kerran koko porukalle! Ihan kohta tanssitaankin sitten jo häitä :)

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kevätkenkien päivitystä

En oikein tiedä mihin tämä aika hujahtaa. Joku kevätväsymyskin on iskenyt, varmaan masennus kaikesta sateesta ja harmaudesta. Tänään kuitenkin pilkistää taas aurinko ja viikonlopuksi on luvattu kesäisempää. Whiii!!!

Viime viikonloppuna tein reissun Tampereelle. Ohjelmassa oli shoppailua melko hyvällä menestyksellä (mutta ei vieläkään sopivaa jakkua sen mekon kanssa!), sekä tietenkin hyvää seuraa. Ja tässä seurassa aina myös hyvää ruokaa. 

Ostosreissulla löysin muutamat kengät. Ensin mustat perusballerinat puhki käytettyjen tilalle. Olen tainnut mainitakin, että ballerinat on minulle hankala tapaus: ei ole helppoa löytää pitkään ja kapeaan jalkaani hyviä. Pari vuotta sitten löysin Wondersilta sopivat ballerinat, joten nyt päätin hankkia hyväksi havaitulta merkiltä uudet. Sopivasti Stockan kantistarjouksessa vielä :)

IMG_4742

Toiset kengät ovat harmaat perusconssit. Nämä "shoppasin" serkkuni kaapista, jonne ne olivat jääneet käyttämättömiksi. Ja minun koossani. Kyllä kiitos :)!

IMG_4747
Käytiin sunnuntaina Hullussa Porossa vallan mainiolla brunssilla. Erityiskiitos superrunsaasta salaatti- ja hedelmäpöydästä: vastaavaa en ole aiemmin nähnyt. Lisäksi tarjolla oli runsaasti erilaisia juustoja, leikkeleitä sekä lämmintä nakkia, lihapullaa, lihaa sekä erilaisia perunoita. Herkkua! Sen sijaan miinusta (josta jätin palautettakin) tulee juomista. Ainoastaan perussuodatinkahvia mahdollisimman ankeista kupeista, sekä karmeinta mahdollista tiivistemehua "tuoremehun" virkaa toimittamassa. Hrrrh. Onneksi hedelmävalikoima oli niin runsas, että se korvasi paljon. Mutta silti, yöh. En tiedä oliko tässä "äitienpäiväbrunssissa" eroa tavalliseen muuta kuin vähän korkeampi hinta, mutta suosittelen kokeilemaan. Näin runsasta tarjoilua saa hakea :)

Käytiin myös elokuvissa katsastamassa the Grand Budabest Hotel. Oli muuten aivan hervottoman hauska! Ainakin omaan huumorintajuuni tämän tyyppinen hulluus iski, tykkäsin kovasti myös kuvauksesta ja näyttelijöistä. Suosittelen lämpimästi, jos kaipaa jotain kevyttä ja mukavaa elokuvaa :)

IMG_4751

Lopuksi vielä kuvausassari demonstroimassa miten hyvä uudella tyynyllä on nukkua. Olohuoneen uusin sisustuselementti ;) (Ai mikä karvanlähtöaika...?!?)

Mitä aurinkoisinta ja mahtavinta viikon jatkoa kaikille :)

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Dagens

Rennompi versio edellisessä postauksessa esitellystä luottoasusta, tämä tavalliselle toimistopäivälle ilman asiakas- tai muita tapaamisia. Samat farkut, jälleen musta ja simppeli yläosa pienellä twistillä (edellisessä asussa laskokset, tässä "aukko" olkapäässä).

IMG_4722
paita/2or+byyat, farkut/Zara, vyö/Mulberry, tossut/Converse, korvikset/Kokoru + Second Chance (saatu blogin kautta), rannekorut/ Ideakoru (saatu blogin kautta), Nomination

IMG_4726
IMG_4718
takki/Selected Femme, huivi/BeckSöndergaard

IMG_4732

Sain jälleen seuraa kuvausapulaiselta. Tällä kertaa kuvaan mukaan venytteli meidän vanhempi koira. Nuorempi on tosiaan varsinainen Moon Moon, tämä vanhempi melkoisesti paljon aristokraattisempi tapaus. Vai mitä sanotte: tuohon se istui kauniisti mun viereen ja alkoi tapittaa suoraan kameraa :) Söpöyden lisäksi tämä hiemaaminen selittää sen, miksi meillä kaikki, siis kaikki, vaatteet ja muut tekstiilit ovat aina aivan karvoissa... en suosittele rotua kovin siisteys- ja karvafriikille tyypille...

IMG_4731
 Moi mamma!

maanantai 5. toukokuuta 2014

Luottoasu

Tänään oli pitkästä aikaa tarpeen pukeutua vähän siistimmin, joten ryhdistäydyin ja nappasin asusta oikein kuvan. Tämä on suosikkiasuni sellaisiin virallisempiin tilaisuuksiin, joissa asu on lähinnä "smart casual": kun jakkupuku olisi liikaa, mutta farkut kaipaavat kuitenkin ehdottomasti bleiserin ryhdistävää vaikutusta. Nämä ovat myös turvavaatteitani: näissä tunnen itseni varmaksi, enkä koskaan murehdi vaatteitani, vaan voin keskittyä käsillä olevaan asiaan.

IMG_4690
bleiseri/Selected Femme, toppi & farkut/Zara, vyö & laukku/Mulberry, ballerinat/Aldo

IMG_4682
Tästä ylivalottuneesta kuvasta erottuvat topin kauniit laskokset hyvin. Ja uudelleensisustusta harrastanut koira: vallaton feng shui -tuuli puhalsi koirien pedin tuohon minuutteja ennen kuvan ottoa.

IMG_4693
Lataillessani näitä kuvia koneelle tajusin miten hirveän vähän asukuvia olen julkaissut tänä vuonna. Kyseessä taitaa olla yhdistelmä vähentynyttä tarvetta "pukeutumiseen", mutta epäilemättä jopa ennen kaikkea laiskuutta niiden kertojen osalta, kun jotain vähän siistimpää olen laittanut päälleni. Lupaan pyhästi ryhdistäytyä :)

Millaiset ilmat teillä on muuten tänään olleet? Olen kuullut jotain juttua lumesta jossain päin..? Meillä täällä on sen sijaan paistanut lämmin ja keväinen aurinko :)

torstai 1. toukokuuta 2014

Vappu

Sosiaalisen pääsiäisen jälkeen vietettiin vappua hissukseen kotona, herkutellen kaksin.

IMG_4654
IMG_4670
IMG_4660
IMG_4662

Sain parvekeprojektin alulle, alkukesän kukkien verran. Kunhan eivät nyt palellu... yritän muistaa vielä nostella yöksi sisään.

IMG_4681
IMG_4673
IMG_4678
Tänään aloitettiin päivä nauttien herkullista vappubrunssia pitkään ja hartaasti kodin rauhassa. Paljon muuta ei sitten olekaan tehty. Vähän syötiin lisää munkkia (saatiin kahvivieras) ja grillattiin makkaraa. Täällä oli tänäänkin aurinkoinen, mutta kylmä sää. Ei kyllä houkuttanut lähteä minnekään kaupungille hytisemään. Siispä ei menty. 

Rauhaisia vapputunnelmia siis täällä. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava vappu <3