tiistai 31. toukokuuta 2016

Aikuisuus here I come?

Vaikka shoppailureissusta ei meidän Göteborgin matkalla ollutkaan millään tavalla kyse, olin silti päättänyt tehdä täsmäiskun menolaivamme Viking Gracen kosmetiikkaosaston tarjontaan. Paitsi että hamstrasin meikkivoidetta (täytyykin tehdä jossain välissä postaus uudesta suosikistani!) ja muuta vastaavaa, oli jouluiselta risteilyltä jäänyt kaivelemaan, että en ostanut Victoria's Secretin putiikista uutta kosmetiikkalaukkua itselleni. Samanlaista ei harmikseni enää ollut myynnissä, mutta päätin poistua mukavuusalueeltani ja ostaa kauniin kukkakuosisen versio samasta mallista :)

20160515-IMG_0948
20160515-IMG_0954
Ai miten tuo aikuisuus tähän liittyy? No, paljastetaanpa tässä vielä edellinen uskollinen matkakumppanini :D

20160515-IMG_0960
Koiralaukku on maailman paras: kokonaan muovia, joten sinne voi heittää vaikka märät uikkarit ilman että muut kamppeet kastuu (ja näin olen muuten usein tehnytkin uimahallireissun jälkeen!). Tarpeeksi iso, jotta nekin putelit, jotka eivät todellakaan ole matkakokoa, mahtuvat tarvittaessa mukaan. En siis heitä tuota vanhaakaan "nesessääriä" pois, koska se on niin hyvä. Säästään sen vaikka tytön käyttöön -tai niitä uimahallireissuja varten. Nyt kuitenkin kaipasin matkakassiini jotain asteen tyylikkäämpää :)

20160515-IMG_0957
Täydensin samalla myös kosteusvoidevarastoni: ai hitsi miten rakastankaan noita äklömakeita tuoksuja :D! En kaikkia, nenäni on aika tarkka, mutta teinirakkauteni Love Spellin (tästä tulee edelleen mieleen vaihto-oppilasvuoteni Jenkeissä!) lisäksi valitsin Pure Daydream ja Pure seduction -tuoksuiset voiteet. Ostin myös Bath & Bodyworksin Japanese Cherry Blossom -suihkugeelin, vaikka se olikin mielestäni aivan törkeän hintainen. RAKASTAN kuitenkin toisinaan hemmotella itseäni tällaisissa jokapäiväisissä asioissa, sillä niistä tulee minulle hyvä mieli aina käytettäessä. Ei viisainta taloudenpitoa, mutta ah niin tarpeellista arjen sulostuttajaa. Minusta.

Onko sinulla jokin arjen "guilty pleasure", mihin törsäät ihan vain koska se tuottaa iloa?

4 kommenttia:

  1. Hei, haluatko vinkata jo tosta meikkivoiteesta? Oon menossa viikonloppuna Gracelle ja voisin vilkasta tota sun suosikkia. :) Nuo VS:n vartalovoiteet taitaa kyllä jäädä hyllylle, niiden tuoksu saattaa olla mulle liikaa. Kosmetiikkalaukku on kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, hyvä kun kysyit! Rempan pyörteissä en muistanut että olisin tän voinut julkaista jo tässä välissä.. Ehkä teen oikean postauksen huomenna mutta "vain sulle" tiedoksi ;) kyseessä on Sensain Fluid Finish, mulla väri 202 soft beige. Mulla on edelleen epäpuhtausongelmia, mutta yhä enemmän myös pintakuivuutta. Tällä jää tosi kaunis pinta (kuivuudesta huolimatta) ja kosteutettu fiilis, mutta peittää hyvin ja myös pysyy riittävän hyvin (mulla tosin käytännössä aina siinä päällä Urban Decayn kiinnityssuihke) koko päivän. Teen tästä vielä oman postauksen, mutta noin lyhykäisyydessään :)

      Poista
  2. Ja ainiin: ymmärrän hyvin ettei VS:n tuoksut miellytä. Mussa meni joku "rikki" jenkkivuoden aikana ja kehitin näköjään pysyvän rakkaussuhteen kahteen hyvin kyseenalaiseen tuotetyyppiin: näihin (mutta vain näihin VS:n!) äklöntuoksuisiin vartalovoiteisiin ja sit megaesanssisiin limuihin (cherry, vanilla ym. coke, root beer, Dr. Pepper...ihan parasta ikinä on Snapple!) :D :D :D

    Toi Bath & Bodyworksin ökyshowergel on muuten siinä ja siinä ettei sittenkin ole, nyt käyttöön otettuani, liian voimakkaan tuoksuinen -> en ostaisi uusiksi vaikka tämän kyllä käytän loppuun.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun kerroit! Mulla vähän sama, ennen selkeämmin rasvoittuva iho, nykyään kuivempi, mutta silti alkaa jonkin verran kiiltelemään päivän aikana ja ennen kaikkea musta tuntuu, että meikkivoide aina häviää jonnekin iltaan mennessä! :p Vilkasen tota Sensain meikkivoidetta, että miltä se vaikuttaa. :) Mun muuten piti ostaa tota UD:n suihketta, mutta kun kävin viimeksi Sokoksella Helsingissä, se oli loppu.
    Hihi, "rikki"! :D Kyllä mä tykkään haistella noita, mutta siihen se ehkä jää.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin:)!