perjantai 19. huhtikuuta 2013

To keep or not to keep..?

Toteutin "uhkaukseni" ja kävin hakemassa Karen Millenin takin eilen kotiin.

Reissu vain oli hiukan hämmentävä. Olin itse ollut tyytyväinen takin istuvuuten ensi sovittamalla, mutta päätin kuitenkin kokeilla sitä vielä uudelleen ennen maksamista. Ja kun tulin kopista nähdäkseni itseni kauempaa peilistä, molemmat myyjät kuorossa ilmoittivat, että takki on minulle selkeästi aivan liian iso. Pienempää kokoa ei tietenkään ollut enää jäljellä ja itse olin muutenkin sitä mieltä, ettei sellainen ole tarpeen. Myyjät olivat kuitenkin vähän sellaisella "ei voi mitään, ei kannata ostaa"- tunnelmalla. Itse en vieläkään näe takissa vikaa, mutta tulin kovin epävarmaksi myyjien reaktiosta. (Ja tästä huolimatta olen siis todella kiitollinen myyjien rehellisyydestä: harvoin näkee myyjää joka ennemmin sanoo että älä osta ollenkaan kuin osta joku, mikä hänen/heidän mielestään ei sovi. Ihan vain jotta saa myyntiä.) Takin pitäisi kuulemma olla "tyköistuva". Selässä on liikaa tilaa, samoin hartioissa. Heidän mielestään siis.

takki
Pahoittelen ankeita kuvia, mutta yritin ottaa mahdollisimman neutraalit ja suorassa seisten.

Eihän tuo nyt samalla tavoin istu kuin bleiseri, mutta ei kai ulkotakin kuulukaan..? En usko että pienempi koko muutenkaan toimisi, sillä käsien nostaminen on hieman rajoittunutta jo nyt: takki ei ole aivan tarpeeksi hyvin leikattu, jotta se ainakaan minun päälläni toimisi täysin tyköistuvana. Eikä alle mahtuisi yhtään paksumpi kerros. Mutta tietysti sitten on se vaihtoehto, että koosta viis, mutta malli vain ei sovi minulle yhtään. Mahdollista sekin, sillä merkin mekot eivät minulle sovi. Minusta takki kuitenkin istuu siten kuin ulkotakin oletankin istuvan.

Muutamalta ystävältä olen jo kysynyt, mutta ajattelin vielä kääntyä myös teidän puoleenne. Enkö vain itse tajua miten huonosti tuo istuu..? Vai onko takki kuitenkin hyvä, vaikka ei istukaan minun päälläni täsmälleen sillä tavoin kuin se on "tarkoitettu" istuvaksi? Harvemmin välitän muiden mielipiteistä, mutta myyjät olivat molemmat jotenkin niin varmoja, että takki istuu väärin. Auttakaa... 

6 kommenttia:

  1. Minun silmääni tuo ei ole liian iso!! Hihatkin ihan sopivan mittaiset. Ulkotakissa saakin olla vähän väljyyttä yläselässä, hartioista tuo sen sijaan näyttäisi istuvan hyvin. Se on yleensä ehkä se tärkein juttu... tai ainakin olen itse huomannut, että ne takit, jotka todella istuvat hyvin hartioista, ovat lemppareita.

    Mulla on joskus ollut hiukan tuon tyylinen takki Zarasta ja otin tosi napakan koon. Lopputuloksena, etten käyttänyt takkia juurikaan, koska se oli liiankin tiukka ja jäykkä päällä, eikä alle mahtunut kunnon neuletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vahvistuksesta, juuri noin mäkin pohdiskelin :) Pakkohan sinne on jotain allekin mahtua, kevät on oikukasta aikaa kuitenkin. Ja lämpimämmillä keleillä en käytä noin "isoa" takkia muutenkaan.

      Poista
  2. Tosi hieno takki! Kivoja yksityiskohtia ja väri. Hmm, nyt kun sanoit, niin musta takki näyttää ehkä vähän isolta takaapäin, mutta edestä just hyvältä. Ehkä mallin kuuluisi olla ns. napakka, mutta kai sitä omaa makuakin voi kuunnella. Liian tiukka takki on epäkäytännöllinen eli luota itseesi. Jos tuntuu hyvälle, pidä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata :) Olet oikeassa siinä, että takissa on selkäpuolella väljyyttä, mutta koska se ei kuitenkaan pussita (sivukuva!), en osaa nähdä sitä ongelmana. Ja tosiaan: pienempi koko ei käytännön syistä tässä takissa uskoakseni edes toimisi. Musta tuossa takissa on vaan "sitä jotain", vähän erilaista... kyllä musta alkaa tuntua siltä että se on mun takki :)

      Poista
  3. Minusta tuo on oikein hyvän näköinen! Siis varmasti pienempikin koko menisi päällesi, mutta tuo on ihan varmasti käytännöllisempi. Itse käytän ehkä hitusen reiluja vaatteita, koska haluan, että ne ovat mukavat ja käytännölliset. Siis en nyt mitään telttoja, mutta että mahtuu juuri vaikka vähän paksumpikin paita takin alle. Ja mitään niin kauheaa ei ole, kuin vaate joka on selvästi liian pieni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minustakin ulkotakki jopa vaatii hiukan väljyyttää: kuvassa minulla on takin alla ainoastaan T-paita, mutta usein on tarve, että hiukan paksumminkin mahtuisi alle. Ja myönnettäköön että itselläkin ehkä taipumus ostaa hiukan liian väljää, ainakin ennemmin kuin liian pientä...

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!