tiistai 17. kesäkuuta 2014

My precious...

Siitä tietää saavuttaneensa ainakin jonkinlaisen aikuisuuden asteen, kun silmää räpäyttämättä sijoittaa rahansa mieluummin pesutorniin kuin uuteen ihanaan laukkuun. (Vaikka on minulla itseasiassa yksi uusi laukkukin, mutta siitä lisää myöhemmin...) Alla siis syntymäpäivälahjani :)

IMG_6311
Se alkoi vaarattomasti: huomasin asuntomessuilla ihailevani toimivia ja kauniita kodinhoitohuoneita. Erilaisissa kotihaaveissa kenties suurimmalla pieteetillä (kyllä, siis suuremmalla kuin vaikka vaatehuonetta...) on suunniteltu kodinhoitohuonetta ja kaikkea siihen liittyvää. Jo useamman vuoden olemme miehen kanssa melkein salaa toivoneet, että nykyinen päältä täytettävä pesukoneemme hajoaisi, jotta saisimme hyvän syyn ostaa pesutorni ;) 

Jo yli 10 vuotta vanha pesukone toimii edelleen uskollisesti, mutta päätimme siltikin vihdoin ja viimein toteuttaa haaveen pesutornista. Samalla toteutetaan jo vihjailemani pintaremontti kodinhoitohuoneeseen: nyt kun koneet on hankittu, pitää laittaa remonttivaihde päälle muutenkin. Uudet koneet sijoitetaan saunan pukuhuoneeseen (nykyinen kone on kylppärissä), joten vaaditaan pieniä asennushommia veden ja viemäröinnin suhteen. Sen lisäksi yksi seinä maalataan ja aikamoinen kasa kaikenlaista säilytyksessä ollutta tavaraa siivotaan muualle. Lisätäään ainakin taso pyykin käsittelyä varten ja kenties yksi korkea kaappikin pesuaineiden säilytykseen (jos vain mahtuu). Meillä siis ei oikeastaan tätä ennen ole ollut kunnollista kodinhoitohuonetta, mutta nyt sellainen syntyy :) 

Vanhakin pesukone saa jäädä paikalleen, sillä saimme jo aikaa sitten loistavan idean koiriemme kasvattajalta: vanha pesukone jää palvelemaan "koirapesukoneena". Ei sinne sentään koiria laiteta, mutta koirien sängyt, hihnat, valjaat ja matot pestää siellä. Koneessä niitä on tähänkin mennessä pesty, mutta harvemmin: jotenkin niin likaisen, karvaisen ja hiekkaisen jälkeen ei tee mieli laittaa koneeseen mitään vaatepyykkiä. Eikä aina jaksaisi käyttää tyhjää konetta tuollaisen pyykin päälle. Nyt niitäkin tulee kenties pestyä useammin, eikä ainakaan tule rikottua uutta konetta kivillä. Onneksi meidän kylppäri on todella tilava, joten kone mahtuu olemaan siellä ihan hyvin.

Olen tästä pikkurempasta ihan superinnoissani :D Kuvia luvassa sitten kun päästään asiassa eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Huippua!!! Meille saapui myös tällä viikolla kuivausrumpu. Olen pessyt hieman innoissani pyykkiä... Niin innoissani, että onnistuin myös kurtistamaan pari miehen t-paitaa, joissa kyllä oli kuivausrummun salliva merkintä. Oh well...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua, tiedät siis tunteen ;) Mäkin mietin että käynköhän hakemassa naapuristakin pyykit silkan uuden koneen ilosta, sitten kun saadaan asennus valmiiksi.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!