perjantai 19. syyskuuta 2014

Perjantain paras: To paint or not to paint..?

Hei, kaipaan teidän apuanne. Maalata vai eikö maalata?

Perjantain parhaana tänään vauvatalouden hyötyhuonekalu nro 1: keinutuoli.

20140917-IMG_7122
Meillä on vanha nakkilalainen keinutuoli, jossa minäkin olen vauvana pötkötellyt vanhempieni sylissä. Se on ollut olohuoneessa muutostamme lähtien ja oli ilman muuta selvää, että haluamme pitää tuolin kun vauva ilmoitti tulostaan. Siinä ei ole ollut pehmustetta koko aikana (vanha on todella huonossa kunnossa), enkä ole juurikaan uhrannut ajatuksiani sen ulkonäölle. Tuossahan on kököttänyt. Nyt tuoli on todella tulossa käyttöön ja ajatukset ovat kääntyneet myös sen ulkonäköön.

En ollut aiemmin edes tullut ajatelleeksi, että tuolinhan voisi myös maalata. Se on alkuperäisväritykseltään tuollainen (hiukan kellastunut) koivu, mutta valkoinen (tai musta!) sopisi paremmin sisustukseemme noin yleisesti. Toisaalta puun väri tuo kivasti lämpöä. Mitäs olette mieltä? 

Tuoli tulee varmaan ainakin alkuun sijaitsemaan edelleen täällä olohuoneessa, mutta siirtyy kenties aikanaan pinnasängyn kaveriksi vauvan huoneeseen. Pitkälti samat neutraalit värit kuitenkin sopivat sekä vauvan huoneeseen että olohuoneeseen. Uutta pehmustetta varten on jo hankittu täyte, seuraavaksi pitäisi päättää millaisesta kankaasta ommellaan siihen päällinen. Mutta siihen vaikuttaa kyllä oleellisesti tuolin väri. 

(Minua ei lakatun tuolin hiomapölyt tässä vaiheessa innosta, joten maalauspuuhiin joutuisi mies. Hän ei ideastani vielä tiedä, mutta murehditaan siitä suostuttelupuolesta sitten myöhemmin ;))

What to do..? Pienen perjantaipähkinän saattelemana toivotan kaikille mitä parhainta viikonloppua :)

6 kommenttia:

  1. Ehkä hiukan vaikea arvioida näin kuvan perusteella, mutta minusta tuo puun sävy on tosi kaunis ja näyttäisi sopivan teille hyvin. Joku mustavalkoinen graafisempi pehmuste voisi kuitenkin toimia ja tuoda raikkautta! Tai sitten maalaus mustaksi sekä joku hieman vaaleampi pehmuste? Molemmat hyviä vaihtoehtoja, mutta kun kerran on maalannut, niin paluuta vanhaan ei ehkä kauhean helposti ole. Muuten sekin voisi olla kiva, että maalaisi mustaksi/harmaaksi ja sitten jättäisi nuo pinnat puun sävyyn tai maalaisi valkoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin noiden pehmusteiden suhteen täysin samaa kuin mitä ehdotit: tuo Kainon tyyny on ollut lähinnä "säilytyksessä" tuossa tuolilla, mutta se onkin sopinut siihen mielestäni hyvin. En halua meille liian romanttista ilmettä kuitenkaan, joten mustavalkoinen pehmuste voisi tosiaan raikastaa ja modernistaa tällä hetkellä melko pehmeää ilmapiiriä. Ja juuri sitä mietin että jos mustaksi, niin sitten ehdottomasti vaalea pehmuste.

      Ja tiedätkö: minulle itselleni ei tullut mieleenkään muuta kuin että joko se maalataan kokonaan tai ei ollenkaan. Mies kuitenkin kysyi tänään että maalattaisiinko se kokonaan ja rupesin samalla miettimään että niin: ihan totta nuo pinnat puunvärisinä ja muuten musta voisi olla tosi kaunis! Tai ehkä jopa käsinojat puunvärisinä? Koska ne pinnat jäisivät pitkälti pehmusteen taakse piiloon kuitenkin (pehmuste on käyttämukavuuden kannalta ihan ehdoton). Ja harmaata en tajunnut edes miettiä väriksi. Hmmmmm... Tätä täytyy tosissaan nyt pohdiskella :)

      Poista
  2. Minusta nakkilalainen on niin arvokas ja perinteinen keinutuoli etten lähtisi sitä maalauksella muuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja tuotakin näkökulmaa olen pohtinut: jos tätä lähtee muuttamaan niin pitää TODELLA olla varma että haluaa sen tehdä. Voipi olla että ainakin alkuun tyydytään uuteen pehmusteeseen, ettei tule tehtyä hätiköityä päätöstä. Samanlaiseksi kun sitä ei sitten enää saa.

      Poista
  3. Minäkään en lähtis tuota enää maalaamaan, ettei vahingossakaan menetä sitä "arvokkuuttaan". Sävy on sopiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin ensin että tuo sävy on liian keltainen meille (minusta kylmemmät sävyt on modernimpia ja raikkaampia, siksi pidän niistä), mutta nyt olen alkanut pohtia, että "ongelma" voitaisiin kenties ratkaista tekstiileillä. Jonkin modernin pehmusteen lisäksi voisin hankkia keinutuolin alle uuden maton. Se ei näy tässä kuvassa, mutta tuolin alla olevaa lattiaa suojaamassa on nimittäin tällä hetkellä erittäin vanha ja erittäin ruma, pieni ruskea matto. Jotenkin olin onnistunut ohittamaan sen täysin ja nyt vasta hoksasin että matto taitaa olla iso osa ongelmaa. Lautalattian kulumisen vuoksi tuolin jalasten alla täytyy olla jotain, mutta se "jotain" voisi olla jotain muuta. Jotain, mikä yhdistettynä pehmusteeseen toisi tuolin tähän päivään ilman maalausta.

      Tuolin arvokkuutta en tosiaan haluaisi kovin kevyin eväin mennä pilaamaan :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!