torstai 30. lokakuuta 2014

Kodinhoitohuone -jälkeen

Vihdoin ja viimein kuvia meidän valmistuneesta kodinhoitohuoneen remontista, olkaas hyvät :) Tila on tosiaan erittäin pieni, joten kokonaiskuvan saaminen ilman laajakulmaobjektiivia oli vaikeaa. Toivottavasti näistä kuitenkin vähän saatte kiinni miltä meillä nyt näyttää :)

Lähtötilanteesta muutama kuva täällä. Kyseessä on tosiaan meidän saunan eteishuone, joka aiemminkin toimi pyykin käsittely- ja säilytystilana. Tavaroille ei kuitenkaan ollut kunnollisia paikkoja eikä huoneessa toimivia säilytyskalusteita, joten kaikenlaista tavaraa kertyi joka puolelle ja huone oli useimmiten lähinnä romuvaraston näköinen. Eivätkä turkoosit seinätkään välttämättä olleet ihan meidän näköisiä.

1
Remontissa oli tavoitteena tehdä huoneesta paitsi (ja ennenkaikkea) käytännöllinen, mutta sen lisäksi enemmän ihan oikeasti "huonemainen" (eikä siis enää epämääräinen tavaroiden säilytystila). Kaipasimme myös hiukan modernimpaa ja raikkaampaa ilmettä.

2

Remontti toteutettiin pienellä budjetilla, sillä lähivuosina kaikki on todennäköisesti menossa jälleen uusiksi. Huoneeseen piti vetää vesi koneita varten, samoin poistoputki. Varsinaisia rakenteellisia muutoksia ei tehty, mutta ihan tarpeeksi noissakin oli säätämistä: meillähän ensin odoteltiin putkimiestä ikuisuus. Kun tämä sitten lopulta saapui, meni alle puoli tuntia ja hän oli vahingossa porannut sähköjohtoon. Sitten odoteltiin sähkömiestä ja sitten taas ikuisuus putkimiestä. Huh: lopulta parin-kolmen tunnin työhön kului odottelujen takia pari kuukautta. Uskomatonta. 

Olemme kuitenkin todella tyytyväisiä lopputulokseen: huoneen päätyseinä maalattiin harmaalla. Ikeasta haettiin kapea korkea kaappi (alakuvassa), yläkaappi sekä pyykin käsittelyä (ja seuraavaksi myös vauvanhoitoa :)) varten puinen pöytälevy, josta sahaamalla saatiin tilaan sopiva taso. Taso kiinnitettiin seinään, sekä tuettiin yhdellä pöydänjalalla. Ikkunaan laitettiin raikas Marimekon Lumimarja -verho, joka meillä oli aikanaan yhden asunnon keittiössä, mutta mitoitusongelmien vuoksi on muutaman vuoden ajan joutunut olemaan kaapissa. Ja tärkeässä osassa ovat tietenkin keväällä syntymäpäivälahjaksi saamani uudet pesukone ja kuivausrumpu, joiden ihanuutta en millään voi tarpeeksi hehkuttaa ;) 

3
20141030-IMG_7424
Melkein kaikki valmiina pikkuista varten <3 Vielä on tarkoitus viritellä mobile roikkumaan kaapin alaosasta vaipanvaihtopisteen ylle, sekä kiinnittää seinään värikäs kortti, jotta bebellä on jotain tutkailtavaa hoitotoimenpiteiden aikana. Kenties myös pari pientä pussukkaa tai koria seinälle roikkumaan, sillä tällä hetkellä vaihtovaatteet eivät vielä mahdu käden ulottuville.

EDIT: Lisätään vielä ainakin itseäni kovasti ilahduttanut huomio. Nimittäin tuo meidän hoitoalusta on suomalaisen Kiddesignin (täällä) Suomessa valmistettu tuote. Jos sieltä löytyy muita kotimaisen suosijoita :) Asiaa ei mitenkään erityisesti mainostettu pakkauksessa ja huomasinkin tekstin vasta kotona ostosta purkaessani. Omani ostin Lauran Lastentarvikkeesta Porista (ei siis ole maksettu mainos :)), mutta varmaan näitä löytyy muistakin lastentarvikeliikkeistä. Jos joku sattui kiinnostumaan.

4
Pyykkihuoltoa vastapäätä majailee edelleen toimiva puuhella, sekä koirien herkkunurkka. Ja vähän lisää laskutasoa sekä pyykin käsittelyä että saunomista ajatellen.

Kodinhoitohuoneesta tuli melkein meidän lempparipaikka koko talossa: kumpikin miehen kanssa suunnittelimme alkuun yöpyvämmekin huoneessa, kun siitä tuli niin hieno ;) Ihan siihen ei sentään ruvettu, mutta aivan superiloiseksi tästä kyllä tultiin molemmat. Huone on nyt oikeasti toimiva, jonka lisäksi myös sisustus miellyttää meitä nyt.

Muutoksen valtavuutta (ja sitä kautta meidän suurta rakkautta rempattua huonetta kohtaan) on varmaan vähän hankala hahmottaa jos ei ole lähtötilannetta ihan livenä nähnyt. Ehkä näistä kuvista kuitenkin ideasta saa kiinni, joten mitä mieltä ruudun sillä puolen ollaan, oliko onnistunut muutos :)?

1 kommentti:

  1. Riikka-M: Kiitos kommentista (arvasin että siellä ainakin odotellaan jo näitä kuvia ;D), jouduin poistamaan kun melkein livahti vähän liikaa tietoa julkisuuteen ;) Mutta siis joo: sä osaat arvostaa kun olet nähnyt lähtötilanteen :D Ja myös omasta mielestäni hoitoalustan suhteen löytyi hyvä kompromissi. Unohtui laittaa tuohon tekstiin, mutta vielä erityisesti ilahdutti että tuo on suomalaisen Kiddesignin, ihan jopa Suomessa tehty tuote :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin:)!