Suunnitelmissani oli postailla tässä välissä jo vaikka mistä, mutta sen sijaan juhannuksesta saakka olen istunut suurimman osan vapaahetkistäni kädet syvällä koiran karvaisessa turkissa, silittäen ja rapsuttaen. Päivää ennen juhannusta nuoremmalla koiralla diagnosoitiin nisäkasvain, joka on melko yleinen, mutta usein pahanlaatuinen kasvain. Leikkausaika saatiin viikon päähän, eli viime viikolle.
Viime torstaina vein koiran leikkaukseen, mutta leikkausta ei tehtykään koska leikkaava lääkäri epäili kyseessä sittenkin olevan vain nisätulehdus ja siitä aiheutunut turvotus/patti. Saimme lääkityksen ja ohjeet tarkkailla pattia, että mitä sieltä alkaa turvotuksen alta löytyä.
Ehdimme hiukan huokaista helpotuksesta. Kunnes eilen tunsin patissa sellaista, mitä siellä ei lääkärin mukaan saisi tuntua.
Voi vielä olla, että tämäkin on väärä hälytys. Ja voi aivan hyvin myös olla, että vaikka kyseessä olisi kasvain, se ei olisikaan pahanlaatuinen -tai että se saataisiin ajoissa pois. Minä en kuitenkaan osaa olla huolehtimatta etukäteen, vaikka en asialle yhtään mitään voi. Ja sehän se tietysti pahinta onkin: itse en voi tehdä mitään muuta kuin odottaa.
Ja osoittaa koiralleni niin paljon rakkautta kuin pystyn.
Päivisin yritän elää normaalisti ja tehdä kaikkia kivoja kesäasioita: ilmat ovat olleet suosiollisia ja tämä on ensimmäinen kesä, josta ipana jo ymmärtää jotain. Ja jolloin hänen on kanssaan voi yhdessä tehdä asioita.
Kun lapsi nukkuu, minä itken ja silitän koiria. Muutakaan en juuri nyt osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin:)!