Näissä tunnelmissa tänään... pitkät ja työntäyteiset pari viikkoa takana, edessä viikonloppu täynnä kaikkea kivaa :)!!! Eilinen tentti aloitti viikon mittaisen luentotauon, joten aloitin viikonlopun jo tänään nukkumalla piiiiitkään. Tarkoitus oli löysäillä koko päivän, mutta päädyinkin tekemään useamman tunnin töitä, siivoamaan, jumpalle, lenkille... oli muuten vastenmielistä lähteä tänään pumppiin, onneksi oli pakko kun varausta ei voinut enää perua ;) Yleensä vastenmielisyys karisee viimeistään salille päästyäni, mutta tänään ei kyllä olisi huvittanut sitten millään edes siinä kohtaa kun alkumusiikki soi ja piti noukkia tanko käteen. No, treeni kulki kuitenkin kohtuullisesti ja jälkikäteen oli hyvä fiilis kun tuli lähdettyä :)
Loppuviikonloppu onkin sitten pyhitetty kaikelle ihanalle: huomenna tulee rakkaita ystäviä kylään hyvän ruuan, juoman ja pelien merkeissä. Sunnuntaita suunnittelen viettäväni lähinnä sohvalla miehen kainalossa akkuja lataillen. Ensi viikolla on luentotaukoa, mutta kaikenlaista hommaa piisaa silti. Ehdin kuitenkin pitkästä aikaa myös tavata ystäviä ja tehdä kaikkea kivaakin. Tosi hyvillä mielin siis tänään kun on niin paljon kivoja asioita tiedossa.
Nyt Wallander pyörimään, ihanaa viikonloppua myös sille puolen ruutua :)
P.S. Käytiin eilen illalla kuuntelemassa tosi mielenkiintoista Studia Generalia-luentoa syömisen evoluutiosta. Studia Generalia- luennot ovat avoimia kaikille ja niitä voi seurata myös netistä. Eilisen luento oli Ruoka ja elämä- sarjan toinen osa, sarjassa on yhteensä kuusi osaa. Oli tosi virkistävää käydä kuuntelemassa oikeasti tutkittua tietoa aiheesta. Jos kiinnostaa, niin käy kurkkaamassa: http://www.avoin.helsinki.fi/studiageneralia/syksy_2012.htm
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätit kommentin:)!