Saatuani Safkaa- keittokirjan joululahjaksi kokeilin ensimmäistä kertaa guacamolen tekemistä kotona kirjan "nopean guacamolen" ohjeella. Eikä siltä tieltä ole paluuta: kaupan valmis "guacamole" ei enää ole tervetullut meidän herkkuhetkeen. Itse tehty on maultaan aivan toiselta planeetalta. Se on jopa melko terveellistä, sillä pääraaka-aine on avokado. Ja tekeminen on tosi helppoa ja nopeaa, ainakin tällä Safkan ohjeella.
Näistä aineksista se syntyy.
Ohjeessa ollutta limeä en muistanut ostaa kaupasta, mutta sitruunamehu toimii ihan hyvin. Suolaa tosin itse laitan alle puolet siitä määrästä mitä ohjeessa neuvotaan: ensimmäisen kerran tein ohjeen mukaan ja ainakin jo valmiiksi suolaisten nachojen kanssa guacamolesta tuli liian suolaista. Chiliä sen sijaan laitoin vähän enemmän kuin puolet.
Avokadokuutiot murskaksi ja valmista tuli.
Mmmmm.
Seuraavaksi pitäisi opetella tekemään myös salsa itse: epäilen että sillä suunnalla saattaisi odottaa samanlainen valaistuminen kuin guacamolenkin kanssa. Toistaiseksi mennään kuitenkin purkkiversiolla. Sattuisiko kellään olemaan helppoa ja hyvää salsaohjetta jaettavaksi..?
Ja miten voi koira näyttää noin kaihoisalta...saisinks mäkin vähän...
Ainut ongelma tässä on se, että koska itsetehty guacamole on niin hyvää, sitä tulee ahmittua aivan liikaa. Ainakin nyt tuntuu siltä, että en ole ihan vieläkään toipunut eilisen possuilusta.... että jos kokeilet, niin sinua on ainakin varoitettu ;)
Lokoisaa sunnuntain jatkoa; me taidetaan seuraavaksi suunnata nachonkulutuslenkille koirien kanssa...
Ja lopuksi tietenkin: hyvää äitienpäivää kaikille äideille :)
Ja lopuksi tietenkin: hyvää äitienpäivää kaikille äideille :)
Slurps! Tein kanssa talven aikana ensimmäistä kertaa itse guacamolea ja sehän oli hyvää. Ja mä en edes pidä avokadoista, heh! ;) Tuohon sun käyttämään ohjeeseen erona oli se, että mä laitoin joukkoon myös tomaatin pieneksi pilkottuna ja korianterin jätin taas pois.
VastaaPoistaNo sehän on :) Ainiin unohdin: meidänkään versioon ei laiteta korianteria kun mies ei pidä siitä. Tuon tomaattivinkin kuulin vastikään myös muualta, pitääkin seiuraavaksi testata. Yksi tomaatti vai montako?
PoistaKorianteri on mielipiteet jakava yrtti! Mä laitoin muistaakseni kaksi tomaattia. Musta tomaattisattumat on hyviä siellä joukossa, mutta maun mukaan. :)
Poista