maanantai 27. huhtikuuta 2015

Summer Ohoy!

Olen viime aikoina tehnyt muutamia kesävaatehankintoja beben lisäksi myös itselleni: tänä(kin) kesänä luotan ainakin merihenkisesti raitaan :)

20150427-IMG_8951
Pukeutumistilanteeni on tällä hetkellä siinä mielessä hankala, että käytän oikeastaan pelkästään imetysvaatteita ja niillä mennään luultavasti vielä koko kesä. Olen kuitenkin kulkenut jo kohta puoli vuotta samoissa parissa T-paidassa, joten nykyiset vaatteet alkavat tulla jo melkein korvistakin ulos. Haluan kuitenkin myös tässä kohtaa panostaa ennemmin laatuun kuin määrään, sillä käyttömukavuus, imetyksen helppous ja materiaalien pesunkestävyys sekä napakkuus (trikootahan nämä ovat käytännössä kaikki) ovat minulle tärkeitä. Tietenkin myös vaatteen ulkonäkö on merkitsevä, vaikka käytännöllisyyden ehdoilla mennäänkin. Hankalaa on lisäksi se, ettei imetysvaatteita oikein pääse sovittelemaan minnekään, vaan ainoa vaihtoehto on nettikaupat. Periaatteessa kotona on helppo klikkailla tuotteita koriin vauvan ollessa unilla, mutta kyllä minua harmittaa ensin odotella pakettia viikko-pari ja sitten joutuakin palauttamaan kun istuvuus on väärä: nytkin jouduin tekemään kaksi tilaus-palautus -rumbaa ennenkuin kolmannesta paketista lopulta löytyi mieluisia juttuja.

Omia kriteereitäni vastaavia imetysvaatteita olen löytänyt etenkin Boob -merkiltä. Boobin vaatteet eivät kuitenkaan ole aivan halpoja, joten olen yrittänyt metsästää vaatteita kaikista mahdollisista alennusmyynneistä ja käytettynä. Kirpputoreilla ei ole juuri onnistanut (koot ovat aina vääriä), mutta alennuksista olen tehnyt hyviä löytöjä. Itseasiassa olen tainnut maksaa täyden hinnan vain kaksista imetysliiveistä. 

20150427-IMG_8956
toppi/Boob, hame/Henry Lloyd, laukku/Michael Kors

Tavoitteenani on imettää suunnilleen siihen kun lapsi täyttää vuoden, joten nyt ollaan varmaankin taipaleen puolivälissä. Puoleksi vuodeksi ei tunnu järkevältä sijoittaa enää valtavia summia imetysvaatteisiin, mutta toisaalta nykyiset ovat niin kovalla käytöllä, että ovat alkaneet näkyvästi kulua pesussa. Ja mainitsinko jo, että olen niihin myös aivan totaalikyllästynyt..? Taivaan lahjana tähän vaiheeseen siis tuli mamamia.fi -sivuston loppuunmyynti, josta sain hankittua edullisesti pari laadukasta paitaa ja yhden maksimekon kesäksi. Sen lisäksi porilaisen Piama -liikkeen tytöt olivat ovelia ja postasivat facebook-sivuilleen kuvan Henry Lloydin iiiihanasta raitapuolihameesta, johon pukeutumistuskissani ihastuin päätä pahkaa. Ja kävinkin hakemassa omani heti seuraavana päivänä :D 

Näissä kuvissa suunnitelmani kesäasusta raitahameen kanssa. Asukuvia uuden MK -laukun kanssa toivottiin myös, joten tässä vähän sitäkin mukana :) Muista uusista vaatteista juttua seuraavaksi, nyt vain odotellaan niitä lämpimiä ilmoja. I'm all set for the summer :) 

Mitäs pidätte hankinnasta :)? Arvoin kovasti koon kanssa, mutta kerrankin otin kahdesta sen napakamman. Tapanani on ostaa hiukan turhankin reiluja vaatteita, "ettei ainakaan kinnaa". Tällainen trikoo lörpähtää kuitenkin väkisinkin vähän käytössä ja on supermukava päällä, joten uskalsin ottaa pienemmän koon.

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana hame, loistava löytö! Just sellainen supermukava ja samalla todella tyylikäs.

    Mä en imetysaikana oikein löytänyt varsinaisista imetysvaatteista istuvia ja kivoja. Totesin kuitenkin suht toimivaksi komboksi joustavat topit sekä päälle joku neuletakki/liivi/trikoojakku tai väljä pusero. Oli silti ihan kivaa kun pystyi imetysajan jälkeen pukeutumaan taas mekkoihin ja muutenkin mihin vaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan: kyllä ne Piamassa tietää mikä puree ;D

      Näissä Boobinkin imetysvaatteissa toi luukku on semmoinen mikä tietysti näkyy ja mistä aina kaukaa tunnistaa että millaisesta vaatteesta kyse (paitsi raidallisissa vähän hämää ;D) eikä siksi varmaan ole kaikkien mieleen nämäkään. Mallit on kuitenkin ollut mulle just sopivasti istuvia (ei makkarankuori eikä teltta, hyvä helman pituus), materiaali tosi laadukasta, napakkaa trikoota ja ulkonäöltään sopivan yksinkertaisia. Ja imetys superhelppoa ja onnistuu diskreetisti. Sobealta hankin ne pari uutta paitaa ja ovat tosi kivoja: malliltaan tosin reilusti väljempiä kuin Boobit, mutta eivät näytä niin selkeästi imetysvaatteilta ja materiaali on ihanan pehmoista sekä laadukkaan oloista (pesty vasta sen verran vähän etten voi kuin arvailla). Muutamalla muulla merkillä on ollut kivannäköisiä, mutta eivät ole istuneet tai imetyssysteemi on tuntunut hankalalta.

      Poista
  2. Täällä ollaan samassa veneessä tuon tilailurumban suhteen. Esikoisen aikaan käytin muutamaa Boobin paitaa kyllästymiseen asti, mutta itselleni se perusmalli on helmasta aavistuksen lyhyt. Imetysaukko sen sijaan on huippu. Nyt olen löytänyt hyvin istuvia Mamalicious-merkkisiä paitoja, mutta niissä imetyssysteemi on aika kökkö. Täytyy ehdottomasti tutkia noita Sobean paitoja tarkemmin, kiitos alevinkistä! Ja tuo Piama - seuraavan Pori-reissun kohteeksi ehdottomasti! Muutaman vuoden olen Porin lähellä asunut enkä tähän asti ollut tiennyt koko liikkeestä mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan ne Boobin before&after -paidat pidempiä, kun kerran on tarkoitettu myös mahan kanssa käytettäväksi..? Mulla on yksi Mamalicious -paita, mutta musta se imetyssysteemi ei myöskään oikein toimi, siksi en ole ostanut niitä lisää vaikka merkillä on vaikka mitä tosi nättejä vaatteita. Harmi :/ Noi Sobeat on rennomman (=löysemmän) mallisia kuin Boobit, itsekin pohdin että olisko vaihtanut normaalia kokoani yhtä pienempään, mutta päädyin sit pitämään kuitenkin ihan sellaisenaan. Piama on tosi pieni liike ja varmaan siksi mullakin kesti tosi kauan ennenkuin tajusin kävellä sisälle saakka: suosittelen ehdottomasti poikkeamaan :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!