.... mutta sitä ennen: nukuin viime yönä yhden neljän tunnin pätkän! Edellisestä yli kahden tunnin unipätkästä on muutama kuukausi ja kyllä kuulkaas oli siistiä :D Koko yönä herättiin vain kolmisen kertaa, olo on aika paljon freesimpi kuin hetkeen. Kiitos bebe <3 Tosin hyvä yö oli seurausta kolmen tunnin nukutusurakasta, mutta sitä ei edes muista just nyt ;)
Vappubrunssikuvista alkaa varmaan olla monella useita blogeja seuraavilla yliannostus, mutta tässä vielä meidän versio :)
Olimme siis oman pikku perheen kesken vappubrunssilla Cafe Elbassa Porissa. Brunssi oli Elban hengen mukaisesti Italia -teemainen ja tarjolla oli paljon erilaisia herkkuja, joista pystyi kokoamaan itselleen salaattilautasen.
Elba taitaa hotellien lisäksi olla ainoita brunssipaikkoja Porissa ja on jo pitkään pitänyt mennä testaamaan tarjonta. Elba on kahvilana muuten kyllä tuttu ja superkiva: tarjottavat aina hyviä, kohtuuhintaisia ja yrittäjäpariskunta ihanan epäporilainen- siis aina iloinen, ystävällinen ja vaivattoman sosiaalinen asiakkaita kohtaan ;D Elba on myös tilana viihtyisä ja kaunis.
Brunssi vastasi odotuksia: ruuat olivat herkullisia (tosin miehen mielestä oliiviöljyä oli käytetty hiukan turhan reilulla kädellä) ja valikoima hyvä. Erityiskiitos kevään ekoista mansikoista, nams... Oma miinukseni menee mehulle, joka ei ollut tuorepuristettua nähnytkään -aina superharmi. Muuten kaikki tosiaan oli erinomaisen hyvää. Hintaan kuului salaatti- ja jälkkäripöydän lisäksi niin paljon (hyvää) kahvia tai teetä kuin halusi juoda ja lasillinen proseccoa. Meidän proseccot jäi muutaman siemauksen maisteluasteelle kun mies ajoi autoa ja itse imetän, mutta kivaa oli päästä pikkuisen kilistämään vapun kunniaksi. Hintaa brunssilla oli mielestäni erittäin kohtuulliset 25€. Suosittelen, jos Porin suuntaan matkaatte :)
Kävimme myös hakemassa bebelle vappupallon torilta ja voi pojat se on ollut hyvä ostos :D! Jotenkin hönttinä kuvittelin ettei bebe vielä tänä vuonna ymmärtäisi pallon perään, mutta onneksi kävimme sellaisen sittenkin hakemassa. Aivan paras leikki koko viikonloppuna on ollut pallon kurittaminen, irti päästämisen ihmettely ja tietysti se kun äiti tai isä nappaa pallon katonrajasta takaisin -taas irtipäästettäväksi :)
Ulkona on aivan ihana ilma, juuri sopivasti meidän grillikauden avajaisiksi :) Saamme tänään vielä illemmalla kylään ystäväperheen herkuttelemaan, sitä ennen yritän vielä saada vaihdettua ruskettuneet Callunat pari päivää sitten hankkimiini orvokkeihin. Kevät <3
Mitäs teidän viikonloppuihinne kuuluu :)?
On toi Porissa aika kallis brunssi.Satakunnan brunssi (siinä vieressä) 15 € ja on todella laadukas,kokeilkaapa joskus 😊
VastaaPoistaEikös Satakunta ole se Vaakunan ravintola? Mä en jotenkin osaa mennä minnekään hotelliin erikseen brunssille, minusta tunnelma kahvilassa on kivempi ja brunssin sisältökin yleensä erilainen. Olen kyllä yöpynyt Vaakunassa ja siis syönyt aamiaistakin -se oli hyvä hotelliaamiainen, mutta ne on kaikissa ketjuhotelleissa aika samanlaisia.
PoistaTuosta hinnasta: olisi ehkä pitänyt korostaa että 25€ ei ole paha minusta VAPPUbrunssiksi, koska sana "vappu" tuossa edessä saa monet paikat hinnoittelemaan brunssin vielä 10-20€ kalliimmaksikin... 25€ sisältäen lasillisen kuohuvaa ei myöskään ole minusta hirveä hinta, vaikka toki varmaan edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Myönnän silti auliisti että tänne muuton jälkeen kaikki ulkona syöminen on vähentynyt niin paljon, että elän sen suhteen edelleen pääkaupunkiseudun hinnoissa. Siksi voi olla että minusta moni kohtuuhintainen juttu tuntuu jostain toisesta kalliilta :)
Niin 😊 tarkoitin,että Satakunnassakin on viikonloppuisin brunssi,ei hotelliaamiainen.Myöskin Torero tarjoaa viikonloppuisin brunssia eli valinnanvaraa löytyy.Elba on hyvä,mutta mahdottoman ahdas ja hintava,siis minusta😉
VastaaPoistaAi, olin siinä kuvitelmassa että Vaakunan/Satakunnan brunssi on joko täysin sama tai käytännössä sama kuin hotelliaamiainen, mutta jos kerran ei ole niin sitten sille täytynee antaa mahdollisuus jossain vaiheessa ;)
PoistaToreron brunssi kiinnostaa myös, siitä muistankin kuulleeni kun mainitsit, mutta hintaa silläkin näytti olevan normisti 19,90€ (ilman skumppaa), joten ihan samaa hintaluokkaa Elban kanssa. Elba ei minusta myöskään ollut sen ahtaampi kuin mikään muukaan ravintola tai kahvila silloin kun siellä on paljon väkeä (hotellit yleensä on väljempiä, sen myönnän). Ruoka jouduttiin hakemaan hiukan sumpusta, mutta muuten syömis-, istumis- ja liikkumistilaa oli mielestäni ihan hyvin.
Jokunen vuosi sitten yritettiin löytää Porista brunssipaikkaa, mutta ainoa oli Porin taidemuseossa, joka sekin oli juuri ko. vkoloppuna kiinni. Siitä tilanne on viime aikoina siis onneksi parantunut huimasti :) Taidemuseossa ei enää mainostettu brunssia, vaan siellä on vkoloppuisin "Bufé" (9€). Oletkohan siellä käynyt, onko kyseessä pelkkä salaattibuffa? Kuvan perusteella näytti vähän siltä. Tosin, jos buffa on hyvä, niin pitää laittaa korvan taa jos on tarvetta lounaspaikalle viikonloppureissulla :)