keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Inspirational Looks

Terkkuja kiireisen viikon pienestä rauhallisesta hetkestä :) Olin suunnitellut itselleni keväisen päivän asun tänään ja olin ajatellut kuvata sen tänne. Koska ulkona pyryttää lunta, ei nyt oikein olekaan fiiliksiä sen toteuttamiseen. Siispä jaan sittenkin vielä muutaman viime päivinä Stockholm Streetstyle- sivustolta löytämäni talvisemman inspiskuvan.

SS2

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/262460/emma_elwin/

Vaikka kevät alkaakin pyöriä mielessä yhä useammin, jaksan silti edelleen ihastua näihin tummempiinkin asuihin.

SS1

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/262457/linnea_regnander/

SS3

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/262453/in_the_moment/

SS4

Kuva: http://carolinesmode.com/stockholmstreetstyle/art/262453/in_the_moment/

Tähän joukkoon eksyi poikkeuksellisesti yksi mieskin, jotenkin tuo asu vaan on niin makea! Tukholman muotiviikot onkin parhaillaan käynnissä ja tulossa on muutkin kaupungit ihan justiinsa. On niin hassu tää muodin rytmi, että vaikka vielä ei ole päästy käyttämään edes kevään ihanuuksia, niin muotiviikoilla ollaan jo ensi syksyssä ja talvessa! Itse tykkään silti mennä vuodenaikojen luonnollisessa rytmissä ja siksi olenkin vasta kasaamassa kevät/kesämuodin suosikkikoostetta. Yritän saada sen viikonloppuna valmiiksi :)

Nyt pitääkin jatkaa taas työ- ja koulujuttujen parissa. Kivaa viikonjatkoa :)

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Blini Time of the Year

Vuoden ensimmäiset blinit nautittiin eilen reippaan ulkoilupäivän päätteeksi mahtavassa seurassa. Ihan parasta! Voi kun kaikki lauantait voisikin viettää tällä tavalla: samaan aikaan sekä reippaasti että rentoutuen.

IMG_5449
Reipas osuus päivästä tapahtui koirien kanssa touhutessa: matkasimme miehen kanssa meidän koirien kasvattajan luo, jotta tytöt pääsisivät vaihteeksi vähän isompaan valjakkoon ja vetämään rekeä. Ja minä pääsin ensimmäistä kertaa itse ajamaan rekeä ja neljän koiran valjakkoa! Vähän oli jännää, ja niiiin kivaa :) En ole koskaan ennen ajanut rekeä (ollut vain kyydissä), saati neljää koiraa, vain meidän tyttöjä kickbikella. Whiiiiiii, niiiiiiiiin hauskaa :D 

IMG_5447
Blineille kiidin sitten suoraan koirapuuhista. Ja mmmmmmmm mitä herkkuja....

IMG_5451
Näitä syötiin TIETYSTI aivan liikaa. Kiitos blinimestarille :)!

IMG_5458
Jälkkäriksi suklaafondue ja omenoita, päärynöitä, ananasta sekä mansikoita. Need I say more..?

IMG_5459
Jälkkärin äärellä käytiin myös SUURI TAISTELU parhaasta dippisuklaasta: vastakkain olivat fonduesetin mukana tullut belgialainen 60% suklaa ja Fazerin sininen. Fazerin sininen taisi lopulta saada enemmistön äänistä, mutta belgialaisen puolustukseksi sanottakoon ettei se ollut mitään belgium's finest suklaata. Ehdotankin, että jatkamme testailuja ennen lopullisen voittajan julistamista...;)?

pelit
Illanvietto tässä porukassa päättyy aina siihen, että lopulta kaivetaan lautapelit esiin: tällä kertaa mentiin kevyellä Seven Wondersilla.  Seven wonders on tosi kiva, helppo ja nopea seurapeli myös niille, jotka eivät ole pitkien ja "vaikeiden" pelien ystäviä, mutta toisaalta riittävän haastava myös niille, jotka ovat. Kiva pelata monenlaisissa porukoissa siis.

Kuten sanottua, tällainen on lempilauantaini. Vähän reippailua ja raitista ulkoilmaa, paljon herkkuja ja vielä enemmän hyvää seuraa. It just doesn't get much better than that <3 

Toivottavasti muidenkin viikonloput ovat sujuneet hyvin, mä painun nyt olemaan ahkera opiskelija;  parista seuraavasta viikosta alkaa tiukka opinto- ja työpuristus, mutta ehkä sen juuri jaksaa kun putken päässä odottaa Lontoo :)

lauantai 26. tammikuuta 2013

Turhautumisesta ja perfektionismista


 “What nobody tells people who are beginners — and I really wish someone had told this to me … is that all of us who do creative work, we get into it because we have good taste. But there is this gap. For the first couple years you make stuff, and it’s just not that good. It’s trying to be good, it has potential, but it’s not.

But your taste, the thing that got you into the game, is still killer. And your taste is why your work disappoints you. A lot of people never get past this phase. They quit. Most people I know who do interesting, creative work went through years of this. We know our work doesn’t have this special thing that we want it to have. We all go through this. And if you are just starting out or you are still in this phase, you gotta know it’s normal and the most important thing you can do is do a lot of work. Put yourself on a deadline so that every week you will finish one story.

It is only by going through a volume of work that you will close that gap, and your work will be as good as your ambitions. And I took longer to figure out how to do this than anyone I’ve ever met. It’s gonna take awhile. It’s normal to take awhile. You’ve just gotta fight your way through.”
-  Ira Glass
Tämä lainaus löytyi Lindan työpöytä- blogista ja sai minut ajattelemaan omaa suhdettani bloggaukseen ja etenkin valokuvaukseen. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja minulla on usein selkeä mielikuva siitä mitä haluan, mutta toteutus monesti ontuu (useistakin eri syistä). Vaikka minusta tuskin on ikinä tulossa minkään sortin ammattitaiteilijaa, toi tämä teksti silti hieman lohtua amatöörinkin takkuiseen aikaan. Että ei se aina ole helppoa muillekaan. Ja että ehkä se tästä, harjoittelun kautta :)

Perjantaina lueskelin lisäksi juttua maailman menestyneimmistä muotibloggareista ja siitä, miten ammattimaista bloggaaminen on- ainakin ulkomailla ja ainakin Jenkeissä. Siellä bloggareiden ympärillä on kokonainen armeija avustamassa- tai pikemminkin kuin toimituskunta missä tahansa julkaisussa. Suomessa homma ei taida ihan noin pitkällä vielä olla..? Aikamoista. 

Tulin näiden tekstien jälkeen jotenkin tosi onnelliseksi tästä omasta pikku blogistani. Joskus on hauska tehdä jotain ihan vain koska se on kivaa. Kiitos teille kaikille siellä ruudun toisella puolella, yksinään tämä olisi aika tylsää :)

perjantai 25. tammikuuta 2013

New In

Tunnustan: palasin Promodiin, vaikka viimeksi maailmankaikkeus yrittikin palohälytyksen aiheuttaman päättäväisen liikkeestä häädön avulla muistuttaa minua ostoslistastani- onneksi myös pienet hullutukset mainittiin ;) Varsin kohtuuhintaisina nämä menevät hyvin siihen kategoriaan. Ja lisäksi tajusin etten itse asiassa omista kuin kaksi neuletta. Siis ihan totta kaksi! Käytän tosi paljon neuletakkeja ja niitä onkin sitten useampia, mutta muutamalle neuleelle on kyllä ollut jopa tilaus. Ja etenkin koska nämä eivät ole mustia tai perusharmaita...

IMG_5408

Tämä kaunokainen oli viime viikon himotuslistallani, jonne se päätyi nähtyäni sen Promodin ikkunassa. Puuvillakashmerea: ihanan pehmoinen ja vaikka kashmerea on vain 5%, niin uskoakseni se lisää kuitenkin jonkin verran lämpöä. Ainakin neule on pelkkää puuvillaa jämäkämmän oloinen. Mielettömän ihanan tuntuinen päällä.

IMG_5411

Mukaan tarttui myös tämä toinen neule, alerekistä vaihteeksi. Ylisuuri malli: jotenkin vain tuntui siltä että se kuuluu minun päälleni. Tosi casual malli, ihana. Pehmoinen kuin mikä tämäkin. Ja nuo pallot.... (Ja juu, en ole vielä silittänyt kumpaakaan...)

IMG_5417
Joku pallohuuma iski, sillä myös tämä huivi veti vastustamattomasti puoleensa. Alelöytö sekin.

IMG_5420

Tällainen isompi silkkihuivi minulta puuttuukin kokonaan. Ihanat keväiset värit! Materiaaleista täytyy muutenkin antaa kiitosta: paljon luonnonkuituja. Olen viimeksi käynyt Promodissa Genevessä asuessani, eli siitä on jo aika monta vuotta aikaa. Pistin kyllä merkille kun liike ilmestyi Helsinkiin, mutta ei vain ole tullut mentyä sisään tätä ennen. Jatkossa varmasti muistan, sillä liikkeeseen jäi vielä aika paljon kaikenlaista kivaa... Mutta ne lupaan jättää ainakin toistaiseksi rauhaan, tästä eteenpäin säästän pennoseni Lontooseen. Promise.

Ja hei, perjantai! Ihanaa viikonloppua kaunokaiset :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Mainonnasta

Mahdatkohan muista Sanna Ukkolan jo joulukuun puolivälissä kirjoittaman tekstin "Viiden tähden toimittajat" ? Tekstissään Ukkola ruotii etenkin aikakauslehtien tapaa ottaa vastaan tuote-, matka- ym. lahjoja ja kestityksiä mainostajilta- ilman että näistä kerrotaan lehtien jutuissa. Kirjoituksessa myös ruodittiin sitä, miten muutama mainostaja on niin suuri ja vaikutusvaltainen, että ne vaikuttavat lehtien toimitukselliseen sisältöönkin jopa joskus melko suoraan. Mielenkiintoinen näkökulma, jos vaikka miettii verrattuna blogeista ja piilomainonnasta kohkaamiseen. Erinomainen kirjoitus muutenkin; enpäs kyllä itsekään ollut tietoinen tilanteen "vakavuudesta". No, etenkään naistenlehdissä toki ei sinänsä yleensä ole kyse mistään varsinaisesti vakavista jutuista, mutta onhan tuo vähintään periaatteen tasolla aika iso juttu. Minusta.

IMG_5423
Kirjoitus tuli mieleeni taas, kun joku aika sitten lueskelin uusinta Oliviaa ja Costumea. Olin ensin lukenut Costumea ja lehdet olivat pöydällä takakansi ylöspäin. Kun sitten aloin selailemaan Oliviaa, tuli niin voimakas deja vu- ilmiö, että piti ihan uudelleen tarkistaa että luenhan eri lehteä...

IMG_5427
Iso osa tuosta vaikutuksesta johtunee takakannen ja Boomerangin kolmen aukeaman mittaisen mainoksen lukemisesta peräkkäin, mutta aloin vaistomaisesti kiinnittää huomiota siihen, mitä muitakin samoja löytyy.

IMG_5424
IMG_5426
Ja löytyihän niitä.

IMG_5428

Melkein heti perään LV.

IMG_5431
Essie.

IMG_5433
IMG_5434

IMG_5438

IMG_5436
IMG_5439
Tietenkin: molemmat ovat Bonnierin lehtiä ja kohderyhmätkin aika lähellä toisiaan. Mutta onhan tämä silti mielenkiintoista. Ainakin minusta. Juttujen sisältöä en lähtenyt samalla tavalla vertailemaan: ainakaan äkkiseltään ei lyö maksettu sisältö silmille. Mutta saattaisi silti olla jännää joskus tehdä sellainenkin vertailu :)

IMG_5440
Onko kukaan muu ikinä kiinnittänyt huomiota samaan ilmiöön? Tai onko tällaisella ylipäänsä mielestäsi mitään merkitystä?

tiistai 22. tammikuuta 2013

Asuinspiraatio

Juuh, tältähän mäkin aina näytän käyskennellessäni lumisateessa kaupungilla... *köh* Tai sitten en ihan. Oli pakko jakaa teidänkin kanssanne tämä Stockholm Streetstyle- sivustolta napattu upeus :)

SS


Mutta tuolta siis näyttäisin kovin mielelläni... Ja nuo saappaat, niitä olen kuolannut jo koko syksyn. Ne on jotenkin niiin makeat. Givenchyä, ellen aivan väärin muista. HIENOT on kuitenkin. Vai mitä?

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kulttuurilauantai

Lauantaina vietin ystäväni kera kulttuuripäivää. Päivä alkoi Galleria Laboratoryn Northern Woman in Chanel- näyttelyssä, jonne ehtii vielä 27.1. asti. Kuvat olivat upeita! Kauniita ja koskettavia. Näyttely on ilmainen. Suosittelen ehdottomasti käymään jos yhtään kiinnostaa!

02_chanelopeningparty

Kuva (by Johannes Romppanen): http://www.laboratory.fi/2013/01/northern-women-in-chanel-peter-and-ingela-farago-opening-party-laboratory-05-12-2012/

Näyttelyn jälkeen kävimme Vapianossa syömässä. Vapiano avattiin viime kesänä, jolloin siitä oli juttua monissa blogeissa ja sitä kehuttiin kovasti. Olen jo pidempään miettinyt että se pitäisi käydä testaamassa ja nyt kun olimme menossa Kinopalatsiin elokuvaan, oli sijainti niin täydellinen, että sain suunnitelman vihdoin toteutettua. Eiliseen teemaan viitaten sanon, että syömäni pizza oli ok. Ainekset lupasivat hyvää, mutta toteutus oli kuivahko. Ravintola oli melkein täynnä, joten Vapiano on selkeästi suosittu paikka. Omaa suosikkipaikkaa siitä ei kyllä tullut, mutta kiva että vihdoin pääsin testaamaan. Ihan ok, kaikin puolin. 

AnnaK

Kuva: http://www.nytimes.com/2012/11/04/movies/keira-knightley-in-joe-wrights-anna-karenina.html

Ruuan jälkeen suuntasimme siis Kinopalatsiin katsomaan Anna Kareninaa. Kirjaa en ole lukenut, mutta elokuvan alettua muistin että olen itse asiassa nähnyt Anna Kareninan balettina aiemmin, tosin siitä on luultavasti jo viitisen vuotta aikaa. Sitä kautta Tolstoin kaunis mutta traaginen tarina kuitenkin oli jokseenkin tuttu. Kerrontaan oli valittu epätavallinen tapa, jossa useissa kohtaa oltiin ikäänkuin teatterin näyttämöllä ja lavasteissa. Alkuun vaati pientä ponnistelua pysyä lavasteidenvaihtojen ja teatraalisuuden perässä, mutta kun kerrontaan tottui, niin se oli minusta oikeastaan aika hauska. Ja yllättävän tutun tuntuinen, kun kerran olin viimeksi nähnyt tarinan balettina. Tarina itsessään onkin sellainen, että sen dramaattisuus soveltuu erinomaisesti näyttämölle. Tarina ei tosin ole kovin vauhdikas, joten joko olen MTV-sukupolven keskittymiskyvytön ja viihdytystä vaativa edustaja, tai sitten pituudesta olisi voinut vähän tinkiä. Toisaalta tuo hieman hitaampi (vaikka en käyttäisi tästä elokuvasta missään nimessä esimerkiksi sanaa viipyilevä!) tahti ja räiskähtelyjen (siis tehosteiden, ei todellakaan henkilödraaman!) puute loi lisää teatterinomaista tunnelmaa, ainakin minusta. En tiedä onko Anna Kareninasta koskaan sävelletty oopperaa, mutta suorastaan ihmettelen ellei ole. Upeita pukuja ja maisemia (tai no: tapahtumat sijoittuvat lähinnä sisätiloihin joten ehkä pitäisi kehua lavastusta tai tehosteryhmän taitoja), sekä hyviä näyttelijöitä. Kokemuksena hieno ja epätavallinen teatterin ja elokuvan sekoitus. Minä tykkäsin, mutta tämä varmaan kyllä jakaa mielipiteitä.

Sitten vielä päivän asu :)

IMG_5375

paita/Marimekko, farkut/Zara, kaulakoru/Accessorize, rannekoru/Beso Helsinki, kello/DKNY, laukku/Mulberry

Olisin halunnut pukea asuun neuleen alle valkoisen kauluspaidan, mutta itseasiassa en omista perinteistä valkoista kauluspaitaa ollenkaan: vain muutaman 3/4-hihaisen ja yhden sellaisen, jossa on pieni röyhelö nappilistassa. Röyhelö kuitenkin näkyi ikävästi ohuen silkkivillaneuleen alta, joten jouduin vaihtamaan alle Filippa K:n mustan trikoopaidan. Ei niin raikas, mutta ihan toimiva vaihtoehto. Jalkaan tuli mustat saappaat; kiireessä en ehtinyt hakemaan niitä alakerrasta yläkertaan kuvaa varten- joudut siis käyttämään mielikuvitustasi :)

Onko ruudun sillä puolen joku jo ehtinyt käydä katsomassa Anna Kareninan? Mitä mieltä olit?

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Sunday Coffee Thoughts

Laiskan sunnuntaiaamun (/päivän...) innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman sanan kahvista. Ja myös ruuasta ylipäänsä.

Minä pidän ruuasta. En kuitenkaan suostu pitämään itseäni minkäänlaisena ruokasnobina: en osaa brassailla ruokatietoudella, olen taatusti jäljessä kaikista ruokatrendeistä, enkä missään nimessä halua että ruoka tai sen syönti on jotenkin vaikeaa. Siksi vähän karsastan nk. fine diningia, vaikka hyvässä ravintolassa syöminen onkin yksi lempiasioitani. En myöskään itse osaa kokkailla mitään erikoisia ruokia, vaikka ylipäänsä olenkin viime vuosina laittanut ruokaa ja leiponut huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Kauas on myös tultu siitä lapsuuden vaiheesta kun suostuin syömään lähinnä jauhelihaa ja perunaa, mutta edelleen suhtaudun epäillen joihinkin ruoka-aineisiin. Ja toisaalta syön toisinaan mielelläni pakastepizzaa. Kuitenkin, viime aikoina olen yhä useammin tullut ravintolasta kotiin tyytymättömänä: ruoka on ollut korkeintaan ok (ravintolassa se ei mielestäni riitä). Muutaman kerran on toisaalta tehnyt mieli alkaa itkeä, kun syömäni ruoka on ollut niin hyvää. Huomaan kiinnittäväni yhä enemmän huomiota raaka-aineisiin ja valmiuteni käyttää rahaa hyvään ruokaan on kasvanut huomattavasti (vaikka mieluiten käyttäisin siihen vieläkin enemmän, mutta toistaiseksi budjetti asettaa rajoituksia). Samoin olen alkanut kokea pahantuulisuutta huonon ruuan jälkeen. Vähän niin kuin olen rypäle rypäleeltä opetellut pikkuhiljaa tunnistamaan viinejä (tällä hetkellä uskoisin tunnistavani vasta ihan muutaman, but I'm getting there...), olen alkanut myös makustella erilaisia ruoka-aineita eri tavalla kuin ennen.

IMG_5399
Tämä pitkä johdanto kahviin :) Mieheni ystävä on töissä Kaffa Roasteryssä ja olemme nyt muutaman kerran pyytäneet häntä suunnittelemaan meille valikoiman erilaisia kahveja, joita olemme sitten ostaneet kotiin maisteltavaksi. Kyllä meiltä edelleen löytyy myös ihan perinteistä juhla mokkaa, mutta kuten ruuan, myös kahvini nautin yhä useammin mieluiten laadukkaana. Vielä en ole tässä kahvijutussa niin pitkällä, että osaisin hifistellä yhtään millään laadulla tai kahvitietoudella. Nyt ollaan vasta siinä vaiheessa, että tiedän jos kahvi on hyvää kun maistan sitä.

IMG_5406
Tänään aamukahvikupissa oli Guatemalalaista Hunapua (tai "hunajapupua" kuten sitä meillä nimitetään, koska luen aina pussin kyljestä ensin niin...). Special Roast Guatemala Hunapu on vuoden 2012 Brewers Cup- voittaja eli Suomen Mestari- kahvi. Ja tästä suu sanoo, että hyvää on! Kahvi on täyteläistä ja äärimmäisen pehmeää, mutta paistoasteeltaan ei kovin tummaa: mieheni kahvieksperttiystävän mukaan yksi yleisimpiä väärinkäsityksiä onkin, että tumma kahvi olisi aina jotenkin laadukkaampaa kuin vaalea. Tummaa on vain helpompi paahtaa pehmeän makuiseksi kuin vaaleaa kahvia. 

Meillä makumatka kahvin ihmeelliseen maailmaan on vasta aivan alussa, mutta jos joku muukin haluaa lähteä reissulle niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan suomalaisen Kaffa Roasteryn kahveja. Kaffan omat tilat löytyvät Pursimiehenkadulta, mutta huomasin viime viikolla, että aiemmin jo kehumani (ja uskoakseni Helsingin parasta aamulattea tarjoava) Torrefazione Yliopistonkadulla myy myös ainakin joitakin Kaffan kahveja. Samoin Eat & Joy maatilatori ainakin Jumbon Prismassa, luulisin siis että muistakin pisteistä sitä löytyy.

Herkullista sunnuntain jatkoa :) Huomenna juttua eilisestä kulttuuripainotteisesta päivästä ja päivän asusta, stay tuned!

p.s. Huomaa kevään ensimmäiset tulppaanit ja neljättä päivää peräkkäin paistava aurinko! Ollaan tosiaankin jo matkalla kohti kesää :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Celebrity Style: Hilary Duff

Bongasin Purse blog- blogista The many bags of- sarjan jutun Hilary Duffista. En ole ennen oikeastaan kiinnittänyt mitään huomiota hänen tyyliistä, mutta nyt huomasin että sehän on oikeastaan aika kiva! Eihän Hillary mikään varsinainen fashionista ole, mutta minusta hänen tyylissään on oikeastaan aika paljon samaa kuin omassanikin (ja siksi tietysti tykkään ;)). Yksinkertaisia, rentoja- jopa helppoja vaatteita simppelein mutta näyttävin koruin tai huivein asustettuna.

Poimin näihin kollaaseihin suosikkejani postauksen asuista. Kaikki nämä kuvat (ja lisääkin): http://www.purseblog.com/celebrities/the-many-bags-of-hilary-duff.html

siistimpi
Hilary sekä laitetumpana.

rento
Että rentona arjessa.

Mitäs tykkäät?

perjantai 18. tammikuuta 2013

Päivän asu

Tällaisessa asussa uhmasin tänään ensin pakkasta kaupungilla ja vähennettyäni hiukan aluskerroksia (tilanne kuvassa) vastaanotin rakkaan serkkuni pienen poikansa kanssa meille kyläilemään. 

IMG_5360

liivi/Henry Lloyd, paita/Filippa K, farkut/Zara, vyö/Stockmann, kaulakoru/Noa Noa, ranteessa/Nomination & Ideakoru & Beso Helsinki, korvakorut/Pilgrim, villikset/made by mama <3

IMG_5361

Tuo liivi on ihan must kaikilla pakkassäillä: se on niin paksua villaa, että olen itse asiassa vakuuttunut että se päällä on suorastaan mahdoton palella. 

Mutta camoon: ei kyllä ennen varoitellut ilmatieteenlaitos vaarallisen kylmistä keleistä jos pakkasasteita oli tulossa -20... aika hassua minusta, tässä maassa tuo nyt ei ole mikään kovin harvinainen lukema.

IMG_5353

Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata kuvassa jotain uuttakin..? Enkä nyt tarkoita asukuvan ottopaikkaa ;)

Huomenna on tiedossa koko päivän täydeltä kivoja kulttuuririentoja hyvässä seurassa, raporttia seuraa kyllä. Sitä ennen vielä pieni hetki sohvalla hyvässä seurassa :) Ihanaa viikonloppua sillekin puolen ruutua!

p.s.Yritin eilen ihan vähän vaan käydä kokeilemassa yhtä kollaasin tuotteista ja pääsin juuri liikkeeseen sisään, kun palohälytys tyhjensi koko kauppakeskuksen. Äh. Yrittääköhän universumi kertoa minulle jotakin..?

torstai 17. tammikuuta 2013

Näitä himoitsin tänään..

Kevät alkaa selkeästi hiippailla mieleeni... koskan ekan kerran tänä keväänä katselin myös tuollaisia keveitä mekkoja sillä silmällä ;)

himotuksia
Tarvitsisin uuden mustan monikäyttö T-paidan ja COSsin perusteeppareita on kehuttu niin paljon, että haluaisin kokeilla. Promodin ihanan pehmoisen näköinen ja karkkivärinen neule oli liikkeen ikkunassa: heti en ehtinyt sovittelemaan mutta se jäi mieleeni... Dieleselin Skinzee- farkkuja on kehuttu useammassakin paikassa ja nyt kun huomasin syksyllä (vain reilu puoli vuotta sitten!) ostamani H&M:n farkuista roikkuvat elastaanit ajattelin että pakko kai se on uskoa ettei halvalla saa hyvää. Olin ennen vannoutunut Diesel- fani ja muutaman vuoden edullisempia korvaajia etsittyäni ajattelin ainakin kokeilla tuota mallia. Vilan raitapaitaa on näkynyt muutamassa lehdessä ja ihastuin tuohon malliin. Vilan sivuilla sitten eksyin ihastelemaan noita mekkoja... oi melkein jo tunnen leppeän kesätulen ja auringon lämmön ihollani, aurinkolasit nenällä ja sandaalit jalassa.... 

Kollaasissa siis muutamia tämän hetken kuumia himotuksia: yritän parhaillaan päättää pitäisikö muutama noista käydä hakemassa kotiin (tai edes sovittamassa) vai pitäisikö sittenkin jättää ja odottaa Lontoota..? Kokemuksesta vain tiedän, että jos lataan kauheasti odotuksia Lontoon shoppailuille, niin sitten menen sen valtavan valikoiman edessä niin lukkoon etten osta lopulta mitään. Ja sitten jos reissun jälkeen yritän ostaa jotain mitä olen nyt nähnyt täällä, niin sitten on taatusti koot loppu...

Kyllä on taas ensimmäisen maailman ongelmia elämä pullollaan, mutta sehän on hyvä juttu koska sitten asiat ovat oikeasti aika mallillaan :)

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Suomalaista muotia New Yorkiin

Ihan pakko on nyt hehkuttaa tässä kohtaa entisen kotiseutuni Satakunnan UPEITA käsityöläisiä, jotka matkaavat New Yorkin muotiviikoille helmikuussa Paloni- liikkeen mukana. (Paloni on Helsingissä sijaitseva, itsenäisten suunnittelijoiden tuotteita myyvä liike.)

NYCiin Palonin matkassa pääsevät omista suursuosikeistani siis köyliöläinen Kaino

kaino

Kuva: http://www.kaino.fi/

ja harjavaltalainen Ideakoru.

Ideakoru


Lue Satakunnan kansan juttu aiheesta:
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194788608752/artikkeli/kulkevatko+amerikkalaiset+pian+koyliolaisessa+neuleessa+.html

Lisää Palonin ameriikanvalloituksesta myös Costumen nettisivuilta. Palonin pop up- store 11.-28.2.2013 Ivana Helsingin New Yorkin liikkeessä (251 Elizabeth Street, 10012 New York).

Harmi ettei ole NYCin reissua tulossa, enkä siis pääse paikan päälle ihastelemaan, mutta hurjat tsempit sekä Kainon että Ideakorun upeille, ihanille, osaaville, rohkeille naisille - aivan huippua!!!!

maanantai 14. tammikuuta 2013

LBD

...little black dress eli pikkumusta, jokaisen naisen vaatekaapissa pitäisi olla sellainen. Minulta sellainen on jonkin aikaa puuttunut, mutta eipä puutu enää!

IMG_5327
Tähän Ted Bakerin kaunokaiseen ihastuin heti ensi näkemältä jo aiemmin syksyllä: näin sen parissakin eri liikkeessä. Silloin kuitenkin päättäväisesti työnsin sen mielestäni, enkä edes sovittanut. Ihan huvikseni kävin Stockan nettisivuilla alennusten alettua ja tein pienen haun Ted Bakerilla... ja siellä se odotteli minua, -40% alennuksessa ja minun koossani!

IMG_5330

Päättelin kyseessä olevan kohtalon, joten naputtelin tilauksen ja jäin jännityksellä odottamaan. Ja sehän oli täydellinen! Mekko on napakkaa trikoota ja todella mukava päällä. Kiva vetoketjuyksityiskohta niskassa. Hiukan tiukempi alaosasta ja väljempi (ei sama asia kuin löysä!) yläosasta: olkatoppaukset ovat juuri täydelliset tasapainottamaan tällaista lanteikasta kroppaa kuin minulla. Siksi minun onkin yleensä tosi hankala löytää mekkoja, enkä uskaltanut odottaa liikoja tältäkään mekolta. Mutta se on just nappi!

Eipä se nyt ehkä tuossa henkarilla roikkuessaan niin ihmeelliseltä näytä, mutta ikävä kyllä siitä ei ole nyt parempaakaan kuvaa. En löytänyt siitä kuvaa enää netistäkään ja myös Stockan sivuilta se hävisi todella nopeasti. Onneksi olin ollut heti kärppänä tilauksen kanssa! 

Ensi käyttöön mekko päässee Lontoossa, jolloin yritän muistaa napata asukuvan. Siihen saakka saat käyttää mielikuvitustasi :) Mitäs tykkäät?

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Weekend Snapshots

Muutama puhelimella napsaistu kuva viikonlopusta. Muutama, koska paljon muuta tänä ihanan laiskana viikonloppuna ei olekaan tullut tehtyä :)

kollaasi
Perjantaina minulla oli vieraana rakas ystävä, mutta silloin en muistanut ottaa kuvan kuvaa edes puhelimella. Ohjelmassa oli herkkuja ja Downton Abbeya (ja siis MITEN TYPERÄ lopetus, kysyn vain!?! Ihan pöljä.). 

Lauantaina oli tarkoitus mennä miehen kanssa käymään asioilla Jumbossa, mutta ei jaksettu. Oi autuus: en tehnyt kertakaikkiaan mitään muuta kuin sen tauluprojektin ja sitten käytiin tyttöjen kanssa vähän ulkoilemassa, olihan huskykoiran unelmailma :) Sitten syötiin itsemme tärviölle: iltapalaksi oli Nachos Supreme, johon tein ensimmäisen kerran itse guacamolen Safkaa- kirjan nopean guacamolen ohjeella, joka on yksinkertaistettu versio tavallisesta guacamolesta. Ja se oli TAIVAALLISEN hyvää. Ja niiiin helppo ja nopea tehdä. Ei ikinä enää purkista, sillä tämän itse tehdyn maku oli jotain aivan muuta. (Ainoastaan ohjeen suolaa vähentäisin roimasti tai jättäisin pois ainakin näin nachojen kaverina, vinkkinä jos joku muukin aikoo kokeilla.) Seuraavaksi pitää kokeilla tehdä itse myös salsaa! Jos jollain on hyvä ohje, niin saa vinkata. Lisäksi suunnittelin netin avustuksella Lontoon- reissun shoppauksia. Aiai, mitenköhän siellä pitää järjen matkassa ja ostokset kohtuuden rajoissa..? 

Tänään sitten hoidettiin asioita: kävin postissa ja sitten käytiin siellä Jumbossa. Jumbossa ostettiin vihdoin ja viimein uusi printteri: vanha on toiminut huonosti jo kuukausia. Wuhuu, olen ollut tosi kiukkuinen jos jonkun yhden paperin takia joutuu lähtemään toimistolle tai yliopistolle tulostamaan. Tässä uudessa on skannerikin, helpottaa elämää huomattavasti (vaikka valokuvalla sen on monesti saanutkin korvattua ;)).

Postissa odotti tammikuun Livbox, joka saapui muiden blogeista päätellen minulle ainakin viikkoa myöhemmin kuin muille ja paketti oli pahoin kärsinyt. Sisältö onneksi oli kunnossa ja vaikutti mielenkiintoiselta. Etenkin tuota Moroccanoil- hiusöljyä olen halunnut kokeilla jo tosi pitkään: olen jo testannut Kérastasen Elixir Ultimen, L'orealin Mystic Oilin sekä Kérastasen Cristalliste- seerumin (jota sain lisää joulukuun Livboxissa). Nuo kaikki ovat olleet ihan hyviä, mutta mitään taikoja ei vielä ole tapahtunut. Tosin en tiedä onko minun hiuslaatuni otollisin taikojen tapahtumiselle; dramaattisin vaikutus olisi varmasti vielä huonokuntoisemmassa tukassa. Mutta siis innolla kokeilen tätä kulttimaineessa olevaa tuotetta! Dermalogican seerumi on esitteen mukaan "kylmän ja kuivan ilmaston täsmätuote" joka "stimuloi kollageenin muodostumista ja auttaa ihoa kiinteytymään ja uudistumaan yön aikana." Kuullostaa niin lupaavalta, että taidan kokeilla heti ensi yönä! Silmänympärysvoide taas "vaikuttaa ihon syvimmissä kerroksissa ehkäisten ikääntymisen merkkejä, ärsytystä ja turvotusta" ja sitä voi käyttää myös "arpien ja huulten hoitoon, kaulan ja decolté- alueen iholle sekä kasvonaamioksi". We'll see, pitää testata. Silmänympärysvoiteista oma kokemukseni on vielä aika heikko, joten en tiedä osaanko miten hyvin vertailla. Isadoran kynsilakkaa kokeilin heti ja ällistyin: lakka oli todella paksua ja helposti levittyvää, eikä toinen kerros edes olisi ollut välttämätön. Kestävyydestä en vielä mene sanomaan mitään, mutta alku vaikuttaa kyllä TODELLA lupaavalta! Väri on kaunis tumma sininen. En olisi tarvinnut uutta tummaa lakkaa, mutta tämä vaikuttaa niin hyvältä, että eiköhän tule käyttöön: vaikka olin kuullut Isadoran lakoista hyvää ja itsekin kokeillut yhtä, niin tämä ylitti kaikki odotukseni!  Todella varteenotettava kilpailija aiemmille suosikeilleni Essielle ja OPIlle. Huulipuna on kaunis fuksiaan vivahtava punainen (kuvassa sävy näkyy huonosti), joka on varmaankin ihana etenkin sitten kesällä :)

Semmoista tänä viikonloppuna, ihanaa joutilaisuutta ja pieniä kivoja puuhia. Nyt on akut ladattu ensi viikkon- kaikenlaista kivaa onkin tiedossa! 

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tauluprojekti

Jatketaan vielä sisustusaiheella. Sain tänään väkerrettyä pienen projektin loppuun: olen jo hetken aikaa suunnitellut keittiön hyllyille uusia "tauluja". Tässä postauksessa esittelin Porvoosta ennen joulua hankkimani Terese Bastin kortit: noista värikkäistä korteista sain idean piristää keittiötä hiukan ja vaihtaa hyllyillä olevat kuvat. Aiemmin hyllyillä oli puunvärisissä kehyksissä Ikeasta hankittuja, maanläheisissä väreissä olevia valokuvia. Ne ostettiin alunperin edelliseen asuntoomme seinälle ja muuton yhteydessä ne päätyivät tuonne keittiön hyllylle, jonne ne sitten vain jäivät. Tänään sain vihdoin sovitettua Teresen kortit minulla valmiina olleeseen kehykseen. 

IMG_5305


Saimme joulukorttina taiteilija Satu Rautiaisen teoksen, jonka päätin niin ikään kehystää ja laittaa esille.

IMG_5311
Pentikin upeat porot saivat vielä hetkeksi jäädä hyllylle, vaikka muuten siirsin vihdoin joulukoristeet takaisin säilöön.

IMG_5284
Satu Rautiaisen työstä tehty kortti läheltä, todellisuudessa teos on iso. Parempi kuva ja mitat täällä.

Hyllykokonaisuus on vielä hakusessa, joten siitä ei nyt tässä ole kuvaa. Ehkä joskus, jos siitä milloinkaan tulee riittävän valmista julkaistavaksi ;)

Mitä parhainta viikonlopun jatkoa, rakkaat lukijat! 

perjantai 11. tammikuuta 2013

Sisustushaaste

Sain Zubi's corner- blogin ihastuttavalta Zubilta hauska haasteen listata sisustustoiveita ja -hankintoja vuodelle 2013. Meillä on sellainen tilanne, että olemme mitä luultavimmin muuttamassa tämän vuoden aikana: toivottavasti jopa lähempänä juhannusta kuin joulua. Niin moni asia on kuitenkin vielä epävarmaa, että ei siitä sen enempää vielä tässä vaiheessa. Tästä johtuen siis tähän asuntoon ei ole suunitelmissa juurikaan enää panostaa, tuo mahdollinen uusi koti onkin sitten aivan eri juttu... Mutta koska täällä tullaan asumaan mitä luultavimmin vielä ainakin koko kevään ajan, mietin kuitenkin mitä juttuja vielä tähän asuntoon kaipailisin ja muutaman pienen toki keksinkin :)

tarra
Ensimmäisenä tulee mieleen makuuhuoneen valkoinen seinä, joka kaipaisi kipeästi jotain koristusta. Olen miettinyt siihen sisustustarraa jo pitkään, mutta en oikein osaa päättää haluaisinko siihen jonkin kuvan vai tekstin. Tuota vasemman laidan oksaa olen ihastellut ennenkin...

kaadin
Tarvitsisimme myös uuden kaatimen: rikoin vahingossa vanhan Kartio-kaatimen jo reilu vuosi sitten ja tällä hetkellä meillä on vain Ultima Thule- kannu. Se on liian iso ja kömpelö vesikannuksi esimerkiksi kahvipöytään, joten uusi olisi tarpeen. Kartio on tammikuussa Stockan kantistuotteena, mutta toisaalta esimerkiksi tuo Sukat makkaralla sopisi mielestäni mainiosti piristämään meidän Teema-astioita...

pyyhkeet
Myös uusille käsipyyhkeille olisi käyttöä: meillä on jonkin verran ihania, superpehmeitä Gantin käsipyyhkeitä. Mutta jokainen niistä (ja suurin osa myös niistä muista) on ikävä kyllä värjäytynyt jo muutama vuosi sitten erään kasvoilla tuolloin käyttämäni tökötin vuoksi (ilmeisesti kemiallinen reaktio pyykinpesuaineen kanssa). Tajusin syy-yhteyden vasta aivan liian myöhään ja kaikki käsipyyhkeet ehtivät värjäytyä. Käyttökuntoisia ne toki ovat, mutta eivät kauniita. Siksi haluaisin uusia, mieluiten yhtä ihanan muhkeita ja pehmeitä kuin nuo pilaamani.

kynttilä
Ja vielä viimeisenä: näitä on niin kovasti hehkutettu, että mieli tekisi kokeilla ovatko ne tosiaan hintansa väärtejä.. Kauniita ovat ainakin, eikä kynttilöitä voi koskaan olla liika, eihän ;)

Tällaisia pikkupiristyksiä toivoisin meille tänä vuonna :)

Toivoisin bloggaavien lukijoiden tarttuvan haasteeseen: linkkaa tänne jos toteutat, olisi hauska lukea mitkä jutut kiinnostavat tällä hetkellä :)