perjantai 25. tammikuuta 2013

New In

Tunnustan: palasin Promodiin, vaikka viimeksi maailmankaikkeus yrittikin palohälytyksen aiheuttaman päättäväisen liikkeestä häädön avulla muistuttaa minua ostoslistastani- onneksi myös pienet hullutukset mainittiin ;) Varsin kohtuuhintaisina nämä menevät hyvin siihen kategoriaan. Ja lisäksi tajusin etten itse asiassa omista kuin kaksi neuletta. Siis ihan totta kaksi! Käytän tosi paljon neuletakkeja ja niitä onkin sitten useampia, mutta muutamalle neuleelle on kyllä ollut jopa tilaus. Ja etenkin koska nämä eivät ole mustia tai perusharmaita...

IMG_5408

Tämä kaunokainen oli viime viikon himotuslistallani, jonne se päätyi nähtyäni sen Promodin ikkunassa. Puuvillakashmerea: ihanan pehmoinen ja vaikka kashmerea on vain 5%, niin uskoakseni se lisää kuitenkin jonkin verran lämpöä. Ainakin neule on pelkkää puuvillaa jämäkämmän oloinen. Mielettömän ihanan tuntuinen päällä.

IMG_5411

Mukaan tarttui myös tämä toinen neule, alerekistä vaihteeksi. Ylisuuri malli: jotenkin vain tuntui siltä että se kuuluu minun päälleni. Tosi casual malli, ihana. Pehmoinen kuin mikä tämäkin. Ja nuo pallot.... (Ja juu, en ole vielä silittänyt kumpaakaan...)

IMG_5417
Joku pallohuuma iski, sillä myös tämä huivi veti vastustamattomasti puoleensa. Alelöytö sekin.

IMG_5420

Tällainen isompi silkkihuivi minulta puuttuukin kokonaan. Ihanat keväiset värit! Materiaaleista täytyy muutenkin antaa kiitosta: paljon luonnonkuituja. Olen viimeksi käynyt Promodissa Genevessä asuessani, eli siitä on jo aika monta vuotta aikaa. Pistin kyllä merkille kun liike ilmestyi Helsinkiin, mutta ei vain ole tullut mentyä sisään tätä ennen. Jatkossa varmasti muistan, sillä liikkeeseen jäi vielä aika paljon kaikenlaista kivaa... Mutta ne lupaan jättää ainakin toistaiseksi rauhaan, tästä eteenpäin säästän pennoseni Lontooseen. Promise.

Ja hei, perjantai! Ihanaa viikonloppua kaunokaiset :)

4 kommenttia:

  1. Hyvännäköisiä ostoksia. Pitäisköhän munkin käydä joskus Promodissa...? Nuo paidat näyttää todella hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Suosittelen kyllä piipahtamaan jos tielle osuu: siellä oli vaikka mitä kivaa...

      Poista
  2. toi viimeinen huivi on ihana! paljonko se maksoi? olen itsekkin ihastunut promodiin, kun sieltä löytyy muutakin kun perus rättejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kovasti itsekin :) Voi apua, paljonkohan se oli..? Muistaakseni jotain noin 20e :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!