Päivä alkoi brunssilla ravintola Sinnessa, josta me kaikki olimme kuulleet paljon, mutta jossa kukaan meistä ei aiemmin ollut syönyt. Sinnen brunssi oli oikeastaan runasa lounas: aamiaisjuttuja ei ollut tarjolla ollenkaan tuoremehua lukuun ottamatta. Edes kahvi ei kuulunut brunssin hintaan. Alkupalapöydästä noudettiin buffet -tyyliin itse. Tarjolla oli salaatteja, superhyviä pestomozzarella -palleroita, kalaa, lammasta sekä erilaisia majoneesipohjaisia kala- ja katkarapusörsseleitä. Herkullista.
Pääruuaksi sai valita päivän kalan (joka oli sunnuntaina lohi) tai lihan (lammasmakkaroita) ja annos tarjoiltiin pöytään. Ruoka katosi nälkäiseen suuhuni niin nopeasti, että ehdin rauhoittua kuvaamaan vasta jälkiruuan kohdalla ;)
Jälkiruuaksi oli suussa sulavaa mustikkapiirakkaa vaniljajäätelöllä ja marjoilla (kerrankin marjoja oli runsaasti!). Lisäksi vapaasti käytettävissä oli hedelmä- ja juustopöytä.
Kaikkiaan Sinnen brunssi oli minusta hyvä, mutta ei ehkä aivan hintansa väärti kuitenkaan: brunssi viiteen osaan jaetun skumppapullon ja kahvin kera maksoi noin 46€. Alkupalapöytä oli erinomainen, samoin jälkiruoka ja myös kuohuviini oli poikkeuksellisen hyvää. Sen sijaan pääruoaksi syömäni lohi oli kovin tavanomainen: siis ihan hyvä peruslohi, jollaisen saa melkein ravintolassa kuin ravintolassa. Sinnen suhteen odotukset vain olivat todella korkealla. Itse myös pidän enemmän sellaisista brunsseista, joissa pääpaino on "aamiaistyyppisellä" ruualla, joka tästä kattauksesta puuttui kokonaan. Palvelu Sinnessä oli mielestäni hyvää, mutta ei niin moitteetonta kuin monessa muussa tämän tyyppisessä ravintolassa. Brunssi ei siis missään tapauksessa ollut huono, mutta ehkä ei niin loistava tai erityinen myöskään kuin olin maineen (ja hinnan...) perusteella odottanut. Tällainen brunssi on tietysti eri asia kuin illallinen, joten mielelläni olen valmis antamaan Sinnelle vielä toisen mahdollisuuden :)
Onko teistä joku käynyt Sinnessä ja millainen kokemus se oli?
Brunssilta jatkoimme pienelle jokiristeilylle.
Ilma oli sateinen, mutta onneksi kuitenkin lämmin, joten pieni sade ei veneen katoksen alla haitannut.
En olekaan aiemmin nähnyt Porvoota tästä suunnasta. Kokemus oli yllättävän "venetsialainen" siltoineen ja miltei jokeen asti jatkuvine puutarhoineen, pihoineen ja veneparkkeineen.
Näitä suloisia pikkupuutarhoja ei näe kaupungista käsin, joten tätä kautta avautui aivan uusi maailma.
Risteilyllä kerrottiin myös mielenkiintoisia tarinoita Porvoon historiasta. Kokemus oli sen verran mukava, että aloin heti suunnittelemaan laivareissua Helsingistä Porvooseen kulkevalla Runeberg -laivalla (jonka olemassaoloon oikeastaan heräsin vasta nyt). Ehkäpä jo ensi kesänä :)
Joelta jatkoimme hetkeksi tunnelmalliseen Porvoon paahtimoon kahville. Siitä muut jatkoivat vielä asiaankuuluvasti morsiussaunaan, mutta minä jouduin ikävä kyllä jo kotimatkalle. Kiitos kaikille hauskasta päivästä, oli kiva myös tutustua uusiin ihmisiin :)
Kameran takana hääriessä ei omaa asukuvaa tullut taaskaan ikuistettua. Teemana oli fiftarihenkinen asustus ja huulien väriä voi arvailla yllä olevan kuvan perusteella ;)
Se olisi sitten tämän kesän polttarit juhlittu: ensi viikonloppuna on luvassa kahdet häät ja sitten viekä syyskuun puolella yhdet. Ihan kiva päästä vaihteeksi ihan vain vieraaksi, kun viime kesän häät menivät pitkälti kaason ja/tai best-manin roolien ehdoilla. Tiedossa on kahdet perinteiset maalaishäät ja yhdet kaupunkihäät (joihin tosin ehdimme vain osaksi), joten toivotaan hyviä kelejä :)
Ihania kuvia! :) En ole vielä muita kuvia saanutkaan, joten tallensin täältä näitä. Ottaisin mielelläni loputkin kuvat! ;)
VastaaPoista-Riikka
Kiitos :) ja joo näitä on vaikka miten paljon lisää, sellaisiakin missä on ihmisiä ;) Saat toki vaikka kaikki kuvat, mutta nää on liian isoja sähköpostiin että pitää keksiä joku muu keino. Just let me know :) ja mulle sitten linkkiä sinne hääkuviin, kiitos!
Poista