keskiviikko 7. elokuuta 2013

Asuntomessut osa 1: Keittiöt

Huh, viikonloppu oli täynnä ohjelmaa ja VR:n järjestämänä saavuin lopulta sunnuntaina kotiin vasta puolen yön aikaan, 2 tuntia suunniteltua myöhemmin. Koko maanantai meni reissusta toipuessa, joten vasta eilen sain aloitettua kuvien purkamisen kamerasta koneelle. En ole vielä varma löydänkö polttarikuvien joukosta sellaisia, joita voin täällä julkaista. Sen sijaan sunnuntaina vierailemiltani asuntomessuilta on tulossa useampikin pläjäys ;)

Viime vuoden tapaan en edes yritä tehdä mitään kattavaa kokonaiskatsausta messuista, vaan ainoastaan tuoda esiin joitakin juttuja, joihin itse erityisesti kiinnitin huomioni. Tällä kertaa näkökulma oli siinäkin mielessä eri, että erityisesti keittiöitä ja kylppäreitä katselin meidän tulevaa (mutta vielä ajankohdaltaan määrittelemätöntä) remonttia silmällä pitäen.

Aloitetaan niistä keittiöistä.

Viime vuoden kuvista katselin, että mustia keittiöitä näkyi jo silloin. Omaan tajuntaani ne kuitenkin iskivät kunnolla vasta tänä vuonna. Ja ylipäänsä musta sisustuksessa näyttää tällä hetkellä jotenkin törkeän hienolta!

IMG_0282
En vielä oikein tiedä sopisiko musta meidän matalaan huonekorkeuteen ja ei-valtava-suuriin huoneisiin, tai haluaisinko oikeasti edes mustaa kotiini isoina pintoina. En ole koskaan ajatellut että mustaa "voisi" käyttää esimerkiksi seinissä.

IMG_0407

Mutta oi että miten hienolta musta näytti useissa messukohteissa!

IMG_0285

Toinen kiinnostava vaihtoehto voisi olla- tadaa -puu! Pitkän valkoisen kauden jälkeen vaalea puu näyttää superraikkalta, etenkin harmahtavan värisenä. Ja tuo musta taso, sekä musta allas. Wau. Näitä oli muutamassa muussakin kohteessa.

IMG_0287
Noihin vetimiin en kyllä ole hulluna: jotenkin mittasuhteet ovat pielessä. Ja kenties pitäisin enemmän rosterisiin koneisiin sopivista, metallin värisistä vetimistä. Nuo mustat muistuttavat liikaa sellaisia superhalpoja muovivetimiä...

IMG_0303

Tämäkin tummempi, mutta edelleen harmaa puunsävy vaalealla tasolla näyttää kivalta. Ja hopeanväriset vetimet ovat myös mieleeni, vaikka näissä taas oma valintani olisi sirompi. Tuo raskas näyttää jotenkin vanhanaikaiselta, minusta.

IMG_0320

Ja tämä, vielä tummempi, mutta sävyltään yhä harmahtava puunväri yhdistettynä valkoisiin yläkaappeihin on minusta tyylikäs. Pidän myös kovasti vetimettömistä yläkaapeista -jotain saman tyylistä ratkaisua olen pohdiskellut meillekin (siis tummempi, tai ainakin jonkun värinen, alaosa ja vaaleat/valkoiset, vetimettömät yläkaapit). Jotenkin kokonaisuus on silti hiukan levottoman oloinen: ehkä se on tuo musta taso, joka ei tässä yhdistelmässä kenties ole paras mahdollinen. Ja nuo vetimet (jotka siis vaikuttavat olevan tällä hetkellä kovassa huudossa...) eivät edelleenkään ole omaan makuuni.

Kaikissa yllä olevissa oli siis jotain sellaista, mitä voisin meillekin harkita.

Loppuun vielä yksi täysin messujen yleisestä linjasta poikkeava keittiö. Tämä ei ole myöskään sellainen, jollaista meille tahtoisin. Mutta silti, upea keittiö! (Jolle kuva ei tee oikeutta.)

IMG_0365
Nimittäin Helena Karihtalan kohteeseen 20 suunnittelema sininen keittiö! Aivan älyttömän hieno, etenkin yhdistettynä valkoisiin kalusteisiin ja astioihin. Jotenkin niin raikas, mutta silti tyylikäs. 

Asuntomessuilta luvassa vielä ainakin kylppäreitä ja kalusteisiin, materiaaleihin sekä väreihin liittyviä sisustusratkaisuja omissa postauksissaan. 

Mitäs tykkäätte keittiöistä? Uppoaako nuo vetimet muihin? Mitä sinusta on kiinnostaa keittiössä juuri nyt?

2 kommenttia:

  1. Kommentoin jo äsken kylppäripostaukseen jotain näistä keittiöistä, mutta pakko jatkaa vielä täällä. ;)

    Musta sopii myös pienempiin tiloihin! Kyllä, kyllä! Meillähän on lähes musta seinä hyvin pikkuruisessa eteisessä ja se on minusta ihana. Vieraatkin aina kehuvat. Ei yhtään pienenennä tilaa, melkein päinvastoin. Mies sen sävyn valitsi enkä voisi olla tyytyväisempi valintaan. Ja nuo mustanharmaat keittiöt ovat aivan ihania, olen itsekin miettinyt että sellainen olisi ihana. Puhtaanapito vaan vähän mietyttää, näkyisiköhän sormenjäljet tummassa pinnassa valoa vasten turhan hyvin.

    En myöskään välitä noista vetimistä, vähän raskaat tosiaan. Mutta ehkä nyt haetaan vaihtelua kun on pitkään ollut vetimetön trendi. Myöskään mustista tasoista en erityisemmin pidä, niistä tulee vähän ysärivibat. Valkoinen on paljon parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tumma väri aina pienennä, se on kyllä aivan totta. Varsinkin kun muuten on tulossa kyllä paljon vaaleaa, ainakin osaksi tumma keittiö voisi olla aika makea. Ja tuoda kivasti ryhtiä hommaan. Hmmm... pitää makustella olisko niin rohkea ;)

      Mä muuten juttelin juurikin tuosta puhtaanapidosta (muistaakseni) Kvik- keittiöiden edustajan kanssa: heillä oli näytteilleasettajien hallissa musta mallikeittiö, mitä ihastelin. Siinä mustanharmaa pinta oli elävä, vähän kuin puun syyt olisi risteilleet. Siinä kauhistelin että hieno, mutta että ei onnistu meidän valkoisten koirien ja niiden karvamäärien kanssa. Mutta voipi tosiaan olla (vaikka tietysti edustajan kuuluukin sanoa niin ;)) että meidän koirat ja ne kaapit ei olisi aivan mahdoton yhdistelmä: sellaisesta pinnasta ei välttämättä aivan heti näkyisi edes valkoinen karva. Edustajan mukaan sellainen mattamusta pinta on aika helppo pitää puhtaana. Kiiltävä musta sen sijaan on kuulemma tosi paha juurikin noiden sormenjälkien kanssa. Eli tavallaan päinvastoin kuin valkoisessa värissä, jossa matta on mahdoton sormenjälkien vuoksi. Näin mulle ainakin yritettiin vakuuttaa ;)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!