perjantai 4. lokakuuta 2013

Perjantain parhaat

... tai oikeastaan viikon parhaat. Erä sekalaisia otoksia minua viikon varrella ilahduttaneista asioista :)

dagen efter
Aloitetaan dagen efter -tunnelmista sunnuntailta. Huomattavaa on, että kaikilla oli aamiaisella hyvä ruokahalu kuitenkin ;) Koiraakin väsytti, mutta jäljet myös johtavat sylttytehtaalle: karvojaan joka paikkaan tiputtava koiruus pedissään päivä edellisen imuroinnin jälkeen. *huokaus* Viikonlopun ihana verailu jaksoi ilahduttaa vielä koko viikon :)

IMG_2011
Vierailta saatiin tuliaisiksi erinäisiä herkkuja, mm. tätä suklaata.

IMG_2022

Siksipä olenkin aloittanut tällä viikolla useimmat päiväni yllä olevaan tapaan :) Olin muuten oikeassa: arvontavoitolla hyvin alkanut viikkoa jatkui erinomaisissa tunnelmissa ja on ollut kokonaisuutena jotenkin tosi kiva. Sellaisia pieniä kivoja juttuja, kuten yksi uudenlainen työprojekti joka sujui hyvin.

IMG_2043
Arvontavoittoni muuten saapui jo eilen, ihan uskomattoman nopeasti. Tuollainen söpö paketti jossa varsinaisen palkinnon eli poskipunan lisäksi vielä minikokoinen huulikiilto. Olen tähän saakka suosinut vaaleanpunaisia poskipunia, ne tuovat mielestäni luonnollisella tavalla pirteän ilmeen. Testasin innoissani tuota uutuutta heti tänään ja kyllä on raikas tämä Zuiin Mango! Aivan ihana!!!! Levittyy hyvin, pigmenttiä yllättävänkin paljon ja tosiaan ennenkaikkea tykkään sävystä ihan hurjasti. Tosi luonnollinen ja tosi raikas. Muuttaa ilmettä kivasti, mutta hienovaraisella tavalla.

IMG_1490
Koirat nyt ilahduttavat joka päivä, molemmat, mutta etenkin tämä pöhkömpi tapaus tuntuu aina päätyvän näihin kuviin. Se on esimerkiksi niin laiska, ettei välitä jos tulee vahingossa jääneeksi petauksen alle. Siitä on tullut ihan hirveän laiha ja ihan nahka, ja silti sitä karvaa vaan lähtee. Luulisi olevan aivan pähkähullua alkaa tiputtaa karvaa kun tulee kylmät ilmat, mutta tilalle kasvaa tietysti paksumpi alusvilla. Toinen koira vasta virittelee itseään täyteen karvanlähtömoodiin. Tätä meillä kestääkin sitten koko loppusyksyn. Ei sovi siisteysfriikeille tämä rotu...

IMG_1491
Tänään kävin mukavalla reissulla Porissa äitini kanssa. Herkuttelimme vastikään avatussa Coffee Housessa ennen 3+1 -päivillä pyörähtämistä. (Ihana savulohibagel!) Meno oli aika rauhallista, eikä mitään kovin mainittavaa tarttunut minullekaan mukaan: meikkiputsari ja dödö, niitä ei viitsinyt edes kuvata ;)

IMG_2123
Sen sijaan olin innoissani löydettyäni nämä napit: vein yhden talvitakkini ompelijalle hiukan reerattavaksi ja yksi toimenpide on nappien vaihto (tarkennettakoon, että tekisin napinvaihdon toki itse, ellei samalla tehtäisi myös muuta;)). Ensin ei löytynyt mitään ja sitten seuraavaksi vaihtoehtoja oli liikaa: porilainen Nappi & Nauha on napinetsijän taivas. Tai helvetti, riippuu näkökulmasta;) Mutta lopulta siis kuitenkin onnistuin tekemään päätöksen ja valitsin tällaiset perinteiset palttoonnapit.

IMG_2127

Saatoin myös tehdä pienen jouluaiheiden hankinnan... Minusta ei ole yhtään liian aikaista vielä ;)

IMG_2112
Kotiin päästyäni uppouduin hetkeksi Hullarit -kuvastoon: olen kuin olenkin sattumalta Helsingissä työreissulla juuri Hullujen Päivien aikaan, mutta kyllä aikamoinen tarjous saa olla, että lähden roudaamaan tänne saakka. Vähän siellä kyllä houkuttaisi yksi juttu, mutta saas nähdä raaskinko...

Mjaaaa, nyt ollaan siinä pisteessä, että pitäisi alkaa siivoamaan. Huomenna saadaan taas kivoja viikonloppuvieraita, joten kaikkea mukavaa touhua on taas luvassa :) 

Hauskaa viikonloppua myös kaikille ruudun sille puolen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätit kommentin:)!