torstai 28. elokuuta 2014

Päivän (masu)asu

Täällä kärvistellään edelleen aikamoisen flunssan kourissa, mutta tänään olen yskinyt ehkä vähän vähemmän kuin eilen. Ja ääni on enää tosi käheä, eikä täysin poissa kuten eilen. Joten ehkä tää tästä, ensi viikkoon mennessä... Opiskelujen aloituksen kanssa on pitänyt jännää, kun olen yrittänyt sovitella mahdollisimman paljon kursseja ensimmäiseen periodiin (jonka ehdin opiskella ennen mammaloman alkua). Tavoitteena on paukuttaa ihan älytön määrä kursseja pois ennenkuin mahatyyppi punkeaa pihalle ja alkaa vaatia huomiota oikein kunnolla :) Katsotaan miten katkerasti kadun tätä tuossa koeviikon koittaessa parin kuukauden päästä...

Tänään oli hiukan epävirallisempaa opinto-ohjelmaa ja kävimme tutustumassa upeaan Ahlströmin ruukin alueeseen Noormarkussa (http://www.ahlstrominruukit.fi). Kameraa en harmikseni ollut tajunnut ottaa mukaan, sillä alueella on useita mielettömän upeita rakennuksia, joista monet ovat Alvar Aallon suunnittelemia (ja viimeisen päälle entisöityjä). Kyseessä on sekä historiallisesti arvokas kohde, että mielenkiintoinen palveluntarjoaja esimerkiksi häitä tai kokouksia ajatellen.

Tällaisessa asussa lähdin reissuun.

1
2
bleiseri/Selected Femme, huivi/LV, farkut/Zara, tossut/Converse, laukku/Mulberry

3
4
paita/Massimo Dutti, toppi/H&M, kaulakoru/peritty, korvikset/Marc by Marc Jacobs, kello/Rado

Olin äärimmäisen iloisesti yllättynyt paidan mahtuessa niin helposti vielä päälle ;) Näinä päivinä pukeutuminen on aina hiukan jännää, sillä koskaan ei tiedä mikä näyttää miltäkin päällä -jos siis ylipäänsä mahtuu ollenkaan. Tänäänkin päällä ollut musta silkkipaita on go to -valintani tällaisiin rentoihin mutta kuitenkin mielellään hiukan siisteihin menoihin. Maailman mukavin päällä ja silkin tapaan yleensä aina sopivan lämmin/viileä. Conssit valikoituivat jalkaan sateen takia, mutta nahkainen materiaali tekee niistä mielestäni astetta siistimmät kuin kankaiset.  

Jännityksestä viis, olen silti enemmän innoissani pukeutumisesta kuin pitkään aikaan, kun on taas hyvä syy valita jotain siistimpää :) Luennot alkavat ensi viikolla, huomenna on vapaata ja viikonloppuna luvassa ystäviä ja sukulaisia. Good things are on the way :)

2 kommenttia:

  1. Pikaisia paranemisia flunssan kanssa!
    Aloitin uuden haasteen, otatko vastaan? http://zubiscorner.blogspot.fi/2014/08/uusi-haaste-nakyma-ulko-ovelta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yritetään kovasti häätää sitä pois :) Ja kiitos haasteesta, tää onkin kiva! Ilman muuta otan :)

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!