Tämän kertainen perjantain paras juontaa juurensa aiempaan postaukseeni. Jokunen aika sitten intoilin Gapin saapumista Zalandolle, jolloin kommenteissa vinkattiin että gap.eu -sivulta on aiemminkin saanut Gapia Suomeen. Juu, hölmölästä taas päivää: en ollut tajunnut asiaa ollenkaan. No, niinhän siinä kävi että pienen sivustolla pyörähdyksen jälkeen piti tehdä tilaus. Mukaan tarttui lähinnä vaatteita bebelle, mutta löysin myös itselleni yhden hameen hyvällä alennuksella. Beben ihanuudet ajattelin esitellä tässä, katsotaan josko oma hameeni päätyisi asukuviin jossain lähitulevaisuudessa.
Takki oli tarpeellinen hankinta, sillä tällainen lämpimän sään siisti takki vauvalta puuttui. Ja miten ihana on tämä! Suloinen kuin mikä ja pehmoisen lämmin myös, college -materiaalia.
Heräteostoksena sen sijaan tilasin nämä supersuloiset shortsit ja lyhythihaisen bodyn. Saas nähdä milloin päätyvät päälle: eivät nämä ilmat nyt vaan millään tunnu lämpenevän... muutenkin olen nyt alkanut kiireellä käyttää kaikkia kesävaatteita erilaisin "lämpölisäkkein", ettei vaan jää kokonaan käyttämättä: aina kun luulen pituuskasvun hiukan hidastuneen, tuntuu bebe seuraavana yönä lykkäävän taas pari senttiä.
Tilauksen tekeminen sujui nopeasti ja paketti tuotiin kotiovelle, joten myös gapin koko valikoima onkin kätevästi ihan ulottuvilla myös täällä Suomessa. En ole ihan varma onko tämä hyvä vai huono asia ;D Koska on mahdollista että tein ihan pikkiriikkisen uuden tilauksen myös alesta...
Miten ihana toi beben shortsiasu!! <3
VastaaPoistaNo eikös olekin! Ja onneksi säätkin on lämpiämään päin :)
PoistaVoi apua tuota raitajakkua, niii-iiin kaunis. Tässähän tulee tyttövauvakuume! t. zubi
VastaaPoistaSe on! Mutta arvaa: itse taas löysin itseni etenkin tuossa talvella ihailemasta vaikka mitä poikavauvojen vaatteita (kun ne vaaleanpunaiset röyhelöt ei yhäkään oikein iske). Kai se ruoho aina välillä on vihreämpää aina sillä toisella puolella ;)
PoistaPetollinen yhdistelmä - liian iisit & ihanat verkkokaupat ja kotiäitiys ;) Nimimerkillä Vähän samaa vikaa täälläkin suunnassa. Olen uusi lukijasi - kiva blogi sinulle! Samastuin etenkin taannoiseen kirjoitukseen "hitaasti heränneestä" vauvankaipuusta ja omanlaisesta äitiydestä. On mukavaa löytää blogi, jossa on tarttumapintaa. Mietin täällä 8 kk ikäisen vauvan kanssa kotona ollessa, että mitä sitä tekisi sitten joskus. Lisää opintoja? Eikö yksi maisteri riitäkään minulle? Ehkä nautin nyt vauvastani ja mietin vakavia aikanaan. Jään taustalle, katsotaan, kommentoinko joskus uudestaan! -M
VastaaPoistaNo älä ;) Ja kiva kun jätit kommenttia, toivottavasti kuulen sinusta uudelleenkin :)!
PoistaMeillähän on sitten hyvin saman ikäiset lapset -ja vähän samat aatteet muutenkin mielessä. Omalta kohdaltani opiskeluasia tosin ratkesi jo ennen beben syntymää ja syksyllä jatkan taas toisen maisterin tekemistä (kirjoittelin aiheesta aiemmin täällä:http://tyylicasual.blogspot.fi/2014/10/miksi-opiskelen-toista-maisterin.html). Päätin jo valmiiksi että ennen syksyä minäkin keskityn vauvaan täysillä ja syksylläkin aloittelen alkuun rauhassa verkkokursseilla ja sitten vasta beben 1 -v synttärien kohdalla palaan luennoille. Tämä vauva-aika kuluu just niin nopeasti kuin kaikki varoittelivat, joten tästä kannattaa kyllä nauttia rauhassa jos vaan on mahdollista :)