keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Päivän asua ja tulevia juttuja

Terveisiä ankaran pesänrakennusvimman kourista ;D Koska yhä vain odottelemme putkimiehen uutta tulemista (...), olen joutunut purkamaan tätä järjestelytarvetta muulla tavoin kuin varsinaisesti tässä vaiheessa suunniteltuun kohteeseen. Viime yönä esimerkiksi istuin kolmeen asti excelöimässä vauvan olemassa olevia vaatteita ja tekemässä listoja vielä hankintaa odottavista vaatteista ja muista tarvikkeista. Suurimman osan ostospaikatkin on jo katsottu valmiiksi... juuri ennen nukahtamista sain neronleimauksen tulevan lastenhuoneen lopullisesta järjestyksestä ja sitä piti sitten nousta testaamaan kahdeksalta aamulla :P Nyt alkaakin sävelet olla selvät huoneen suhteen: ekat hankinnat on tehty ja loputkin aika tarkkaan suunniteltu, joten voisin lähiaikoina yrittää väkertää inspiskollaasia siitä millainen vauvan huoneesta on tulossa. Ja lisäksi vihdoin ja viimein kuvailla niitä jo monesti lupailemiani vauvalle tehtyjä vaatehankintoja (mm. loppualeista on löytynyt muutamia superkivoja juttuja): suunniteltu kuvauspaikka vain on edelleen kaaoksen vallassa, joten sotkun selvittyä lupaan ja vannon palata asiaan. Lisäksi olen tehnyt ihan huippulöydön (Reiman Newborn -mallisto, joko te tiesitte siitä? I-ha-n-a!) ja ajattelin paljastaa myös raskauden aikaisen salaisen aseeni. Joten vauvajuttuja coming soon... JA olenpas ulottanut sisustusvimmani tänne blogin puolelle myös: tarkoituksena on muokkailla ulkoasua ihan uuteen uskoon, joten jos lähiaikoina näyttää välillä hassulta, pahoittelen jo etukäteen.

Mutta nyt palataan siihen mistä olen kaiken tämän keskellä jopa ehtinyt ja malttanut räpsäistä pari kuvaa: maanantaina päälläni ollut (helle)päivän asiointiasu, olkaas hyvät.

20140728-IMG_6631
Yksityiskohtina asussa toimi puuvillapellavatopin tekstuuri ja pitsitkoristeet, mummolta peritty kaulakoru ja Vero Modasta keväällä mukaan lähteneet korvikset. Statement -korujakin edelleen toisinaan käytän, mutta enemmän houkuttelee tällainen keveys juuri nyt.

1
2
toppi/Zara, farkut/Pepe Jeansin farkuista itse pätkäisty, sandaalit/H&M, laukku/tuliainen Kreetalta

3
Karvalapsi halusi jälleen osallistua. Ja söpönpihän se on kuin minä <3

Innokkaan tarmokkaisssa tunnelmissa toivottelen täältä hauskaa viikon jatkoa kaikille :) Toivottavasti huomenna sataa vähän vähemmän vettä kuin tänään (Instagram -seuraajat tietävät mistä puhun...), luvassa olisi nimittäin vilkas päivä leikkipuistossa...

6 kommenttia:

  1. Ihan mieletön into ja tarmokkuus kyllä välittyy tänne ruudunkin toiselle puolelle. Wau! Siis excel vauvanvaatteista, uskomatonta ;) Tiedättekö kumpaa sukupuolta tulokas on? Vai aiotko pitää asian salaisuutena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun shoppausvimma on niin kauhea (vaikka olenkin antanut itselleni luvan shoppailla vain aleista vielä tässä vaiheessa, mutta silti...), oli pakko tehdä listaa siitä mitä jo on, etten osta esimerkiksi kolmeakymmentä pikkiriikkistä bodya ja sitten ihmettele että pitikö tälle jotain muutakin hankkia ja täähän kasvaa ;) Olisin halunnut pestä ja viikata vaatteet nätisti pinoihin lipastoon ja sitten siitä katsoa mitä on, mutta en pääse pesu-urakkaan ennenkuin uusi kone on saatu pelittämään. Ja se taas odottaa sitä putkimiestä, yhä vain... Joten en malttanut odottaa vaan tein excelin ;D Mieskin sitä kyllä vähän naureskeli. Mutta taisi myös arvostaa: ainakin näyttää suunnitelmallisemmalta tämä homma ;)

      Minkä kokoisia vaatteita te muuten hankitte silloin etukäteen odottamaan? Mä olen nyt ostanut joitakin 56cm (esim. talvikamppeet on pakko ostaa, kun äitiyspakkauksessa tulevat on marrasvauvalle liian suuret), eniten 62-68cm ja sitten jos joku superlöytö on/olen saanut käytettynä 70-74cm jotain yksittäisiä. Mitään kevätkauden vaatteita varsinaisia en ole uskaltanut hankkia, kun ei sitten tiedä yhtään mistä kokoluokasta lähdetään edes liikkeelle...

      Ollaan saatu hyvä arvaus sukupuolesta ja aion sen kyllä paljastaa. Mutta ajattelin arvuuttaa teitä sen huoneinspiskollaasin avulla: omasta mielestäni se ei ole selkeästi kummankaan huone, mutta haluaisin katsoa onko raati samaa mieltä vai huijaanko vain itseäni ;)

      Poista
    2. Toivottavasti pesukoneenne tulee käyttökuntoon pian :)
      Mä hankin ennen pojan syntymää todella vähän mitään vaatteita. Olisikos ostanut kotiintulohaalarin (50 cm) ja pari-kolme bodya ja housuja koossa 50-68 cm. Lisäksi meillä oli tietysti äitiyspakkauksen vaatteet sekä sain kaverilta käytettynä muutamia lähinnä 56-senttisiä. No, tämä osoittautui ehkä hiukan huonoksi valmistautumiseksi, koska meidän T syntyi niin pienenä! Kaikki 50-senttisetkin olivat pari ekaa kuukautta reiluja. Kävin heti sairaalasta kotiuduttua pikaostoksilla ja kotiutin melko ison pinon vaatteita. 44-senttisiä löytyy nykyään todella hyvin ihan ketjuliikkeistä, vinkkinä jos teillekin sattuu tulemaan pienikokoinen vauva. Mutta niitä ei toki kannata ostaa ennakkoon. :) Muutenkin sanoisin, että kyllä sitä ehtii sitten vauvan syntymän jälkeenkin ostaa melkein mitä vaan, vähintäänkin verkkokaupoista. Itse olin niin innoissani kun pääsin ihmisten ilmoille, että oli oikein kiva lähteä käymään hiukan henkkamaukassa ja Lindexillä imetysten lomassa.

      Muuten yksi juttu, joka kans vaikuttaa tosi oleellisesti vaatetarpeeseen, on vauvan puklailu. Meidän T oli massiivinen puklailija ja niinpä yläosavalikoima saikin olla valtava ja harsoja tarvittiin myös ihan levoton määrä. Housuja riitti vähempi määrä, ja sanoisinkin, että vauva kuin vauva, niin yläosia kannattaa olla suhteessa vähän enemmän. Ja kietaisumalliset bodyt on ihan parhaita, nepparikiinnitteiset sellaiset.

      Meillä kun oli toukokuun vauva, niin äitiyspakkauksen talvihaalari töppösineen osui aika kivasti ja mahtui koko talven ajan. Mutta teillä tosiaan voi olla, että menee vaan keväämmällä ja alkuun on ihan liian suuri. Onneksi vauvojen minitoppahaalareita on paljon tarjolla ja ne on niiin söpöjä, että ilohan sellainen on hankkia.

      Jäänpäs jännityksellä odottelemaan vauvanhuone-postausta!

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä :) Hassua noi kokoasiat tosiaan kun ei yhtään tiedä minkä kokoinen tyyppi sitten putkahtaa: omassa lähipiirissä vauvat on taas olleet isompia ja mua on varoiteltu, että jopa 56cm on turha paljoa hankkia. Ja jos geenejä ajattelee, niin mä olin tosiaan ennenaikainen ja tosi pieni (oma äitini oli ihan pähkinöinä jossain lastenvaateliikkeessä kun tajusi että nykyään saa noita 44cm, silloin ei saanut ja olisi tarvittu) ja mies sisaruksineen taas kuulemma kaikki isoja. Niin että anything can happen :) Mä olen yrittänyt rajoittaa niin että noista ekoista kokoluokista on kaikkia perusvaatteita joitakin kappaleita, mutta että tilaa lisäshoppailullekin sitten jää :) Ja noita kietaisumallisia yläosabodyja mullakin on eniten hankittuna: niistä on vinkkaillut moni muukin. Ja ne on niiiiin söpöjä myös ostaa <3

      Meille tuleva mummo eli äitini oli malttamaton ja ehti jo ostamaan minitoppahaalarin. Se on kyllä maailman suloisin: kuvailen senkin sitten tänne.

      Vauvanhuonepostaus tulossa viimeistään viikonloppuna: riippuen miten tuo ulkoasun muokkaus edistyy, että laitanko vielä vanhaan vai uuteen pohjaan :)

      Poista
  2. Heips! Olipa mukava löytö tämä sinunkin blogi, mulla kun on niin vähän lukulistalla blogeja, joissa mukana myös muotia. Ja oikeinkin hurmaava hiskipiski siellä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun tulit moikkaamaan ja ihan mahtavaa jos jäät lukijaksi :) Hiskipiskejä on oikeastaan kaksi, mutta tämä toinen vain on tällainen linssilude..

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!