Viime aikoina pääasiallisin aktiviteettini on ollut valua ympäriinsä helteen läkähdyttämänä. Valumisen lisäksi olen kuitenkin todistettavasti tehnyt jotain muutakin: alla jokunen kännyräpsy.
Mahdollisimman iltamyöhäisiä (ja siten siedettävämmän lämpöisiä) lenkkejä karvaisten kanssa hienoissa maisemissa. Mahan kasvun seuraamista. Vihdoin ja viimein paikalle saapunut putkimies, joka...öööh, ensi töikseen porasi sähköjohdon poikki. Paikalle kutsuttiin sähkömies ja nyt odotellaan taas putkimiestä. *SYVÄ huokaus* Ei muuten ollut ihan ensimmäinen näissä meidän "pikku"remonteissa sattunut pikku moka. Hiukan on alkanut arveluttaa miksi ylipäänsä maksaa "ammattilaiselle", jos räveltämisen määrä näyttäisi olevan sama kuin jos lähtisi itse yrittämään... Oh well. Sain viimein myös sulatettua pakastimen ja ostettua sen täyteen mansikoita. Herkuttelin antaumuksella mansikka & mustikka & maustamaton jogurtti -kombolla -ehkä maaaaaailman parasta! Lepuutin remppahermoja jazz -piknikin ylijäämämuffineilla ja kahvilla. Hinnoittelin kirpparille meneviä tavaroita.
Himoitsin ja söin pizzaa (NAM), sekä jätskiä rakkaan ystävän kanssa (NAM). Vihdoin sain testattua Porin Iso Karhussa sijaitsevan Jätskibaari Vohvelin, jossa myydään käsin tehtyjä jäätelöitä. Koju on sellaisessa paikassa, että olin jotenkin ohittanut sen aina -itse asiassa kuvittelin tähän kevääseen saakka, että kyseessä on vain tylsä GB Glacen kiska. Kuultuani paikasta kehuja muualla, oli pakko tulla kokeilemaan. Ja hyvää oli, suosittelen :) Sain äidiltäni lahjaksi supermageat siivoushanskat, ne piti tietysti heti ottaa käyttöön. Lisäksi olen toivonut ilmalämpöpumpun kehittäjälle Nobelin palkintoa tai jotain vastaavaa <3
Viimeinen kollaasi on kokonaan tältä päivältä: kävin hoitamassa ilmoittautumismuodollisuuksia yliopistolla ja sen jälkeen nautiskelin kesäisestä kaupungista. Kävin herkullisella salaatilla ja vähän shoppailin :) Löysin kuvassa näkyvän korikassin Pentikiltä Porista, mutta loput löydöt tein Ulvilasta Sisustussagan -liikkeestä. Sisustussaganissa oli kaikki tuotteet -30% (paitsi Iris lights ja Pappelina -15%) ja teinkin pari jo jonkin aikaa suunnitelmissa ollutta hankintaa vauvan huonetta ajatellen. Palailen niihin tarkemmin myöhemmin :) Lenkillä nuorempi koirista kävi vadelmissa. Molemmat koirat kävivät myös joessa viilentymässä, mutta vain nuorempi ui. Vanhempi läträä rannassa. Ja last but not least: ihanista ilmoista ja vielä viikkoja kestävästä lomastani huolimatta ajatukseni ovat jotenkin päässeet jo hiukan kääntymään kohti syksyä. Niinpä ostin ensimmäisen syysvaatteita esittelevän naistenlehden! Haikeudestaan huolimatta syksy on kuitenkin uusien alkujen ja uuden tarmon aikaa, joten toisaalta odotan sitäkin jo. Mutta odotellessani nautiskelen kesästä vielä oikein mielelläni :)
Mitekäs te, ovatko kaikki palanneet töihin vai lomaileeko joku muukin vielä? Ja joko helteet saisi riittää vai jaksaako lämpöä yhä vain :)?
Käsi ylös lomailun merkiksi. Vai voikohan tätä lomaksi kutsua kun hoidan lapsia kotona! Lämpimistä ilmoista ja kesästä nautin kuitenkin. Mä odottelen myös jo ihan vähän syksyä... Sinne on merkattunjo kivoja juttuja kalenteriin. Ja ne syksyvaatteet... Henkkamaukan kuvastoa odotellessa.
VastaaPoistaSyysvaatteet on aina munkin lemppareita! Ja tuo henkkamaukan kuvasto tosiaan jonkinlainen syksyn alun merkki joka vuosi :) Tosin tänä vuonna pukeutumisen suunnittelu on keskimääräistä hankalampaa tuon maha-asian vuoksi, joten varmaan tällä kertaa tyydyn lähinnä haaveilemaan...
Poista