maanantai 8. syyskuuta 2014

Pikkuhiljaa valmista

Puuh, viikonloppu on sujunut aika touhukkaissa merkeissä: lauantaisen Ikea -reissun jälkeen mies on  kasannut ja naputellut, minä siivonnut, järjestänyt ja sisustanut. Ja tulosta alkaa näkyä! Muutosta tuli kolmeen huoneeseen, joten aikamoinen homma on ollut.

4
Olohuone saatiin ensimmäisenä valmiiksi: tilaan muutti uusi vitriini. Paikassa on jo vuosia ollut äitini kunnostaman vanha, kaunis kaappi (jonkinlainen kuva täällä) ja se jäi meille lainaan muuton jälkeen. Äiti kuitenkin haki kaappinsa pois jokunen viikko sitten. Alunperin keksin, että paikkaan voisi laittaa työhuoneesta vauvan huoneeksi muuttuvasta tilasta pois lähtevän kirjahyllyn. Uudet ovet vain ja kirjahylly muuttu hyväksi astiakaapiksi. Ikävä kyllä Ikeassa selvisi, että kyseinen hyllymallisto on juuri viime kesän aikana uudistettu siten, että uudet ovet eivät sovi vanhanmallisiin kaappeihin. Höh. Jouduimme siis pikaratkaisuna ostamaan tuohon kokonaan uuden kaapin.

3
1
Ja aika kiva hätäratkaisu löydettiinkin: ikävä kyllä koiraperheessä alas asti lasiset ovet eivät tulleet kyseeseen (hei vain kuononjäljet...), sellainen olisi ollut vielä enemmän mieleeni. Kaappi on kuitenkin huomattavasti edeltäjäänäsä sirompi ja sen verran kapea, että keittiön oveltakaan katse ei joudu pysähtymään kaapin reunaan: vaikutelma ei siis ole ollenkaan tukkoinen. Toisen väristä taustaa vasten astiamme erottuisivat myös paremmin, mutta en halunnut tuohon tummaa kaappia, vaan lisää avaruutta.

2
Kyseessä on siis Ikean Billy -malliston kaappi. En muuten tajua: myös alunperin paikkaan suunnittelemani vanha kirjahylly (siis oikeasti: 11 vuotta sitten ensimmäiseen opiskelija-asuntooni ostettu ;)) oli Billy -sarjaa. Se on kuitenkin aivan toisenlainen kuin nämä uudet Billyt, en ymmärrä miksi sarjalla on edelleen sama nimi, kun muutosta on tapahtunut sekä isosti ulkonäössä että muutenkin mittasuhteissa. (Ja itsekin huomasin sitten jälkeenpäin tuon koiran ruokakupin...koittakaa päästä siitä yli ;))

20140907-IMG_7008
Myös kodinhoitohuoneessa tuli jo verhoja lukuunottamatta ihan valmista (se on IHANA!): pikkuruisesta tilasta on vain tosi haastavaa ottaa valokuvia. Yritin kyllä jo, mutta lopputulos ei vielä ollut julkaisukelpoinen. Pitää yrittää myöhemmin uudelleen: vaikka sitten päivänvalossa kännykällä jos ei muuta ;) Nimittäin kiinteä 50mm objektiivini ei todellakaan ole laajakulmaominaisuuksiltaan edes kohtalainen. Vauvan huoneessakin on jo kalusteet paikoillaan, mutta viimeistelyä vielä jonkin verran tehtävänä. Pientä verhojen ompelua sielläkin, samoin taulujen ja muiden somisteiden paikkojen päättämistä ja sitten pikkuruisten vaatteiden pesu- ja laatikkoonviikkausurakka <3

Mitäs tykkäätte ensimmäisestä uudistuksesta :)?

4 kommenttia:

  1. Onpas tuo Billy uudistunut edukseen, tosi kivan näköinen. Katsoin ensin, että olette ostaneet Lundian Classic-sarjaa. ;) Tyylikäs ja mielestäni just hyvä, että vain yläosa on lasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos: tykkään kyllä itsekin :) Olin vain ensin aivan valtavan pettynyt kun olin keksinyt mielestäni loistavan tavan kierrättää huonekalua. Lisäksi vanha Billy sopi tuohon tosi hyvin (se oli sellainen puolet tuosta korkea, jaloilla seisova malli: tosi keveän näköinen): se oli paikoillaan tämän väliajan ilman niitä ovia. Mutta kun tästä pettymyksestä pääsin niin kivahan tuo on. Ja säilytystilaa ei koskaan voi olla liikaa: nyt on taas pari hyllyä tilaa hankkia vaikka uusia astioita ;D

      Poista
  2. Tosi kiva vitriini! Meilläkin kaipaisi olkkari jotainnpientä tvistiä. Ehkä tapettia tai nojatuolia :) voin kertoa, errä myös lapsiperheessä on kätevää kun ei ole isoja lasipintoja pienten käsien ulottuvilla. Pienen nenän kuvat ikkunalasissa ei ehkä oo se kaunein sisustuselementti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Miten se onkin että näin syksyllä iskee aina kova sisustusinto..? Ja totta: välittömästi ilmestyvien kuononjälkien lisäksi mietittiin kyllä pian taloon tulevaa kolmatta tahmatassua myös... sellainen kokolasinen oli tosi kauniin keveä, mutta käytännössä aivan mahdoton kun en todellakaan jaksaisi joka päivä olla kiillottamassa sitä ikkunaa.

      Poista

Kiitos kun jätit kommentin:)!